Kymmenen vuotta sitten tapaninpäivänä valtava tsunami tuhosi kyliä ja kaupunkeja Thaimaassa, Indonesiassa ja Intiassa.
Lähetysseuran Thaimaan-työntekijät auttoivat katastrofin keskelle joutuneita suomalaisia. Kirkon kautta toimitettiin apua myös pahoin kärsineille alueille.
Muisto jätti syvän jäljen
– Tsunami oli kova paikka. Ilmeisesti se jätti aika syvän jäljen, sillä huomaan nyt muistin lokeroissa olleiden tunteiden ja mielikuvien nousevan pintaan vuosipäivän kynnyksellä, ja kun tsunamista taas puhutaan. Ihmisen kärsimyksen vierellä on parasta olla hiljaa, olla läsnä ja kuunnella.
– Huomaan myös miettiväni, miten tuolloin tapaamani ihmiset ovat selvinneet, mitä heille kuuluu. He olivat käsittämättömän kovilla tuolloin.
Pastori Jukka Helle toimi Suomen Lähetysseuran aluepäällikkönä Thaimaassa, kun tieto tsunamista tuli.
– Tapaninpäivä kymmenen vuotta sitten oli sunnuntai. Söimme kirkkoriisiä Lad Phraon seurakunnan pihassa, kun seurakunnan evankelista sai puhelinsoiton Phuketissa asuvalta ystävältään. Ystävä oli puhunut isosta aallosta ja vaurioituneista rakennuksista.
– Kotona avasin telkkarin, ehkä netinkin. Alkoi tihkua enemmän tietoa.
Lähetysseuran ulkomaanosaston esimies Heikki Hilvo soitti ja kehotti työntekijöitä tarjoamaan apua, jos sitä tarvittaisiin. Jukka Helle otti yhteyttä suurlähetystöön.
– Sovimme Lähetysseuran työntekijöiden kesken, että tarvittaessa tuhoalueelle lähtee kaksi pappia: minä ja Suvimarja Rannankari-Norjanen.
Seuraavana aamuna Helle sai puhelun piispa Eero Huoviselta, joka oli tullut Thaimaahan lomalle rovasti Simo Huhdan kanssa. Hän oli ottanut yhteyttä suurlähetystöön. Keskustellessa selvisi, että oli syytä lähteä Phuketiin.
Muut Lähetysseuran Thaimaan-työntekijät jäivät Bangkokiin. Pian heitäkin tarvittiin suomalaisten tulkeiksi ja avuksi, kun loukkaantuneita alettiin kuljettaa myös Bangkokin sairaaloihin.
– Lähdimme Phuketissa kiertämään sairaaloita omaisiaan etsivien kanssa. Jaoimme heidän kanssaan heidän huoltaan, toiveikkuuttaan ja ehkä toivottomuudeksi muuttuvaa huoltaan. Välillä piti juosta sairaalan käytävälle itkemään, kun kuulimme lapsen kertovan omaa selviytymistaisteluaan tulvavesissä, jotka veivät mukanaan koko muun perheen ja jättivät lapsen täysorvoksi, Helle muistelee.
– Näimme Khao Lakiin meneviä kuorma-autoja. Siellä olivat suurimmat tuhot. Auton lavat olivat täynnä ruumisarkkuja. Joku päivä ajoimme Khao Lakiin saakka, missä rannoilla kuoli tuhansia ihmisiä. Takua Pan buddhalaistemppeliin tuotiin kuolleet. Iltapäivän kuumuudessa kalman haju levisi koko pieneen kaupunkiin.
Katastrofiapua lähetettiin Thaimaahan, Indonesiaan ja Intiaan
Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon edustajat kävivät katastrofialueella loppiaisen jälkeen. He toimittivat avustusta Takua Pan kaupunkiin, jossa yli 15 000 paikallista asukasta menetti kotinsa ja omaisuutensa.
– Veimme myös ihan arkisia tavaroita kuten kattiloita, astioita ja vaatteita ihmisille. Kaikelle oli tarvetta. Lähetimme myös kirkon työhön valmistuvia opiskelijoita tutustumaan tilanteeseen.
– Heidän tehtävänsä oli kuunnella ihmisiä, tarjota heille mahdollisuus purkaa traumaattisia kokemuksiaan, muistelee tuolloin Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon piispana toiminut Vissanukorn Upama.
Lähetysseura toimitti tsunamin uhreille hätäapua ja jälleenrakennustukea myös Indonesiaan ja Intiaan. Tämän avustuksen välitti kirkkojen yhteinen katastrofijärjestö Action by Churches Together (ACT). Osa avustuksista toimitettiin Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen ja niiden järjestöjen avustusohjelmien kautta.
Pelko elää edelleen pinnan alla
Thaimaan evankelisluterilainen kirkko valitsi avustuskohteikseen Baan Nam Khemin kalastajakylän ja Kho Khaon saaren asukkaat. Ns. tsunamikomitean sihteerinä toimi Lähetysseuran työntekijä diakonissa Leena Helle.
– Kirkon avustustoiminta näillä alueilla kesti vuoden 2011 loppuun, Leena Helle kertoo. Jällenrakennuksen ohella tuimme alueen asukkaiden, varsinkin lasten, henkistä toipumista. Muistan erään apaattisen kalastajan, jonka kaikki perheenjäsenet hukkuivat ja koti hajosi perustuksiaan myöten. Vain hän itse pelastui, sillä hän oli ollut tuolloin merellä.
Nykyisin Thaimaassa on tsunameja ennakoiva varoitussysteemi, ja rannikolle on merkitty evakuointitiet. Katastrofin jäljet nousevat kuitenkin pintaan aika ajoin.
– Ihmiset alkoivat suuntautua uuteen pikku hiljaa, mutta monilla elää pelko pinnan alla. Edelleen alueen asukkaat pelkäävät epätavallisia ääniä ja reagoivat epätavallisiin luonnonilmiöihin. Ennen tsunamiahan norsut reagoivat pakenemalla ja pelastivat näin myös ihmishenkiä.
