Herättää suurta kunnioitusta, kun fysioterapeutti Jari Hakola esittelee 26 vuotta sitten perustamaansa, tiloiltaan ja toiminnaltaan monipuoliseksi laajentunutta yritystä. Juuri sieltä, Kyyjärven Fysikaalisen Hoitolaitoksen pihalta, aloitamme yhteisen juoksulenkin.
Tiistai 2.12.2014 klo 13.07. Harmaa päivä. Lähdemme hipsuttelemaan Tuliharjuntietä pohjoiseen kohti Betsetiä. Juuri satanut lumi tuo vähän liukkautta tasaiseksi kuluneiden lenkkareiden alle. Oikealla Lintuselän ohut jääpeite on saanut valkoisen värin.
– Vasemmalla näkyy Kyyjärven kirkko. Kirkkoherra Olavi Vallivaara on liikuntaihmisiä. Hetken päästä vasemmalla sijaitsee urheilukenttä, jossa käyn vetämässä lyhyempiä vetoja, mutta niissä ei ole harjoitteluni painopiste.
Keväällä Budapestissa veditkin melkoisen vedon, kun olit puolimaratonilla kuukautta vaille MM-hopeamitalisti! Suomen M50-tilastoihin aikasi 1.15.15 kuitenkin kelpasi.
– Sillä ajalla kipusin Suomen kautta aikojen M50-tilastoissa neljänneksi. Vuonna 2015 Jouko Mahlamäki voi laittaa kyllä tilastot täysin uusiksi. Yrjö Pesosesta puhumattakaan. M50-sarjassa on kymmenkunta kovaa miestä, joista jokainen voi hyvänä päivänä voittaa.
Ylitämme Nurmijoen sillan. Jari, et ole kotoisin Kyyjärveltä?
– En ole. Lapsuuskotini sijaitsi Lehtimäen Länsikylällä. Lähellä neljän hiekkatien risteystä. Tien toisella puolella oli urheilukenttä. Sieltä minuun tarttui pesäpallon pompottelu pysyvästi mieluiseksi asiaksi. Mutta Lehtimäen valtava hiihtobuumi 1970-luvulla oli se, mikä tempasi minut sitten mukaansa. Saavutin useita pm-voittoja. SM-rangintilastoissa olin parhaimmillani neljäs. Kutsu Jussi Talliin oli minulle merkittävä asia.
Kertoisitko lisää Jussi Tallista ja sinun testituloksistasi siellä?
– Juha Mieto oli Jussi Tallin suuri tähti. Valmentajana toimi Heikki Keltto ja lääkärinä Jussi Kangas. Alta kaksikymppisenä minun maksimaalinen hapenottokykyni oli 78 millilitraa, joka valmentajien mukaan oli kansainvälistä tasoa. Lepopulssini oli 32. Lisäksi anaerobinen kynnykseni oli lähimpänä maksimaalista pulssia kuin kenenkään muun. Tämän takia hapenotto ei ole koskaan suoritustani rajoittanut. Siksi pystyn juoksemaan puolimaratoninkin lähellä maksimaalista pulssia.
Tässä vaiheessa juostessamme Betonitietä länteen päin tuli minulle päivänselväksi, että vierelläni lentää todellinen kestävyyslahjakkuus. Sinulla Jari on betoninkovat kestävyysominaisuudet!
– Niin, hiihtäjistä vain Harri Kirvesniemi oli juoksussa parempi. Hän kisasi Suomen parhaiden juoksijoiden kanssa jopa ratavitosella.
Sanoit, että vielä jokin aika sitten Ilkka-lehdessä oli kysymys: ”Mihin katosi hiihtäjälupaus Jari Hakola?” Mihin katosi?
– Marraskuussa 1984 eli tasan 30 vuotta sitten menimme jälleen hiihtoleirille Jerismajalle. Siellä yleistilani laski, aloin voida huonosti, olin väsynyt, voimaton ja kuumeilin. Jouduin Ähtärin aluesairaalaan, jossa olin todella heikkona. Siellä tutkimuksissa tautini syyksi paljastui yersiniainfektio. Minut laitettiin täydelliseen kilpailu- ja harjoittelukieltoon. Infektion sanottiin vaikuttavan negatiivisesti jopa useita kuukausia. Siihen loppui hiihtourani. Sen jälkeen osallistuin vielä kerran vähäisellä harjoittelulla menestyksellä maakuntaviestin avausosuudelle.
Käännymme Kokkola-Jyväskylä-tielle.
– Kilpailu-uran loppumisen jälkeen satsasin opiskeluun. Valmistuin ensin kuntohoitajaksi Seinäjoelta vuonna 1985 ja sitten 1988 Jyväskylästä fysioterapeutiksi. 1988 aloitin työt omassa yrityksessä Kyyjärvellä. Osteopaatiksi opiskelin työn ohella vuonna 2002.
– Olen luonteeltani säntillinen ja tunnollinen. Haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin. 1990-luvulla työmääräni kasvoi. Tein jatkuvasti 60-tuntisia työviikkoja. Paino nousi. Kunto laski. Jalat väsyivät. Jaksanko enää tehdä fyysisesti raskasta työtäni? kyselin itseltäni. Vuonna 2002, 38-vuotiaana 5 lapsen isänä, olin aivan rapakunnossa. Tuolloin eräs ystäväni haastoi minut syksyn Helsinki City Maratonille. Aloin harjoitella. Jaksoin juosta yhtä mittaa vain puoli kilometriä, sitten oli käveltävä. Lenkin pituudeksi tuli viisi kilometriä. Jatkoin harjoittelua. Ensimmäisen kuukauden ajan kaikki nivelet, jänteet ja limapussit olivat kipeinä. Sitten helpotti. Aikani HCM-maratonilla oli 3.42.
Tässä vaiheessa olemme tulleet sopivasti Kyyjärvi-taajamakyltin kohdalle. Sieltä on komeetta lähtenyt 12 vuotta sitten lentoon!
– Osallistuin vuosittain HCM-maratonille aikojen parantuessa pikku hiljaa. Aivan mahtavan onnistumisen tunteen koin Forssan Suvi-illassa 2008, jolloin alitin eka kertaa kolme tuntia: 2.59.09! Veteraaniurheilijoiden SM-maratonille osallistuin ensimmäistä kertaa vuonna 2007 Ylihärmässä. Nyt maratoneja on takana 19.
– Ennätykseni 2.46.28 juoksin viime syyskuussa Joutsenossa, jossa olin yleisen sarjan SM-kisan 13. Kuukautta myöhemmin sain Kankaanpäässä lähes samalla ajalla M50-sarjan hopeaa. Lukuisia ja kaiken värisiä SAULin mitaleja on kertynyt 1500 metriltä alkaen radalta, maastosta ja maantieltä. Silti mitalit ja voitot eivät ole se tärkein asia, vaan itse liikunta, terveys, hyvinvointi ja ihmissuhteet.
Oletko kannustanut toisiakin liikkumaan?
– Kyllä. Ajattelen, että kun olen itse ollut rapakunnossa, niin pystyn jopa paremmin asettumaan potilaitteni ja muidenkin asemaan. Aina löytyy myös sopiva liikuntalaji, jota pystyy ja haluaa harrastaa. Kannattaa liikkua. Annan mielelläni vinkkejä ja teen tarvittaesa harjoitusohjelmia. Eivät nämä ole mitään salaisia asioita.
Kauppakeskus Paletti jäi taakse. Suuntaamme kohti Harsunkangasta, jossa vuoden 2015 maankuulut 59. kansalliset uudenvuodenhiihdot ovat samalla sekä Eero Mäntyrannan muistohiihdot että seuran 70-vuotisjuhlahiihdot. Jari, voisitko siis avata harjoittelusi saloja?
– Oikeastaan jo tosi pitkälle päästään kahdella asialla: runsaalla määrällä kevyttä aerobista harjoittelua ja kilpailuilla parhaina tehoharjoituksina. Käsittääkseni tämä on jo vanhojen mestareiden käytännössä todeksi osoittamaa. Tuore esimerkki on hiihtäjä Laura Mononen. Kevyet pitkät lenkit eivät myöskään jumita, kun sinne sekoittaa loppumatkalle lyhyitä pyrähdyksiä.
– Mieliharjoituksiani ovat 10-20 kilometrin lenkit kiihtyvällä vauhdilla.
– Lisäksi oman harjoitteluni rungon muodostavat ympärivuotiset mäkivedot, joita teen mm. Harsunkankaan pururadalla.
– Iän myötä vahvistava ja huoltava lihaskuntoharjoittelu on yhä tärkeämpää. Ohjemassani on säännöllisesti kaksi kuntopiiriä viikossa. Kerran viikossa koko keholle ja kerran viikossa keskivartalolle ja alaraajoille.
– Kiinnitän paljon huomiota juoksutekniikkaan ja teen koordinaatioharjoituksia. Tässä suhteessa SAULin urheilijoista esikuvinani ovat Jouko Mahlamäki ja Jukka Kauppila, joilla juostessa askel rullaa ja keskivartalo toimii.
– Olen perusluonteeltani tarkka: minun on tiedettävä miksi jotain harjoitusta teen.
– Kaiken harjoittelun tulee olla nousujohteista. On hienoa huomata, että iäkkäämpänäkin voi vielä kehittyä!
Jätämme Harsunkankaan paanat. Miten seuraat harjoitteluasi?
– Oman kehon kuunteleminen on olennaista. Olen pyrkinyt reagoimaan kehon hälytyssignaaleihin nopeasti. Siirryn ilman viivyttelyä tarvittaessa korvaavaan harjoitteluun.
– Sykemittaria en ole käyttänyt kahteen vuoteen, mutta ortostaattinen koe on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hyvä ja toimiva. Jos siinä pulssi nousee yli kaksikymmentä, on harjoitusta kevennettävä välittömästi.
Millaista on kestävysjuoksukomeetan ravinto?
– Olen kaikkiruokainen. Vaimoni on intohimoinen marjastaja. Syömme itse poimimiamme luonnonmarjoja runsaasti. Samoin hedelmiä.
– Parin kuukauden rautakuurin otan keväällä ennen kilpailukautta ja lyhyempänä syksyn pääkisojen edellä.
Olemme Jarin yrityksen kohdalla. Juoksuhaluja on vielä jäljellä. Juttukin yhteenvetoa vailla valmis. Päätämme tehdä pienen lisälenkin kesällä juostun ilmaisen Betset-hölkän reitillä.
– Tänä vuonna juoksukilometrejä kertyy noin 4400. Kilpailuja on ollut 27. Työviikkoni ovat edelleen 50-tuntisia. Moni ihmettelee kuinka on mahdollista työn lisäksi vielä harjoitella. Mutta eihän tämäkään määrä tee muuta kuin noin tunti päivää kohden. Ja se tunti tuo paljon lisäenergiaa päivään!
– Suuri asia on, että koko perheellä on myönteinen suhde liikuntaan.
– Tuossa omakotitalossa asuu 86-vuotias Matti Tamminen, joka voitti joukkuekultaa kävelyssä keväällä MM-kisoissa Unkarissa.
Tunti ja 47 minuuttia kului kuin siivillä. Eikös tämä ollutkin kevyt keskipitkä lenkki?
– Kyllä. Pitää pystyä puhumaan.
Sydämelliset kiitokset haastattelusta Jari!
– Ole hyvä. Toivon, että Ikiliikkujan lukijat saavat tästä vinkkejä ja kannustusta omaan tekemiseensä!
Ahti Honkola
