MAINOS

Päivä maalla avaa ovet maatilan arkeen

Vaikka seuduillamme on runsaasti maataloutta ja me kaikki elämme ”maalla”, monet lapset ja nuoret ovat meilläkin jo kovin kaukana maatalouden ja ruoantuotannon arjesta.

Tämä ajatus on ollut johtotähtenä, kun Kuortaneella ryhdyttiin puuhaamaan Päivä maalla -tapahtumaa. Tapahtuman ideointi sai heti innostuneen vastaanoton ja niinpä tulevana lauantaina 29.8. kello 9-30-15.30 välisenä aikana ihan jokaisella on mahdollisuus päästä kurkistamaan maatilan arkeen Yli-Hynnilän tilalla Mäyryssä.

MAINOS

Tapahtuman järjestäjänä on Kuortaneen nuorisotoimi, mutta päivä on suunnattu ihan kaikilla lapsista ikäihmisiin saakka.

Nuoriso-ohjaaja Annukka Salminen kertoo, että Yli-Hynnilän isäntäväki vanhemmat Jorma ja Mervi sekä poikansa Antti tarttuivat ideaan heti innolla ja ovat valmiit avaamaan maatilansa ”ovet” vierailijoille. Antti Yli-Hynnilä kertookin, että vaikka tapahtuma toki tuo tilalle lisätyötä, on se kuluttajatyötä parhaimmillaan.

– Tänä päivänä meille tuottajille on erittäin tärkeää, että kuluttajat haluavat ostaa suomalaista ruokaa. Siksi on hyvä esitellä miten sitä ruokaa tuotetaan. Esimerkiksi eläinten hyvinvointi on meille todella tärkeä asia, vaikka tilamme ei ole sen enempää luomu- kuin tehotuotantotilakaan.

Yli-Hynnilän tilalla on noin 130 lehmän lypsykarja. Karja asustaa pihattonavetassa, jonka uusin osa on valmistunut vuonna 2008. Lypsy tapahtuu automaattiroboteilla.

Peltoa tilalla on viljelyksessä noin 200 hehtaaria. lehmien lisäksi muita tuotantoeläimiä ei ole, mutta pihapiiristä löytyvät maataloon tyypillisesti kissoja, koira, hevonen ja kanoja.

– Päivä maalla -tapahtumassa nähdään, mistä se maito tulee, Annukka Salminen sanoo. Nykyisin naapurin navettaan ei voi noin vain mennä tutustumaan, mutta Yli-Hynnilässä tämäkin on nyt mahdollista! Lisäksi näemme miksi tiloilla on isoja koneita, mitä niillä kaikilla oikein tehdään!

Päivä maalla -tapahtumassa pääsee näkemään ihan oikeita lehmiä! Niistä se maito tulee!
Päivä maalla -tapahtumassa pääsee näkemään ihan oikeita lehmiä! Niistä se maito tulee!

Maatilan arjen lisäksi tapahtumassa pääsee tutustumaan monien eri järjestöjen toimintaan. Mukana ovat mm. 4H, Partio, Latu, MLL, Metsänhoitoyhdistys, Etappi ja kunnan ympäristötoimi omine pisteineen.

Lisäksi paikalla ovat Snelman, Valio, Valtran koneet, Vietävän Hyvää, Hake Vainionpää Oy, Kuortaneen Energiaosuuskunta, Ala-Honkola & kumppanit, Hirvelän taimisto ja Sedu tuo paikalle moto-simulaattorin!

Paikalle saapuu myös peruna-, marja- ja jäätelökauppiaita, toimintakeskus ja monia muita myyntipisteitä, joista löytyy mm. koruja, kortteja, öljyjä ja muuta mukavaa!

Rehupiikles nousee lavalle!

Tapahtumasta onkin muodostumassa todella monipuolinen maaseudun tapahtumapäivä, jossa yhdelle päivälle varmasti riittää katsottavaa ja ihmeteltävää.

Tarjonta on monipuolista niin ihan tavallisille ihmisille kuin myös ammattilaisille, onhan esittelyssä mm. uusia koneita. Reserviupseerit tuovat paikalle soppatykin, jossa valmistuu maittava hernekeitto Marttojen ja maa- ja kotitalousnaisten tarjoiltavaksi.

Annukka Salminen onkin iloinen siitä, miten suurella innolla niin järjestöt kuin yrityksetkin ovat ottaneet tapahtuman vastaan. varovainen arvio kävijämäärätavoitteeksi on 1500, joka todennäköisesti hyvän sään vallitessa ylittyykin, koska mm. kaikki Kuortaneen koululaiset tulevat vierailemaan tapahtumassa.

Oma lisä tapahtuman mausteeksi on kello 12 ja 13 tapahtuvat konsertit, joissa lavalle nousee huumoripitoinen rock’n’roll-jazz-kantri-blues-kansanmusiikkiyhtye Rehupiikles. Tämä sopivasti maalaiselämää karrikoiva porukka osoittaa samalla nuorille ja lapsille, että asutpa missä tahansa, voit tehdä mitä vain haluat!

Tuula Jokiaho

Exit mobile version