Varhaisesta keskiajasta lähtien loppiaisen aiheena on ollut kertomus idän tietäjistä.
Nämä oppineet miehet ovat nähneet taivaalla tähden ja arvelevat sen kertovan vastasyntyneestä juutalaisten kuninkaasta.
Tietäjät löytävät tiensä seimelle, sillä tähti, jota he lähtivät seuraamaan, kulkee heidän edellään Betlehemin kaupunkiin ja pysähtyy tallin yläpuolelle. Tietäjät astuvat talliin ja näkevät lapsen ja hänen äitinsä. He antavat Jeesus-lapselle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Tietäjien matka Betlehemin seimelle kulkee Jerusalemin kautta. Siellä tietäjät tapaavat kuningas Herodeksen. Tämä pelästyy kuultuaan, että tietäjät ovat matkalla kumartamaan vastasyntynyttä kuningasta.
Herodes kehottaa tietäjiä menemään Betlehemiin ja ottamaan asioista selvää. Ovelasti hän pyytää myös tietäjiä ilmoittamaan hänelle, kun he ovat löytäneet lapsen, jotta hänkin ”voisi tulla lasta kumartamaan.”
Tietäjät eivät kuitenkaan koskaan palaa Herodeksen luo, sillä Jumala varoittaa heitä unessa niin tekemästä.
Kaukaisista maista seimelle saapuvat tietäjät muistuttavat tänäänkin, että evankeliumi Jeesuksesta kuuluu kaikille kansoille, ja kaikkien kristittyjen tehtävänä on toimia ilosanoman levittäjinä, missä ikinä he kulkevatkin.
Siksi loppiainen tunnetaankin erityisenä lähetystyön pyhänä. Sanoma Jeesuksen syntymästä on jo levinnyt jokaiseen maanosaan, mutta lähetystehtävä on vielä kesken. Osat ovat vaihtumassa. Ne maat, jotka aikanaan vastaanottivat lähetystyöntekijöitä Euroopasta, toimivat nyt itse lähettäjinä.
Kertomus kuningas Herodeksen juonesta muistuttaa, että sanoma Jeesuksesta kohtaa myös vastustusta.
Kuitenkin Jumala itse johtaa kirkkoaan niin kuin hän johti tietäjät Jeesuksen seimelle ja varoitti heitä palaamasta Herodeksen luo.
Vaikka loppiainen päättää jouluajan, kirkollisessa kalenterissa joulujakso jatkuu aina pääsiäiskauden alkamiseen saakka.
Loppiaisen evankeliumiteksti: Matteus 2:1-12
Anna-Mari Kaskinen
