Liikunta kohentaa mielialaa niin terveillä kuin masennusoireista kärsivillä. Vaikutukset voidaan havaita jo yhden liikuntakerran jälkeen. Muutaman kuukauden säännöllinen liikunta voi vähentää depressiivisiä oireita (kuten unettomuutta, yleistä jaksamattomuutta) jopa yhtä paljon kuin depressiolääke tai psykoterapia. Edelleen on kuitenkin epäselvää, minkälainen liikuntaohjelma tehokkaimmin vähentäisi oireita. Keskeiseksi tekijäksi näyttää nousevan se, että masentunut ihminen alkaa liikkua sellaisella tavalla, mikä häntä eniten miellyttää – eli liikuntaa tulee lisää ”oikeasti”. Hampaat irvessä hölkkäämistä ei välttämättä tarvita, vaan rauhallinen luonnossa kävely joko ryhmässä tai yksin voi tuoda hyvää oloa. Myöskään ei pidä unohtaa sitä, että liikunnalla on monia muita edullisia vaikutuksia sydämen ja verenkiertoelimistön terveyteen ja aineenvaihduntaan (kohonnut verenpaine, veren rasva-aineiden ja sokerin häiriöt).
Liikuntaa suositellaan osaksi masentuneen potilaan hoitoa, erityisesti lievemmässä masennustilassa. Aihetta on käsitelty Käypä hoidon Depressio-suosituksessa (päivitetty syyskuussa 2014) ja tuoreessa Liikunta-suosituksessa (julkistus 13.1.2016, www.kaypahoito.fi).
Erilaista liikuntaa on tutkittu osana masennuksen hoitoa monien vuosikymmenien ajan. Aiheesta on ilmestynyt useita järjestelmällisiä yhteenvetokatsauksia, esimerkiksi brittiläisen Cooneyn ym. Cochrane-katsaus v. 2014 (tulosten yhteenveto esitetty Käypä hoidon Depressio-suosituksessa, www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=nak08214&suositusid=hoi50023). Analyysiin hyväksyttiin 39 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joissa oli yhteensä 2 326 aikuista. Tutkimuksissa käytetyt liikuntaohjelmat ovat olleet varsin lyhytkestoisia (yleensä enintään 4 kk). Useimmiten on käytetty jotakin kestävyysliikuntaa, kuten kävelyä.
Liikunta on usein ollut ryhmässä tapahtuvaa, jolloin sosiaalisilla kontakteilla on oma edullinen vaikutuksensa mielialaan. Liikuntaohjelmien, liikunnan määrän ja fyysisen kunnon arviointimenetelmiä on tutkimuksissa selostettu niukalti. Määrää on useimmiten arvioitu takautuvilla kyselyillä tai liikuntapäiväkirjalla. Depressio-oireiden vaikeusaste ja määrä selvitettiin psykologisilla kyselylomakkeilla tai kliinisellä haastattelulla. Yhteenvetona Cooney ym. totesivat, että liikuntaharjoittelu näyttää vähentävän depressiivisiä oireita jonkin verran (verrattuna hoitamatta jättämiseen tai lumeeseen). Liikuntaa verrattiin erikseen myös psykoterapiaan tai lääkehoitoon, mutta näitä tutkimuksia oli vain harvoja, eikä liikunnan ja näiden hoitojen välillä havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa.
Masentuneen ihmisen aktivointi liikunnan lisäämiseen on haasteellista, koska depressio-oireet kuten heikentynyt yleinen motivaatio, uupumus ja heikentynyt itsearvostus vähentävät liikkumista. Liikuntaneuvonta – kuten muukin elintapaneuvonta – on tavoitteellista toimintaa, jossa tarvitaan terveydenhuollon ammattilaisten yksilöllistä suunnittelua ja seurantaa.
Liikunnan hyvinvointia (hyvää oloa) lisääviä vaikutuksia on selitetty sekä psykologisin että fysiologisin mekanismein. Psykologisia mekanismeja ovat mm. diversio (liikunta vie pois kielteisistä ajatuksista) ja mastery (uusien liikuntataitojen oppiminen ja hallinta). Fysiologisista mekanismeista keskeisiä ovat aivojen endorfiinien pitoisuuksien suureneminen ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin hormonitoiminnassa kortisolin erityksen väheneminen.
Depressiopotilaiden liikuntaneuvonnassa käytetään väestön yleisiä liikuntasuosituksia. Aikuisille suositellaan kestävyystyyppistä kohtuukuormitteista liikuntaa kuten reipasta kävelyä 150 minuuttia viikossa sekä lihaskuntoharjoittelua kahdesti viikossa. Nämä ohjeet perustuvat USA:n terveysministeriön suosituksiin (2008), ja ne ovat perustana myös Liikunnan Käypä hoito -suosituksessa.
Suomen Lääkäriliitto
