Torstai-lehti haki jakelualueeltansa tarinoita tosiystävyydestä tai -rakkaudesta. Saimme kuulla monta ihanaa tarinaa, toinen toistaan koskettavampia.
Tänään, Ystävänpäivänä, jaamme tarinoista teille viisi. Voittajaksi valitsimme Martti Ylitalon ja Sirpa Salomäen ystävyyden ja he voittivat myös yhteisen A’la Carte-illallisen Hotelli-Ravintola Alvariinissa Alajärvellä!
_______________________________
Ystävyys kantaa yli välimatkan ja vuosikymmenten
Ystävyys on ihmeellinen asia. Se ei katso ystävysten ikää, sukupuolta eikä edes välimatkaa. Aito ystävyys kantaa.
– Meillä on Sirpan kanssa erityinen suhes, sanoo Vimpelin Lypsinmaassa asuva Martti Ylitalo, ja on oikeassa.
Sirpa, jota Martti tarkoittaa, on nykyisin Hämeessä asuva Sirpa Salomäki, o.s. Rantala, Martin lapsuudenkaverin tytär. Sirpa on vähän yli viisikymppinen julkisen hallinnon virkamies. Tällä hetkellä hän on töissä Kelassa suunnittelun asiantuntijana.
Päijät-Hämeessä Sirpa on asunut rapiat kymmenen vuotta, siitä suurimman ajan Orimattilassa pienessä mummonmökissä metsän reunassa. Pihapiirissä asuu kymmenkunta kaurista, lisäksi kettuja, supeja, jäniksiä, oravia, lintuja…
Martti on pikkuisen vaille 85 -vuotias, elämäntyönsä kirvesmiehenä ja maanviljelijänä tehnyt leski. Hän syntyi Lappajärven rannalla olevassa lapsuudenkodissaan samana yönä kuin Sirpan isä. Poikien kotitalojen välistä kulki tie, josta juuri hevonen kärryineen mahtui menemään. Todelliset naapurit.
Pojat kastettiin samana päivänä, samasta kupista ja samalla vedellä. He asuivat samassa pihapiirissä, leikkivät samat leikit ja kokeilivat yhteiset kolttoset. Töitä oppivat ja joutuivat tekemään lapsesta, kokivat lapsuudessaan sodan ja luultavasti aikuistuivat liian varhain.
Siellä he asuvat edelleen, Lypsinmaassa, kotikylässään. Talojen paikka on muuttunut, tien leveys on venynyt 200 metriksi ja elämä on koetellut, mutta kantanut.
Jälleenrakennuksen vuodet ja evakkojen asuttaminen kylälle ovat edelleen kirkkaina Martin mielessä, elämän varrella on ehtinyt nähdä monenlaista ja tehdä paljon työtä niin kirvesmiehenä kuin maanviljelyksenkin parissa.
Emännän itselleen Martti haki Hirsniemestä. Perheeseen, kuten myös naapurin Martin perheeseen, syntyi lapsia ja kaikki leikkivät samassa pihapiirissä. Martti muistelee, miten heillä pyöri omien lasten lisäksi myös naapurien lapsia, Sirpa joukon jatkona.
Tuohon aikaan Sirpa oli Martille mukava lasten kaveri ja Martti oli Sirpalle arvostettu naapurin setä, kaverien isä. – Lapsena ollessani en suhdettamme ehkä ystävyydeksi tiennyt, mutta jo nuoruudestani muistan tapahtumia, jotka loivat pohjaa kaveruudelle, Sirpa kertoo.
– Yksi hyvistä lapsuudenmuistoista on, kun sain olla Ylitalossa perunan nostossa. Heillä oli suuret perunaviljelykset. Siinä Lypsinmaan rantamailla pellot ovat kiviset, siksi väkeä koneen päälle tarvittiin paljon ja me keskenkasvuisetkin olimme avuksi.
– Aune, Martin vaimo, oli keittänyt suuren padan hernerokkaa ja siinä oli mielestäni palkkaa kylliksi. Sainhan olla mukana ja sakissa. Sain kuitenkin vielä päiväpalkaksi kymmenen markkaa ja se tuntui kyllä mukavalta, Sirpa muistelee ja Marttikin muistaa tapauksen hyvin.
– Toinen päivä, jota mielelläni muistelen, on se, jolloin Martin kanssa matkasimme Vimpelistä Etelä-Suomeen. Matkamme tarkoitusta en ihan muista. Syyspuolta kesässä elimme, koskapa tärkeä homma oli tarkkailla viljapeltoja. Varsinkin mietintä siitä, oliko viljan korsia vahvistettu vai ei, jäi mieleeni.
Aika ja elämä kuljettivat Sirpan pois kotikylältään, mutta se ei katkaissut ystävyyttä, vaan paremminkin vahvisti. Kun Martin vaimo kuoli yli 50 avioliittovuoden jälkeen vaikean sairauden murtamana kymmenen vuotta sitten, ystävysten välit tiivistyivät entisestäänkin.
– Sirpa tulee aina minua katsomaan täällä käydessään, Martti kertoo. – Eipä täällä paljon muita vieraita käykään, vaikka ovikin on aina auki. Mutta Sirpa tulee, viimeksikin hän toi minulle tekemänsä sukat.
– Yritän aina Lypsinmaassa käydessäni vierailla Martin luona jutustelemassa. Puhelemme kylän kuulumiset, minä lasten ja hän lastenlasten asiat, Martti keittää kahvit ja sitten kehumme toinen toistamme. Meillä on mukavaa, Sirpa toteaa.
Sirpan ja Martin puheesta kuulee, miten suuressa arvossa he pitävät toinen toistaan. Martti arvostaa ystävyyden korkealle, vaikka muistaa kiittää myös omaa perhettään, lapsiaan ja heidän puolisoitaan siitä, ettei yksin asuvaa Martti -pappaa ole unohdettu. On jopa ehdoteltu pojan perheen luokse muuttamista, mutta mieluiten Martti asuu omillaan, omassa tuvassaan.
Ja mikäpä on asuessa, kun ajokorttikin on vielä ja edes silmälaseja ei ajaessa tarvitse. Autollaan Martti huristeleekin muutaman kerran viikossa kylälle ihmisiä näkemään ja pelaamaan.
– Jos tätä jutuntekoa olisi ehdottanut kuka muu tahansa, paitsi Sirpa, niin en olisi kyllä ikinä suostunut, Martti toteaa vakuuttavasti. – Mutta kun se oli Sirpa, niin enhän minä voi sanoa ei!
Tuula Jokiaho
____________________________________
Minun isäni
Iskä on monisairas, hänellä on nuoruusiän diabetes, sydänvika yms. Vaikka iskä on kovin sairas, häntä huumorintajuisempaa ihmistä ei ole. Iskä jaksaa kannatella meitäkin.
Meitä on neljä hänen omia lapsiaan ja hän oli isä myös meidän velipuolelle, joka on jo siirtynyt enkeliksi meidän elämäämme.
Joulukuun puolessa välissä menetimme meille todella läheisen ystävän, ihmisen joka auttoi meidän isäämme, oli niinkuin oma poika. Vaikka iskä on kokenut kovia niin silti hän yrittää. Olen iskästä todella ylpeä, hän on esikuvani.
Kristiina Autio, Karstula
_____________________________________
Ystäväni Elina Honkaniemi
Olemme tunteneet toisemme jo kerhoajoista lähtien, eli suunnilleen 30 vuotta.
Matkaa on taitettu enempi yhdessä kuin erikseen ja Elinasta on tullut lähes yhtä läheinen ja rakas kuin oma sisko.
Monet surut ja murheet olen hänelle vuosien saatossa vuodattanut ja aivan korvaamaton tuki hänestä tuli oman isäni sairastuttua.
Tällä tavalla haluaisin kiittää häntä siitä tuesta, lohdusta ja myötäelämisestä mitä olen häneltä saanut viimeisten 1,5 vuoden aikana.
Toivon että ystävyytemme säilyy läpi koko lopun elämää!
Kiittäen, ystäväsi Johanna
_____________________________________
On ilo esitellä sisareni Marja
Marja on vahva, itsenäinen nainen, suurperheen äiti ja puoliso. Paitsi että hän on siskoni, hän on myös ystäväni- ihminen, jonka seurassa on hyvä olla. Hänen kanssaan huolet puolittuvat ja ilo kaksinkertaistuu.
Lapsuuden Marja vietti Pohjois-Pohjanmaalla ja lakeuksilla, jossa on enemmän ”aakeeta laakeeta”, kuin vettä tai metsää. Varhainen tuntuma luontoon ja moninaiseen elinympäristöön tuli tutuksi maalaistalon ympäristössä, jossa lapsuudenkoti oli.
Tutuksi tulivat retket marjametsään sekä osallistuminen kodin töihin ja lapsuudenleikkeihin ystävien kanssa.
Lapsuudessa Marja oli paras leikki -ja tappelukaverini, nuoruuden ja aikuistumisen kynnyksellä tasavertainen teini ja nuori.
Marja valmistui ammattiin, jonka myötä tie kulki Kajaaniin varuskuntaan. Siellä käteen ojennettiin iso soppakauha, joka sisälsi nuorelle esimiehelle suuren vastuun tuhatpäisen miesjoukon muonittamisesta.
Usein ihmettelin, kuinka jo tuolloin häneltä löytyi taitoa ja kykyä toimia ja organisoida isoja asioita. Marja ei ole koskaan pelännyt vastuuta haastavissa tilanteissa – hänen luonteelleen ominaista on, ettei ”jäädä tuleen makaamaan”, vaan mennään tulta päin johdonmukaisuus ja maalaisjärki mukana säilyttäen.
Perheenperustamisen jälkeen elämänpolku on kulkenut erilaisten vaiheiden kautta Soiniin. Nykyisin Marja jo tunnustaa, kuinka eteläpohjalaisuus on osa hänen sielunmaisemaansa. Hän rakastaa siellä olevaa ympäristöä ja sen tarjoamia kokemuksia. Ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa Marja elää tätä päivää ja hetkeä.
Huumori on erityislahja, jota hän osaa käyttää silloin, kun on tilanteita, ettei tiedä itkeäkö vai nauraa. Näissä tapauksissa Marja valitsee positiivisuuden ja ilon.
Marjan elämään on mahtunut paljon tapahtumia: iloa, juhlia ja naurua. Paljon on ollut myös raskaita vastoinkäymisiä ja menetyksiä, jolloin ”polvet ovat mudassa ryvettyneet”.
Näistä kaikista Marja on aina noussut jaloilleen haluten nähdä vaikeallakin taipaleella tien valoisan puolen. Marja ei jää itsesääliin tai surkuttelemaan asioita, vaan ottaa elämän realiteetit käyttöön.
Kodin ovet ovat aina auki vieraille, jotka saavat nauttia Marjan runsaasta vieraanvaraisuudesta. Jokainen vieras kokee olevansa tervetullut luoksesi. Suuren perheen keskellä Marja on säilyttänyt spontaanisuutensa – hän on esimerkiksi ollut valmis ajamaan satojenkin kilometrien päähän juhliin tai vaikkapa retkiolosuhteisiin kaatosateessa. Lapset eivät ole olleet este tekemiselle tai lähtemiselle.
Marja on yhteiskunnallisesti valveutunut ja jaksaa olla kiinnostunut yhteisistä asioista. Hän jaksaa hankkia tietoa, opiskella, ottaa selvää asioista monipuolisesti eikä pelkää esittää omaa kantaansa perustellusti.
Marja on oikeudenmukainen, mutta sisukas taistelija, joka ei odota asioiden tulevan helpolla tai valmiina. Hän haluaa jakaa aikaansa, voimavarojaan ja osaamistaan myös muille ihmisille. Lujuuden takana on ymmärtäväinen mieli ja lempeä sydän.
Näitä ajatuksia kirjoitti lämmöllä
isosiskosi Kirsi
____________________________________
Puolisoni Marko
Ilmiannan minulle tärkeän ihmisen. Tapasin avopuolisoni Markon kesällä 2013 nettitreffit -palvelussa. Hän on sairaseläkkeellä, tätä ei olisi päällepäin huomannut, koska oli hyvässä kunnossa.
Hän joutui moottoripyöräonnettomuuteen keväällä 2004, oli silloin 25-vuotias. Hän oli koomassa ja lääkärit oli sanoneet läheisille, että Marko jää sänkypotilaaksi.
Mutta ihmeen kaupalla hän siitä kuntoutui, mutta vaikea aivovamma jäi ja kipuja on lähes päivittäin. Markon elämänhalu oli kova ja se varmasti auttoi kuntoutumaan. Ja tässä porskutellaan nyt yhdessä arkea eteenpäin. Tämä on tarina, joka saa ihoni kananlihalle.
Anne Esala
