Pohjois-Ruotsissa Pajalan kirkossa tuoksuu puhtaus. Uusitut puupenkit ovat kirkkaassa maalissa ja nykyihmisellekin mukavat istua, remontti on tehty 1997. Ihmettelen matkakumppanilleni, miksi monet Suomen kirkot tuntuvat jotenkin tunkkaisemmilta ja pimeämmiltä?
Olemme ajaneet tänne 300 kilometrin matkan Oulusta Ylitornion kautta. Pajalan tiekirkon esitteessä kerrotaan, että pappi Lars Levi Laestadius on saarnannut tässä Köngäsen kirkkoherrana ollessaan.
Hän asui Pajalassa vuodesta 1849 aina kuolemaansa vuoteen 1861 saakka. Saarnatuolin pohjassa on vieläkin vanhempi vuosi 1666. Jaossa on virsitekstejä meänkielelä: ”Enkeli taihvaassa veisaa” ja ”Herra, sinun käessä asua mie saan, turvalisin käsi päälä maan”.
Megatrendejä napapiirillä
Kuvitteellinen suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät syömään lounasta ajettuaan asuinpaikastaan maan eteläosasta lomalle kotikyläänsä. Kaikkien ruoka maistuu samalta, siirtolaisten tekemä ja tarjoilema.
Lounaan päätyttyä paikallislehden toimittaja kysyy lomalaiselta, tulisiko tästä seuraava paluumuuttaja.
Ruotsalainen vastaa korrektisti, että lasten harrastusten ja koulujen takia ei voisi ajatellakaan muuttoa. Norjalainen naurahtaa, ettei hänen miehensä taitaisi viihtyä näin pohjoisessa. Mutta suomalainen tiuskaisee, jotta eikö se riitä, kun kuuluu entisen kotikuntansa facebook -ryhmään ja käy kerran vuodessa markkinoilla.
Pohjois-Ruotsin suurimpia markkinoita Pajalassa ei avaa ruotsidemokraattien puheenjohtaja, mutta lukuisia poliittisia debatteja on silti ohjelmassa näin vaalivuonna. Erikoisuuksiin lukeutuvat kuusivuotiaana kotinsa Vaasassa jättämään joutuneen Alli Forsstedtin taidenäyttely ”Minulla ei ollut lapsuutta” ja maastohiihdon olympiavoittaja Charlotte Kalla jakamassa vastaperustetun säätiönsä stipendejä nuorille urheilijoille.
– On niin taivaallisen hauskaa antaa stipendejä heille, koska muistan itse miten paljon sellainen merkitsi minulle nuorena urheilijana, Kalla kertoo Pajalan ilmaisjakelulehden markkinanumerossa.
Viidessätoista vuodessa pienen Pajalan väkiluku on laskenut 2000 asukkaalla, Kiirunan 3000:lla ja Jällivaaran 4000 asukkaalla. Runsaat tuhat asukasta menettäneen Suomen Ylitornion katukuva on tässä ajassa jotenkin yritteliäämpi.
Kehityksen taustalla vaikuttavat megatrendit kuten kaupungistuminen, kansainvälistyminen, monikulttuuristuminen ja digitalisoituminen ovat vahvoja voimia. Voiko yksilö tai edes joku yksittäinen maa pohjoisessa muuta kuin sopeutua ajanvirtaan?
Kapea tie pohjoiseen
Saavumme pitkän ajon jälkeen Kiirunan kaivoskaupunkiin ja saamme huoneen parhaasta hotellista. Matkakumppani tuskailee netin saamisen kanssa puhelimeensa, kunnes vastaanoton Ida ratkoo ongelman hetkessä.
Kysyn Idalta, siirretäänkö tämäkin hotelli Kiirunan keskustan muutossa. Hän vastaa, jotta hotelliketju rakentaa uuden hotellin ulommaksi, mutta tämäkin tulee toimimaan vielä vuoden yhtä aikaa rakennettavan kanssa. Jopa lapinkotaa muistuttava kirkko on saanut siirtotuomion. Valtion omistama kaivosyhtiö LKAB laajentaa kaupungin alla olevaa rautakaivosta, joten Kiirunan keskustan paikkaa muutetaan.
– Ai onks toi Kebnekaise, noin 10-vuotias poika kysyy aamiaisella ja osoittaa ravintolan ikkunasta pohjoiseen.
Hänen isänsä sanoo sen olevan mainittu Ruotsin korkein vuori ja yli kahden kilometrin korkuinen. Seurueessa on kaksi poikaa ja kaksi miestä, kalastusmatkalaisia. Kebnekaiselle he eivät aio kiivetä, koska siellä kuoli huhtikuussa yksi ihminen lumivyöryssä. Ja tarvitseeko muutenkaan kiipeillä tai saada kalaa, jos saa iloa digitalisoitumisesta.
– Sain eilen hyvän kuvan Jussista riuvulla, isä nauraa ja sanoo laittavansa kuvan nettiin.
Lapissa kaikki kukkii…
Teemme pienen vaelluksen ennen Norjan rajalle saapumista. Abiskon tuntureilla pihlaja kukkii vasta heinäkuussa. Oikaisen hetkeksi mietiskelemään kalkkiperäisen kurun rehevään maisemaan. Ei ole paikkaa, missä ei näkyisi kukkia.
Suljen silmäni ja lausun Eino Leinon runoa ”Lapissa kaikki kukkii nopeasti”. Matkakumppanini alkaa laulaa sitä ja se on kauneinta mitä olen kuullut pitkään aikaan.
Sanon, että nyt olemme saapuneet subalpiniselle kankaalle ja tästä eteenpäin hän saisi kävellä yksin seuraamalla kuolleiden lappalaisten henkiä, minä odottaisin häntä tässä. Jo paistaa ikä minunkin ohimoiltani, mutta unelmoin yhä matkustamisesta ilman karttaa, pelkän tuulen ja pilvien myötä.
