Metsänomistajat Alajärvellä vetoavat hirviseurueisiin, että alkavalla metsästyskaudella ei kaikkia lupia käytettäisi heti jahdin alkuun, vaan niitä jätettäisiin myöhempään ajankohtaan ja myös tarjolla olevat pankkiluvat otettaisiin käyttöön seuduilla, joihin rannikot hirvet saapuvat talvilaitumille.
Metsätalouden hirvituhot ovat lisääntyneet Etelä-Pohjanmaan alueella huomattavasti viimeisen vuoden aikana.
Alajärven länsiosissa Menkijärveltä Saukonkylälle ja aina Lehtimäen Valkealammelle saakka kulkee vyöhyke, jossa hirvien aiheuttamat vahingot ovat mittavia.
– Me metsäammattilaiset emme enää tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä, toteaa metsäasiantuntija Heikki Mäkelä Metsänhoitoyhdistys Suomenselästä ja esittelee peräti 25 hehtaarin kokoista hirvituhoaluetta Menkijärvellä.
– Maaperän vuoksi tänne soveltuu puustoksi vain mänty, jonka taimet hirvet tuhoavat vuosi toisensa jälkeen. Tämänhetkinen kasvusto kannattaisi poistaa, sillä tukkia tästä ei tule, mutta mitä tilalle? Ammattilaisilta loppuvat konstit ja vaikka asia on nyt lähinnä metsänomistajan ongelma, niin kohta loppuvat myös sahoilta puut, jos tilanne ei korjaannu.
Maanomistaja Petri Koskenmäki Koskenmäen yhteismetsästä, maanomistajajäsen Terho Mäkelä Alajärven riistanhoitoyhdistyksen hallituksesta sekä kenttäpäällikkö Mikko Syri Etelä- ja Keski-Pohjanmaa MTK ry:n metsälinjalta tutustuivat Heikki Mäkelän johdolla hirvituhoihin tänään torstaina.
Koskenmäen yhteismetsän 25 hehtaarin tuhoalue on yksi niistä alueista, joissa hirvet ovat tehneet taimikosta selvää jälkeä. Lukuisia muitakin löytyy, tyypillisimmillään ne ovat noin kymmenen hehtaarin alueita.
Hirvien mieleen on 1-3 metriä korkea taimikko. Ongelma on pahentunut viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Syynä voi olla joko muutokset talvilaiduntamisessa tai hirvikannan kasvussa.
Metsänomistajan kannalta tilanne on hankala ja tuntuu epäoikeudenmukaiselle. Terho Mäkelä muistuttaa, että metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle, joka luovuttaa sen metsästysseuralle.
Tämän jälkeen maanomistaja ei pystykään vaikuttamaan siihen, miten hänen omistamansa metsästysoikeus käytetään ja paljonko alueen hirvikantaa verotetaan.
Tämä näkyy jopa siinä, että sopivan hirvikannan päättävässä alueellisessa riistaneuvostossa on päätösvalta metsästäjien, eikä maanomistajien käsissä. Päätökset tehdään metsästys, eikä maanomistajan etu edellä.
Myös nykyisen susipolitiikan vaikutukset saattavat heijastua asiaan. Terho Mäkelä aprikoi, että koska susille pitää olla ruokaa, ei hirvikantaa haluta verottaa riittävästi metsästyksen keinoin.
Muuta ratkaisua tilanteeseen ei tällä hetkellä tuntuisi löytyvän, kuin hirvenmetsästyksen ajoittaminen niin, että lupia olisi käytössä vielä myöhemmälläkin. Nykyinen tapa käyttää kaikki luvat heti jahdin alussa lokakuulla ei auta. Rannikon hirvet vaeltavat talvilaitumilleen alkutalvesta, silloin jahti on täällä yleensä jo päättynyt.
Jos hirviporukka tulee jahtiin alueelle, jossa on selviä merkkejä hirvien aiheuttamista tuhoista, olisi fiksua jos paikkaan päätettäisiin palata myöhemmin. – Ja pankkiluvat pitää ottaa käyttöön, muuten tätä ongelmaa ei saada ratkaistua, Mikko Syri toteaa.
Maanomistaja Petri Koskenmäki myöntää, että pilalle tuhoutuneen taimikon katsominen ei mieltä lämmitä, kun vasta kolmisen vuotta sitten hän oli palstalla tekemässä harvennusta. Koskenmäki on aikanaan itsekin kuulunut hirviporukkaan ja sanoo, että luvat kyllä aina pyrittiin kaikki käyttämään, mutta tuolloinkin luvat oli jo käytetty, kun talvehtivat hirvet vasta saapuivat alueelle.
Tällä yhdellä 25 hehtaarin alueella hirvituhojen yhteismääräksi on arvioitu noin 50000 euroa. Kaiken järjen mukaan alue pitäisi laittaa sileäksi ja kylvää uudelleen – mutta mitä varten? Laiduntamaan tulevien hirvien ruuaksi?
– Meiltä ammattilaisilta loppuvat konstit ja sen seurauksena loppuvat aikanaan sahoilta puut, mikäli hirvituhoja ei saada kuriin, Heikki Mäkelä tiivistää.
Tuula Jokiaho
