Liikunta-aktiivisuus alkaa usein laskea lapsilla heti koulunkäynnin alkaessa. Toisaalta osa aikuisista onnistuu lisäämään liikunta-aktiivisuuttaan, joskin kokonaisaktiivisuus pääsääntöisesti vähenee iän karttuessa.
Liikunta-aktiivisuuden taso vaihtelee ihmisten välillä, mutta se voi myös vaihdella yksittäisellä henkilöllä elämän eri vaiheissa.
Jyväskylän yliopiston tuore tieteellinen katsausartikkeli selvitti, minkälaisia liikunta-aktiivisuuden alaryhmiä on havaittu eri maiden eri-ikäisillä ihmisillä.
Liikunta-aktiivisuuden vähentäjien osuus oli erityisen suuri lapsuus- ja nuoruusvuosina. Liikunta-aktiivisuuden taso alkoi laskea jo ensimmäisten kouluvuosien aikana niin vähän liikkuvien kuin paljon liikkuvien keskuudessa.
Liikunta-aktiivisuutta kyselylomakkeilla mitanneiden tutkimusten mukaan lasku alkoi noin kymmenvuotiaana, kun puolestaan nykyaikaisia, objektiivisia liikunta-aktiivisuuden mittareita käyttäneiden tutkimusten mukaan lasku alkoi jo seitsenvuotiaana.
– Vaikuttaa kuitenkin siltä, että liikuntaa vähentäneiden aktivisuustaso ei laske inaktiivisten tasolle kuin vasta keski-iässä tai eläkeiässä.
– Tämä tarkoittaa, että lapsuuden fyysinen aktiivisuus – vaikka sen trendi onkin laskeva – voi olla terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tärkeää, koska se voi siirtää kauemmaksi hetkeä, jolloin elämäntyyli muuttuu passiiviseksi, kertoo tohtorikoulutettava Irinja Lounassalo Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Liikunnan lisääminen onnistuu myös myöhemmällä iällä
Inaktiivinen elämäntapa oli pysyvämpää kuin aktiivinen, ja inaktiivisten osuus oli suhteellisen suuri kaikissa ikävaiheissa. Tämä osuus vielä lisääntyi iän myötä. Toisaalta niin aikuisilla kuin iäkkäillä havaittiin myös liikunnan lisääjien ryhmiä.
– Näitä liikunnan lisääjiä tulisi tutkia jatkossa tarkemmin, jotta ymmärrettäisiin, miten mahdollinen elinikäinen inaktiivisuus saataisiin käännettyä aktiivisuudeksi, toteaa Lounassalo.
Katsauksen tutkimuksista osa selvitti myös, mitkä eri tekijät olivat yhteydessä liikunnan kuhunkin alaryhmään.
Lasten liikunnalle vanhemman tuki oli tärkeää: vanhemman tarjotessa lapselleen tukea ja kannustusta liikuntaan tämä todennäköisemmin kuului liikunnan lisääjiin kuin ne lapset, jotka eivät tätä tukea perheeltään saaneet.
Nuorilla puolestaan pysyvä liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä vähäisempään television katseluun. Aikuisilla tupakoinnin lopettamisen havaittiin olevan yhteydessä liikunnan lisäämiseen.
Eläkeiässä hyvä toimintakyky oli yhteydessä aktiivisempaan elämäntapaan, kun kroonisia sairauksia sairastavat tai heikon toimintakyvyn omaavat ikääntyvät ihmiset olivat usein inaktiivisempia.
– Tulosten perusteella olisi ensiarvoisen tärkeää panostaa heti seitsenvuotiaista eteenpäin liikunta-aktiivisuuden vähenemisen ehkäisyyn esimerkiksi tukemalla kouluja, perheitä ja seuroja. Tärkeää olisi myös rakentaa lähiliikuntapaikkoja ja panostaa turvallisiin kävely- ja pyöräteihin, jotka tukisivat lapsen omaehtoista liikuntaa, suosittelee Lounassalo.
Katsauksessa mukana olleet 27 tieteellistä artikkelia oli julkaistu vuosien 2004 ja 2018 välillä.
– Kaikissa tutkimuksissa käytettiin tilastollisena menetelmänä viime vuosina yleistynyttä ns. kehityspolkuanalyysiä, jonka avulla voidaan usean mittauspisteen aineistosta tunnistaa erilaisia alaryhmiä.
– Tässä tapauksessa mm. liikunnallisesti aktiivisten, inaktiivisten, liikunnan lisääjien tai vähentäjien ryhmiä. Useimmissa tutkimuksissa tutkittavat jakautuivat 3–4 erilaiseen liikunta-aktiivisuusryhmään, Lounassalo sanoo.
