Toukokuun toisena päivänä tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun pääosin lappajärveläisistä koostunut kansanliike rakensi niin kutsutun kansanpadon Ähtävänjoen ylittävän Niskan sillan alle Lappajärven Halkosaaren läheisyydessä.
Padon rakentamisella lappajärveläiset muut järviseutulaiset halusivat estää Lappajärven pinnan alenemisen. Lappajärvi-Seuran hallinnoimalla Lappajärven museolla on heinäkuun ajan esillä patokapinaksi kutsutusta tapahtumien ketjusta kertova, paikallishistoriallisesti merkittävä näyttely.
Kansanhuoltoministeriö oli myöntänyt 40 vuotta aikaisemmin – eli vuona 1939 – luvan Ähtävänjoen varrella toimiville sähköyhtiöille säännöstellä Lappajärven veden pintaa ja juoksutusta ja samalla huomioida voimaloiden tarpeet.
Järven virkistyskäytön eri mahdollisuuksia pyrittiin parantamaan uudella, vuonna 1975 käyttöön otetulla suunnitelmalla. Se ei kuitenkaan tuonut parannusta vesitilanteeseen.
Järven ympäristön asukkaiden ja kesäasukkaiden mukaan veden pinta laskettiin liian alas. Korte- ja heinäkasvit valtasivat matalimpia ranta-alueita ja perinteiset kevättulvat jäivät tulematta monena keväänä 1960- ja 70-luvuilla.
Paluu tapahtumiin
Myös patokapinan keväänä 1979 tulva jäi tulematta. Ennen kuin pato rakennettiin, kävivät yksityiset kuntalaiset kertomassa kunnantalolla, että tavalliset kansalaiset ryhtyvät järven pintaa koskevassa asiassa toimenpiteisiin.
Toukokuun toisena päivänä jokaisesta Lappajärven kylästä – ja muualta Järviseudulta – lähti Ähtävänjoen ylittävää Niskan siltaa kohti traktori- ja autokaravaani, josta kipattiin kiviä padon tarpeiksi. Padon rakentamiseen osallistui noin 1 200 ihmistä. Padon avulla haluttiin määritellä järven pinnalle alaraja, joka järvellä tulisi patokapinaan osallistujien mukaan olla.
Seuraavana päivänä Lappajärven koululaiset osoittivat mieltään padon ja järven tulevaisuuden puolesta. Tapahtumat kokosivat Niskan sillan suunnalle paljon paikallisia, median edustajia ja virkavaltaakin.
40 vuotta Lappajärven patokapinasta -näyttelyn alkuunpanijana on nyt jo lakkautettu Lappajärven Kotiseutumuseon säätiö.
Urpo Purolan ideoiman näyttelyn toteutuksesta vastaa Lappajärvi-Seura. Näyttelyssä on mukana Viljo Ahvennimen keräämien lehtileikkeiden suurennoksia, joiden kautta tapahtumien kulkua ja jälkipuintia voi seurata kronologisesti.
Jussi Asun ottamien lehtikuvien suurennokset rytmittävät näyttelyä ja vievät näyttelyvieraan tapahtumien keskelle. Myös koululaisten mielenosoituksessa käyttämiä kylttejä on nähtävillä.
Urpo Purola haastatteli patokapinan ydinryhmään kuuluneita Antti Salonpäätä ja Antti Hyytistä ja kunnallismies Jaakko Harjua ennen näyttelyn kokoamista. Heidän mietteitään ja muistelujaan voi myös katsoa ja kuunnella näyttelyssä, samoin Yleltä saatua uutis- ja ajankohtaisohjelmamateriaalia.
Jatkuva puheenaihe
Vaikka patokapinasta on kulunut jo neljä vuosikymmentä, ovat järven pinta ja tila edelleen ajankohtaisia aiheita.
– Lopullinen säännöstelysuunnitelma saatiin vuonna 1991, mutta ruohonjuuritasolla järven tilasta puhutaan jatkuvasti, tietää Urpo Purola.
Patokapinasta kertova näyttely on sekä paikallis- että kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Urpo Purolan mukaan vastaanotto on ollut myönteinen, onhan monella paikkakuntalaisella tai poismuuttaneella myös henkilökohtaisia muistoja asiasta.
Näyttely laittaa katsojaan itämään ajatuksen siemenen siitä, kuinka isommalla joukolla olisi myös tänä päivänä vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi kaavoituksen suhteen, osallistumalla vaikkapa kuulemistilaisuuksiin nykyistä aktiivisemmin – mutta ei kuitenkaan yhtä äärimmäisin keinoin kuin Lappajärvellä 40 vuotta sitten. Urpo Purolan mukaan patokapinaa suunnitelleella ja toteuttaneella kansanliikkeellä ei ollut johtohenkilöitä vaan alkuunpano ja johtajuus tulivat kansan keskuudesta.
– Historiallisesti täällä on ollut mielestäni aika rauhallista siihen verrattuna, mitä olisi voinut olla. Siinä mielessä patokapina oli lappajärveläisittäin ja järviseutulaisittain radikaali teko.
Virpi Poikelin
