Lehtimäen Ratsastajien ovat järjestäneet opiston maneesilla muutamaan kertaan viikonloppukursseja, joilla valmentajana on toiminut tamperelainen Ville Kulkas.
Kurssit ovat täyttyneet nopeasti ratsukoista, jotka valmentautuvat kohti omia tavoitteitaan.
– Perheelläni oli hevostila koko lapsuuteni ajan ja edelleen meillä on hevosia sekä maanviljelystä. Hevoset ovat kuuluneet elämääni aina. Äitini ratsasti kotona hevosia ja pikkusiskoni poneja, 34-vuotias Ville kertoo.
– Itse innostuin ratsastamisesta noin 11-vuotiaana, sitä ennen olin ollut vain muutamia kertoja ponin selässä. Kun aloitin harrastamisen, niin pari kaveriani kisasi samaan aikaan esteitä – sekin vaikutti asiaan ja nimenomaan siihen, että esteratsastus valikoitui omaksi lajikseni.
– Esteratsastus lienee muutoinkin poikien suosiossa enemmän, sillä siinä on vauhtia ja enemmän toimintaa.
Ville aloitti kilpailemisen poneilla, mutta jo 14-vuotiaana hän siirtyi kilpailemaan hevosella seura- ja aluetasolla.
– Myöhemmin hankimme taas paremman hevosen ja 15-vuotiaana kilpailin jo kansallisella tasolla. Saksasta hankimme hevosen, jolla pääsin kilpailemaan 120-130 senttimetrin ratoja. Se oli täydellinen junnuhevonen, siltä sain paljon itseluottamusta.
Ville kilpailee edelleen aktiivisesti, mutta työ pitää sisällään paljon muutakin. Kotoa löytyy kuusi treenattavaa kilpahevosta, joista puolet on omia.
– Olen treenannut Saksassa, Belgiassa ja Hollannissa, joten minulla on hyvät kontaktit sinne. Joskus autan asiakkaitani löytämään hevosen ulkomailta. Koeratsastus ei välttämättä kerro koko totuutta, joten silloin luotettavat kontaktit ovat tärkeitä.
– Valmennus on suuri osa työtäni, käyn valmentamassa säännöllisesti viikoittain useassa paikassa ja lisäksi pidän näitä kursseja. Lisäksi minulla on treenissä kilpahevosia ja käyn myös ratsastamassa hevosia heidän kotitallillaan.
– Pidän siitä, että voin kehittää hevosta pitkäjänteisesti niin pitkälle, kuin pystyn.
Lähtökohtana perustyöskentely
Ville kertoo jatkavansa valmennusviikonloppuja Lehtimäellä hallikaudella, jos aikataulut vain antavat myöten.
– Ensimmäinen päivä menee yleensä perustreenissä ja jumpaten. Toisena päivänä tehdään jo sitten kisatreeniä. Lähtökohtana on perustyöskentely ja se, että hevoset ovat kontrollissa – esteiden välien ratsastus on tärkeää.
– Vaikeinta on oppia lukemaan hevosta – mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa. Jokainen hevonen on yksilöllinen, joten tähän ei ole mitään yhtä ohjenuoraa. Tärkeää on positiivisuus. Riita, puristus ja väkisin yrittäminen eivät johda mihinkään eivätkä opeta mitään.
Ville toteaa, että esteiden ylityksen pitäisi tuntua helpolta ja rennolta. Siksi onkin tärkeää löytää oikea taso, jolla juuri sillä hetkellä treenataan ja kehitytään.
– Ratsastajan tulee joskus ylittää itsensä, mutta siten, että hevonen säilyy luottavaisena. Vaikeustasoa nostetaan asteittain.
– Palkitsevinta tässä työssä on nähdä ratsukon kehittyvän pitkällä aikavälillä kohti tavoitteitaan. Kun homman saa toimimaan, niin se aikaansaa ratsastajalle tunteen, että hän voi kehittää hevostaan. Rentous ja rauhallisuus ovat avaintekijöitä tässä.
