Seurakuntien diakoniatyö on viimeisen kuukauden aikana kohdannut uudenlaisia haasteita, kun perinteiset tavat johdata ihmisiä eivät ole mahdollisia.
Alajärven seurakunnan diakonissat Marja-Terttu Akonniemi ja Hille Heinola sekä Lehtimäen kappeliseurakunnan diakoni Ulla Anttila kertovat, että diakoniatyö on ihmisen kokonaisvaltaista kohtaamista hänen tarpeistaan käsin.
Diakoniatyössä lähtökohta on avun antaminen sinne, minne muu apu ei ulotu. Alajärvellä diakoniatyön kaksi perusrunkoa ovat säännölliset diakonia-vastaanotot ja vanhustyö.
Koronapandemian myötä ensimmäisenä loppuivat vierailut hoivakoteihin. – Lehtimäellä kiinteä osa toimintaa ovat tavallisesti erilaiset sosiaaliset kokoontumiset, Ulla kertoo. – Nyt toiminnan loputtua on ymmärtänyt, miten iso osa arkea nuo toiminnat ovat olleet. Ikäihmisiin moni onkin huokaillut näiden toimintojen perään. Niitä on ikävä myös minulla.
Lehtimäellä seurakuntakoti suljettiin diakonianvastaanotolta. – Diakoniatyö ei kuitenkaan ole suljettu, vaan meihin voi ja pitää olla yhteydessä, jos kaipaa keskusteluapua, on taloudellisia huolia tai kantaa huolta lähimmäisestä!
Diakoniavastaanotot ja keskustelut tapahtuvat nyt puhelimitse, mutta niiden sisältö on säilynyt ennallaan.
Marja-Terttu kertoo, että Alajärvellä kirpputori tärkeänä kohtaamispaikkana jouduttiin sulkemaan ja myös näkövammaisten kerho ja retkipäivä on peruttu. Muitakin diakonian perustehtäviä, kuten Yhteisvastuukeräyksen hyväksi suunniteltu tapahtuma, jäi pois.
Hille puolestaan muistuttaa, että kehitysvammaisten alueellinen kirkkopäivä, johon Alajärven toimintakeskuksen väki oli harjoitellut runsaasti ohjelmaa, siirtyi tulevaisuuteen. Tänä vuonna 70 vuotta täyttävien juhla siirrettiin lokakuun lopulle.
Uudenlaista auttamista
Poikkeusolojen tultua voimaan käynnistyi Lehtimäellä vapaaehtoisten toimesta nopeasti kauppa- ja asiointiapurinki. – Koin, että haluan olla siinä mukana myös diakoniatyön kautta, Ulla sanoo. – Pian olikin pää pyörryksissä kauppa-avun käytännön asioita pohtien ja siitä tiedottaen.
Ulla on pyrkinyt tiedottamaan Lehtimäellä seurakunnan tarjoamasta keskusteluavusta. Tähänkin saatiin apua vapaaehtoisilta.
– Seurakunnassa käynnistettiin heti myös sielunhoitopuhelinpalvelu. Päivystäjän numeron saa seurakunnan Facebook -sivuilta tai kirkollisista ilmoituksia.
Diakoniatyöntekijät ovat yhdessä pohtineet sitä, miten turvataan taloudellinen avustaminen poikkeusolojen aikana, kun vastaanottotyötä ei voida tehdä.
Alajärvellä poikkeusolojen tultua tehtiin varautumissuunnitelma, jotta voidaan auttaa heitä, jotka ovat muun avun ulkopuolella. – Olemme tehneet yhteystyötä kunnallisten palveluiden järjestäjien ja kauppaliikkeiden kanssa, Marja-Terttu ja Hille kertovat.
– Poikkeusolojen myötä työtapamme on muuttunut. Presidenttiämme lainaten: ”Kun otetaan fyysistä etäisyyttä, niin otetaan henkistä läheisyyttä”, Hille sanoo.
Puhelimen merkitys kasvanut
Henkilökohtaisten fyysisten kohtaamisten jäätyä pois, on puhelimen merkitys noussut arvoonsa. – Työajasta iso osa kuluu puhelin korvalla. Myös erilaiset verkossa tapahtuvat palaverit ovat osa arkea, Ulla kertoo.
– Itse hakeuduin seurakunnan netti-iskuryhmään mukaan. Siellä olemme pohtineet, miten esimerkiksi Facebookin välityksellä voidaan tavoittaa ja luoda yhteyden kokemusta.
Keskustelu- ja rukousyhteyttä kaipaavalle on nyt seurakuntalaisten ylläpitämiä ryhmiä. Näistä ryhmistä voi tiedustella Terho Kanervikkoaholta. – On tärkeä luoda poikkeusoloissakin vastavuoroista kulttuuria, yhteyden kokemuksia ja mahdollisuuksia henkilökohtaisiin keskusteluihin.
Hengelliset kysymykset ovat seurakunnan toiminnan keskiö. – On tärkeä antaa vahvoja singnaaleja siitä, että seurakunta elää ja sykkii poikkeusolojen aikanakin, Ulla muistuttaa.
Koska diakoniatyöntekijät eivät nyt voi vierailla asiakkaiden kodeissa eikä hoivakodeissa, on syntypäiväänsä viettäville lähetetty syntypäiväkortti ja pieni kirje yhteystietoineen. – Olemme myös soittaneet ikäihmisille ja kyselleet kuulumisia, Marja-Terttu ja Hille kertovat muistuttaen, että myös heille saa soittaa.
Vaikka puhelin on nyt tärkeässä roolissa, niin se ja netti eivät korvaa ihmiskontaktia. Kaikilla ei myöskään ole mahdollisuutta osallistua seurakunnan hengelliseen toimintaan internetin tai somen kautta.
Marja-Terttu ehdottaa, että voisimme ottaa uudelleen käyttöön myös vanhat tavat pitää huolta hengellisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. – Voisimmeko opetella taas käyttämään hengellistä aarteistoamme eli virsikirjaa, Raamattua, hengellisiä lehtiä ja kirjoja? Myös radiosta ja televisiosta tulee hengellisiä ohjelmia. Ehkä myös koti- ja perhehartauksien uusi tuleminen voisi olla nyt, Ulla kysyy.
Jumalalle mikään ei tapahdu yllätyksenä
Vaikka ajat ovat haastavat, diakoniatyöntekijät löytävät siitä myös paljon hyvää.
– On ollut positiivista huomata, kuinka hyvät ja tiiviit lähimmäissuhteet paikkakunnan asukkailla on. Myös ystävä- ja naapuriapu näyttää toimivan. Paikalliset yrittäjät ovat luoneet käytännöllisiä palvelukokonaisuuksia riskiryhmiin kuuluville.
Ulla sanoo, että poikkeusaikoina ajankäytön suunnittelulle jää enemmän aikaa. – Nyt on voinut jarruttaa, pohtia, kysellä, ottaa uusista mielenkiintoisista menetelmistä selvää, suunnitella syksyn toimintaa ajan kanssa ja käydä pohdintaa työn ytimestä kollegojen kanssa.
– Oman hengellisen elämän hoitamiselle ja rukoukselle on enemmän aikaa, joka heijastelee väistämättä myös ihmisten kohtaamisissa. Oma henkinen ja hengellinen hyvinvointi on tärkeä työssä jaksamisen ja jakamisen kannalta. Uskon, että Jumala avaa rukouksen ja hiljentymisen kautta jotakin uutta myös tähän tilanteeseen.
– Jumalalle mikään ei tapahdu yllätyksenä. Erään seurakuntalaisen sanoja lainatakseni tämäkin poikkeustila oli Jumalan kalenterissa ja hänen kalenterissaan on myös sen loppuminen. Tämä ajatus tuo toivoa. Uskon, toivon ja luottamuksen näköaloja tarvitaan.
Marja-Tertun, Hillen ja Ullan ajatukset ovat usein siinä, kuinka perheet jaksavat tämän poikkeuksellisen ajanjakson läpi. – Onneksi kaupungin toimesta autetaan perheitä kouluruuan muodossa. Kriisin taloudelliset vaikutukset myös mietityttää.
– Tämä aika muistuttaa siitä, että mitään asiaa ei voi pitää itsestään selvänä: kyläily sukulaisten luona tai jumalanpalvelukseen osallistuminen ei ole nyt mahdollista. Monen pienen ja arkisenkin asian arvon ymmärtää nyt, kun se on otettu pois.
Puhelinkeskustelussa eräs yli 90-vuotias henkilö sanoi Hillelle; ”Jumala antoi aikaa!”. Ja niinhän tässä kävi.
Tuula Jokiaho
