MAINOS
MAINOS

Alajärven Sotaveteraanit ry:n kunniajäsen Eino Takala vetoaa veteraanimerkkien kiinnittämiseksi haudoille

Alajärveläinen sotaveteraani Eino Takala, 97, puuhailee pirteänä ja tyytyväisenä omakotitalossaan Toukolassa. Alajärven Sotaveteraanit Ry valitsi hänet hiljattain yhdistyksen ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

Välillä Takala hyppää sähkömoponsa päälle ja lähtee asioille. Reissu suuntaa usein Alajärven hautausmaalle, jossa hän jututtaa kukkien kastelijoita kysellen, onko hoidettava hauta kuulunut mahdollisesti sotaveteraanille.

MAINOS

– Näin kävikin eräällä haudalla, kukkienkastelijan isä oli ollut sodassa, mutta hautakivestä puuttui sotaveteraanimerkki, Takala kertoo ja toteaa, että tuossakin tapauksessa viereistä kiveä tuo kunnioitettu sotaveteraanimerkki koristi.

15 vuotta sotaveteraanien virkistystoiminnan vetäjänä toi päiväkirjaan huikeat yli 13000 nimeä. Retkiä ja tupailtoja riitti ja osallistujia oli paljon.

– Tämä asia pitäisi hoitaa välittömästi ja kiinnittää merkki kaikkien veteraanien hautakiviin. Jatkossa merkit pitäisi hoitaa hautakiviin heti sotaveteraanin jättäessä tämän maallisen taistelukentän.

Takala toteaa, että kauaa ei ole enää jäljellä veteraaneja valvomassa aseveljien kunnioitusta. Hän vetoaakin nyt omaisiin, että asia hoidettaisiin heti kuntoon niiden veteraanien haudoilla, jossa näin ei ole vielä tehty.

– 27 vuotta sitten menimme Alajärvellä kaikki haudat läpi ja merkit kiinnitettiin silloin kaikille veteraaneille, mutta tämän jälkeen poisnukkuneiden haudoilla on puutteita.

Eino Takalan mieltä painaa myös se, miten hänen veteraaneille hankkimansa viirikaappi katosi aikanaan pankin tiloista. Kooltaan noin 60 kertaa 60 senttinen, lasiovella varustettu kaappi on ollut kateissa jo kauan.

Suomi on hyvä maa

Takala on kotoisin Möksystä, josta hän 18 vuotiaana lähti sotaan. Miehen reissu sodassa kesti kaksi vuotta, kymmenen kuukautta ja yhden päivän. Kotiin palasi ”iloinen, mukava mies”, sillä hän kertoo halunneensa aina jättää ikävät asiat taakseen.

Sota oli vienyt nuorta miestä lääkintäjoukoissa niin Rukajärven kuin Kuhmonkin suunnille, Äänislinnaan ja Syvärin alajuoksulle Laatokan rantaan. Sieltä venäläiset ajoivat pois.

Aikanaan Takala ehti vielä Lappiinkin ajamaan saksalaisia kotimaahansa, vaikka haavoittuikin sitä ennen Vitelässä, missä käytiin kova viivytystaistelu.

Vihollinen ei tuntenut armoa, vaan painoi päälle täysillä. Komppanian päällikkö haavoittui ja hetken tilanne oli hallitsematon, mutta pian taistelua jatkettiin vaikka päällikkö oli poissa pelistä. Toinen mies otti komennon.

Eino Takala huristelee usein sähkömopollaan kirkkomaalle. Häntä harmittaa se, että liian monen sotaveteraanin hautakivestä puuttuu edelleen sotaveteraanimerkki.

Pian Eino oli tuntenut voimakkaan iskun ja kivun, joka levisi ympäri hänen kehoaan. Mielessä kävi muisto kotiväestä ja Ellenin ruskeista silmistä.

Kanervikolla maatessaan Eino oli miettinyt, tämäkö nyt on loppu. Sitten hän päätti selvittää mihin oli osunut. Paikalle kiirehti myös muita, he sitoivat ja siirsivät Einon kauemmaksi.

Kiväärin luoti oli osunut reiteen ja helpotus täytti nuorukaisen mielen, kun ei onneksi ollut sattunut mitään tosi vakavaa…

Noilta ajoilta on monia muitakin koskettavia muistoja, sillä jo yksin lääkintämiehen tehtäväkään ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Usein haavoittuneet pelkäsivät kovasti, kädettömien avulla talutettiin jalattomia turvaan. Ketään ei jätetty, ei edes vainajia.

Sodan jälkeen Eino perusti perheen Elleninsä kanssa ja meni aluksi työhön isänsä miilunpolttotyömaalle, mutta päätti sitten laittaa kaupan. Kun jälleenrakennus oli tuolloin voimakasta, osti mies myös sirkkelisahan ja alkoi sahata lautaa.

Aikanaan hän hankki myös kuorma-auton, että sai haettua Vaasasta tavaraa kauppaan – ja vei menomatkalla rannikolle halkoja. Monen toimen miehenä hän päätti viimein mennä työnjohtajaksi silloiselle TVH:lle, kun Kyyjärven ja Lapuan välisen maantien rakentaminen alkoi.

Siitä tulikin Takalan elämänura, hän eläköityi tienrakennustöistä 30 vuotta myöhemmin.

Takalan ja hänen vaimonsa perheeseen syntyi viisi lasta, joista kolme on jo edesmenneitä. Myös vaimo nukkui pois 15 vuotta sitten.

Vaikka puoliso on rinnalta poissa, ei Einon suusta kuule valituksen sanaa. Kunnalta toimitetaan maittavat ateriat ja lähellä asuva tytär Anne käy laittamassa lääkkeet ja huolehtii muutenkin. Ja loput Eino tekee itse!

Sotaveteraanitoiminta on Eino Takalalle ollut aina tärkeää, hän on ollut yhdistyksen jäsenenä 46 vuotta ja ollut monenlaisissa tehtävissä sen myötä.

Yksi mieluisammista on ollut virkistystoimikunnan vetäminen ja noilta ajoilta hänellä on säntillisesti säilytetty kirja kertomassa siitä miten on toimittu ja ketä on ollut mukana.

Kirjasta löytyy yli 13000 nimeä 15 vuoden ajalta. Osallistujia oli niin kolmen viikon välein järjestetyissä tupailloissa kuin retkillä Suomessa ja ulkomailla Ruotsia, Norjaa ja Venäjää myöten.

Nyt, kun veteraaneja Alajärvelläkään ei enää ole montaa, Eino Takala toivoo että jatkossa nuorempi polvi ottaisi tehtäväkseen vaalia sotaveteraanien muistoa kertoen, millaisia vaiheita maamme ja sitä puolustaneet suomalaiset ovat kokeneet.

– Suomi on hyvä maa, en moiti yhtään, Eino Takala toteaa ja kiittää edelleen Alajärveä hyväksi paikaksi ihmisen elää. -Täältä löytyy kaikkea, mitä tarvitseekin.

 

Exit mobile version