Soinin seurakunnan erikoisuus, Suomen ja ehkä koko maailman ainoa vanha vaivaisakka, on palannut kotiin entistä ehompana. Tämä 167 vuoden ikäinen vaivaisakka on ollut talven ajan restauroitavana paikallisella Vipupajalla Aki Alatalolla tarkkoja kunnostusohjeita noudattaen.
Apuna vaivaisakan irrotuksessa syksyllä oli Tapio Ollikainen, joka oli tukena myös kunnostustyön edistyessä.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Tapion setä on kunnostanut vaivaisakan 1957 ja tuosta korjauksesta kertova teksti löytyi vaivaisakan takaa.
Aki kertoo, että edellisen kerran vaivaisakka oli kunnostettu siinä mittakaavassa, että se oli irrotettu paikaltaan, vuonna 1992. Sen jälkeenkin sitä on korjausmaalattu paikallaan.
Korjausmaalausten myötä maalikerros vaivaisakan kasvoilla oli käynyt yhä paksummaksi, kasvot olivat levenneet ja piirteet muuttuneet niin, että ilme oli lähes julma. Nyt kunnostuksessa myös kasvot puhdistettiin aluksi lähes täysin puhtaiksi ja ne pohjustettiin uudelleen vanhoin työmenetelmin ja materiaalein.
Vaivaisakan maalaus sujui hyvin, kunnes tultiin kasvoihin. Niiden kohdalla Aki koki, että epäonnistumisen riski oli liian suuri. Hän pyysi avuksi maalausta harrastavan Tytti Jousmäki-Majalahden, joka onnistunein vedoin maalasi vaivaisakan kasvoille raikkaamman ilmeen.
– Meikin määrä väheni, silmät saivat elävyyttä, Tytti sanoo ja toteaa tehtävän olleen todella mieleinen. Hän koki kunniatehtäväksi olla mukana jonkin näin ainutlaatuisen asian kunnostustyössä.
Vaivaisakka kerää diakoniatyölle
Kirkkoherra Pasi Kilpeläinen kertoo, että kunnostustöitä tehdään aina tarpeen mukaan ja ennen tätä kunnostusta vaivaisakka oli päässyt jo osin huonoon kuntoon.
Vaivaisakka seisoo Soinin kirkon tapulin edustalla. Paikka on kesällä auringossa paahteinen ja talvella pakkanen ja tuuli tuivertavat sitä. – Vaivaisakan sijaintia kirkonmäellä on mietitty, mutta näillä näkymin sitä ei olla vaihtamassa, onhan nykyinen sijainti aivan paraatipaikka kirkolle tultaessa.
Vaivaisakan rinnassa olevan kolikkoaukon kautta kerätään edelleen varoja diakoniatyölle. Vaivaisakan yläpuolella on teksti: ”Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle.”
Kilpeläinen kertoo, että vierailijat tipauttavat edelleen kolikoita vaivaisakan kolikkoaukkoon, mutta ei tokikaan enää merkittävissä määrin. Sen merkitys on muuttunut varojen kerääjästä enemmän omaleimaiseksi nähtävyydeksi, joka kuuluu hienoon kokonaisuuteen kirkon ja kirkonmäen kanssa.
– Onhan vaivaisakka varmasti merkittävin ihmisen tekemistä nähtävyyksistä Soinissa ja sitä käydäänkin paljon katsomassa, Kilpeläinen kertoo ja iloitsee siitä, että myös kunta on ottanut vaivaisakan nyt vahvasti mukaan kuntamarkkinointiin. Tästä osoituksena on mm. Herttualan tontille hankittu Mai Syrjälän taideteos aiheesta.
Vaivaisukkoihin on kevään aikana kohdistunut monin paikoin ilkivaltaa, kun niiden sisällä olevia kolikoita on yritetty saada omaan taskuun. Kilpeläinen kertoo, että moinen yritys on varsin turha, sillä esimerkiksi Soinin vaivaisakalle tipautetut kolikot menevät niin hankalaan paikkaan, että niiden onkiminen sieltä ei onnistu.
– Jos jollakulla on hätä, kannattaa tehdä hakemus diakoniatyölle, jonka kautta muun muassa vaivaisakan keräämät rahat jaetaan. Sitä kautta apua on helpompi saada, kuin vaivaisakalta.
Vaiheikas historia
Soinin vaivaisakan tarina ulottuu vuoteen 1852, jolloin 24.6. kirkkoraadin kokouksessa oli päätetty tilata vaivaistukki eli akka lehtimäkeläiseltä Matti Taipaleelta. Jostain syystä asia ei ole tällöin vielä johtanut tulokseen, vaan asiaa on uudelleen käsitelty kirkon kokouksessa 18.12.1853.
Tällöin oli sovittu hinnaksi 5 ruplaa hopeassa; seurakunta oli vielä tinkinyt maalauksen ja katon tekemisen samaan hintaan.
Matti Taipale oli syntynyt Lehtimäellä 11.12.1834. Hänen vanhempansa olivat mäkitupalainen Nikodemos Yrjönpoika Paavola, s. 1803 ja Kaisa Matintytär Silvonen, s. 18.12.1810. Paavolan tilalle syntyi ensin Puolivälin torppa ja sitten Puolivälin Taipaleen torppa. Tästä sukunimi Taipale. Matilla oli kaksi siskoa, Maria ja Anna, joka kuoli jo 3-vuotiaana.
Matti Taipale veisti tukista vaivaisakan vuonna 1854. Veistos jäi hänen ainoaksi työkseen, koska hän kuoli saatuaan työn valmiiksi 12.10.1854. Kuolinsyyksi on merkitty rintakuume.
Vaivaisakkaa on kuljetettu näyttelyissä jopa Italiassa asti. Viimeksi se oli esillä vaivaisukkonäyttelyssä Kerimäellä 2013.
Soinilainen Jaana Laakso kirjoitti tekstin Vaivaisakka tarinoi, josta muokattua näytelmää on esitetty vuosina 2004, 2006, 2015, 2016 ja 2018.
Vaivaisakalla oli keskeinen osa myös heinäkuun lopussa 2020 Soinin kirkossa ensiesityksensä saaneessa teatteripläjäyksessä ”Armasta aikaa”, joka oli Laakson kirjoittama itsenäinen jatko-osa Soinin vaivaisakan vaiheisiin.
Tuula Jokiaho
