Luoma-aholla Haukantiellä käy kesäisenä päivänä vasaroiden pauke, kun Hellevi ja Niilo Kalliorannan kotia kunnostetaan vakituiseen asumiseen.
Hellevi, o.s. Joensuu, on palaamassa 40 Tornion vuoden jälkeen takaisin kotikonnuilleen Alajärvelle miehensä Niilon kanssa. – Velipoikani kysyi, haluammeko ostaa talon ja olimme siihen molemmat halukkaita saman tien.
Talo ostettiin pari vuotta sitten. Tätä ennen se on toiminut loma-asuntona, mutta nyt sitä kunnostetaan vakinaiseen asumiseen. Koti Torniossa on jo myyty.
Hellevi on itse paljasjalkainen luoma-aholainen. Aikanaan hän lähti Helsinkiin opiskelemaan sairaanhoitaja-diakonissaksi ja valmistuttuaan sai viran Jyväskylästä lastenpsykiatriselta osastolta. Siellä hän tapasi opettajaksi opiskelevan Niilon, jonka kanssa meni avioon 1976.
Perheessä oli kaksi lasta, kun Niilo sai työpaikan kotiseudultaan Torniosta ja nuori perhe muutti sinne. Torniossa aikaa kului noin 40 vuotta ja vaikka Hellevi kotiutui hyvin, niin lappilaista hänestä ei koskaan tullut.
– Vuonna 1981 aloin kaivata töihin ja muistan, miten silloin jouluna tein ensimmäisen keikan Keroputaan psykiatrisessa sairaalassa. Siitä se sitten alkoi ja vuonna 1990 erikoistuin psykiatriseen.
Työ Keroputaan sairaalassa oli mieluisaa. Hellevi on kutsumustyössään hoitajana ja kyseisen sairaalan hoitomalli on maailmanlaajuisesti tunnettu, poikkeuksellisen hyviä hoitotuloksia tuottava avoimen dialogin hoitomalli.
Vaikka Hellevi oli jo mukana työelämässä, perheeseen syntyi lisää lapsia, kaikkiaan 11 vuosien 1977-1996 välillä. Yhdentoista lapsen äiti teki 30 vuotisen työuran haastavassa ammatissa perhe-elämän vaatimusten keskellä.
Kun Hellevi miettii aikaa jälkikäteen, hän toteaa olevansa tyytyväinen ratkaisuihinsa. Työnantaja oli kannustava, työnohjaus hoidettiin viimeisen päälle ja kaikki työ tehtiin tiimeinä. Hellevi koulutettiin perheterapeutiksi.
Lapsia oli aluksi hoitamassa perhepäivähoitaja, myöhemmin he olivat päiväkodissa. Hoito oli hyvin järjestetty ja isä Niilo otti hyvin vastuuta perheestään. – Niilo osasi lasten kanssa hoitaa kaiken muun, paitsi imettämisen. Lapsilla oli kaksi vanhempaa, mikä antoi myös minulle tilaa käydä töissä, Hellevi kiittää.
Toki ajat lasten ollessa pieniä olivat välillä melkoista säätämistä, mutta siinä auttoi järjestelmällisyys ja rutiinien luominen. Lasten kasvaessa Hellevi pääsi nauttimaan arkivapaista lasten ollessa koulussa. Enemmän hän kuitenkin laskee työssäolon omaksi ajakseen.
– Yhdessä vaiheessa innostuin lasten kanssa 4H:sta ihan mahdottomasti, siitä tuli pitkäaikainen harrastus minullekin!
Lestadiolainen Hellevi piti tärkeänä tavoitteena lasten kasvattamista yhteisöön. Pyhäkoulut ja seuroissa käynti olivat tärkeitä. – Se oli se arvopohja, johon halusin heidät kasvattaa.
Tänä päivänä Hellevillä on jo 29 lapsenlasta, parikymppisistä vauvaan. Kun perhe kokoontuu, paikalla on liki 50 ihmistä. Näin on ollut viimeksi pari vuotta sitten Niilon jäädessä eläkkeelle, kun lapset järjestivät juhlat Luoma-aholla.
Viime äitienpäivänä Hellevi sai vastaanottaa Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan 1.luokan mitalin kultaristein yhtenä kaikkiaan 29 äidin joukossa.
Lasten anoma huomionosoitus tuli täytenä yllätyksenä, mutta sitäkin suuremmin ansioin. Anomuksessa kerrotaan Hellevin opettaneen lapsiaan kohteliaisuuteen, auttamiseen ja lähimmäisenrakkauteen. Hän loi jo lapsuudessa järkähtämättömän luottamussuhteen lapsiinsa ja hänen puoleensa käännyttiin huolen hetkellä.
4H-toimintaa myös lapset muistelevat lämmöllä, olihan Hellevi mukana myös Tornion yhdistyksen hallituksessa ja nautti puuhastelusta lasten kanssa osallistaen toimintaan paitsi omat, myös naapuruston lapsia. Se opetti lapsille työntekoa ja vastuunkantoa.
Intohimoista suurin on kuitenkin ollut muiden auttaminen sekä työssä että vapaa-ajalla. Vapaaehtoistyö alkoi Tornion Rauhanyhdistyksen diakoniatoiminnassa, sitten seurakunnan palvelevassa puhelimessa, hän oli perustamassa ruoka-aputoimintaa Torniossa ja tehnyt työtä maahanmuuttajien kotoutuksessa.
Huonosti ei perheessä ole lasten kasvatuskaan sujunut. Peräti kuusi lapsista on opettajia kuten isänsä, hoitoalalla on lapsista kaksi ja nuorimmista toinen opiskelee teologiaa ja toinen lääketiedettä. Mahtuupa joukkoon myös yksi myyntipäällikkökin.
Nyt kun Hellevin ja Niilon muutto Alajärvelle on käsillä, ratkaisu tuntuu hyvältä, vaikkakin se alun alkaen aiheutti päänvaivaa. Ei ole helppoa jättää ystäviä 400 kilometrin taakse.
On kuitenkin mukavaa, kun kesä on Luoma-aholla pidempi kuin Meri-Lapissa ja sijainti melko lailla keskellä lasten asuinpaikkoja. Pari lapsista asuu Torniossa, yksi Oulussa ja loput Tampere-Helsinki alueella.
– Täällä on ihanat ulkoilumaastot. Monet lapsistamme ovat urheiluihmisiä ja viihtyvät siksi hyvin täällä. Onkin mukavaa, että meillä on täällä koti, johon lapset perheineen mielellään tulevat.
Tuula Jokiaho
