Sunnuntaina tulee kuluneeksi päivälleen 50 vuotta siitä, kun ensimmäiset opiskelijat saapuivat Lehtimäen opistoon. Perustamisluvan maamme ainoa erityiskansanopisto oli saanut vuonna 1970.
Viisi vuosikymmentä opinnollista kuntoutusta tarjonneen oppilaitoksen juhlavuoden päätapahtumiin kuului juhlaseminaari, joka pidettiin Lehtimäen virastotalolla.
Sosiaali- ja terveysalan sekä opetusalan ammattilaisille ja opiston yhteistyökumppaneille seminaarissa luennoivat lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen ja psykologian lisensiaatti, kasvatuksen ja kehityksen erikoispsykologi Anna-Elina Leskelä-Ranta.
Seminaariin oli ilmoittautunut yli 90 päivän annista kiinnostunutta henkilöä. Heistä parisenkymmentä oli tullut itse seminaariin ja loput seurasivat seminaarin kulkua livestriimin välityksellä.
Koronarajoitusten takia tällä kerralla ei järjestetty tutustumiskierrosta opistolle. Seminaarissa kuultiin kaksi alustusta.
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkosen aiheena oli Lapsen ja nuoren hyvän itsetunnon kehittyminen.
Psykologian lisensiaatti ja kasvatuksen ja kehityksen erikoispsykologi Anna-Elina Leskelä-Ranta kertoi haastavan käyttäytymisen ja arjen hankaluuksien taustatekijöistä.
Monialainen hallitus
Lehtimäen opiston toiminnasta vastaa jo 1960-luvun puolivälissä perustettu Erityiskansanopiston kannatusyhdistys ry. Turkulainen Jorma Kauppila toimii yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana 24. vuottaan.
Hän kertoo tulleensa yhdistyksen varajäseneksi työskennellessään ammatillisessa koulutuksessa vararehtorina. Hän oli vetänyt opetusministeriön asettamaa vaikeavammaisten aikuisopetustyöryhmää ja sitä kautta hänet pyydettiin nykyiseen tehtäväänsä.
– Olen aina ollut tekemisissä opiskelijoiden kanssa, joilla on tarvetta erityiseen tukeen, nykyisin perusopetuksen rehtorina työskentelevä Kauppila kertoo.
Hallituksessa on puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Alajärven kaupungin edustajana hallituksessa on Kauko Ukonmäki, varajäsenenään Merja Mäkitalo. Hallituksessa on järjestöjen edustajia – kuten esimerkiksi Savas-Säätiöstä ja ADHD-liitosta ja omat edustajansa Jyväskylän yliopistosta ja ammattiopisto Luovista.
Henkilöstöä hallituksessa edustaa Olli Katajamäki kiinteistöhuollosta.
– Hallitus on myös päättänyt kutsua opiskelijoiden edustajan hallitukseen. Seuraava lähikokous järjestetään lokakuussa ja silloin on opiskelijoiden edustaja mukana.
Tilaisuuden tervehdyspuheenvuoron pitänyt Kauppila kertoi seminaariväelle opiston toiminnasta ja luonteesta.
Tomera johto ja sujuva yhteistyö
Kauppila kokee tärkeäksi sen, että Lehtimäen opiston tapainen oppilaitos pysyy ajassa ja menee eteenpäin kehittämällä oppilaitoksen toimintaa. Opiskelijoilleen opisto tarjoaa yksilön ja yhteisön hyvinvointia, osallisuutta, vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä sekä elämänlaatua.
Hallituksen ja henkilöstön välinen yhteistyö on sujuvaa ja tiivistäkin. Kauppila muistuttaa opiston toiminnan pyörivän työntekijöiden varassa.
– Meillä on ollut tomera johto jo vuosia: ensin rehtorina Sisko Halonen ja nyt Eija Saarimaa. He ovat tienneet, mihin tähdätään ja millaisia palveluja järjestetään. Opistolla on hyvä henkilökunta ja opiskelijalle tarjotaan oikeasti ohjausaikaa.
Rehtori Eija Saarimaa muistuttaa hallituksen tuen olevan erityisen tärkeää.
– Opiston hallinto on pieni. Itse olen kokenut, että olen saanut hallitukselta tukea ja kannustusta.
Henkilökunta on voinut tehdä hallitukselle ehdotuksia esimerkiksi uusien opintolinjojen perustamisesta.
Seminaariin Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA:n tervehdyksen tilaisuuteen tuonut kehitysjohtaja Arto Rautajoki muistutti Lehtimäen opiston olevan erityisen arvostettu tukea tarvitsevien nuorten ja aikuisten sekä heidän sidosryhmiensä valtakunnallinen, vapaan sivistystyön koulutuksen järjestäjä ja yhteistyökumppani.
– Kun vuoden 2023 alusta hyvinvointialueuudistus käynnistyy, tulee myös Etelä-Pohjanmaalla leveämmät hartiat erityistä tukea tarvitsevien nuorten ja aikuisten palvelujen järjestämiseen.
Muutoksessa on tärkeä huolehtia henkilökunnan riittävästä osaamisesta vaativan ja erityisen vaativan tason osaamista vaativissa palveluissa kehitysvammaisten ja vaativasti vammaisten palveluissa.
Isien rooli suuremmaksi
Jari Sinkkosen puheenvuorossa oli erityistarpeisen, pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen näkökohtia.
– Yleiset lähtökohdat on siinä, että on hyväksytty. Jos lapsella on vamma tai vammaisuus, se on vanhemmille oma prosessinsa. Olen nähnyt 40 vuoden aikana tilanteita, joissa vanhemmat lyövät päätä seinään, tilannetta on vaikea hyväksyä ja voidaan olla kaikkien kanssa riidoissa kun mikään ei riitä. On myös vanhempia, jotka torjuvat lasta.
Sinkkosen mukaan ylivoimainen valtaosa sopeutuu tilanteeseen ja tekee voitavansa. Kehitysvammaisten perheiden sopeutumisvalmennuskurssilla ollessaan hän kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, että miten isät tahtovat jäädä hieman marginaaliin.
– Vedin isäryhmiä, jossa yksi kehitysvammaisen pojan isä sanoi, että sopeutumisvalmennuskursseilla naiset puhuvat paljon ja äidit pyyhkivät kyyneltä silmänurkastaan ja sanovat, että olipa hirveän hyvä keskustelu.
Vammaisten lasten äitien emotionaalinen painolasti on isiä suurempi. Sinkkonen huomioi, että tulevat isät ovat jo ennen lasten syntymää eri asemassa kuin odottavat äidit: tilanteessa, jossa molemmat tulevista vanhemmista ovat paikalla, terveydenhoitaja osoittaa puheensa tulevalle äidille. Sinkkonen käyttää ilmiöistä nimitystä yleinen juuttuma.
– Isäryhmiä on kehitelty monenlaisissa kuvioissa ja on hirveän hyviä tyyppejä, jotka näitä järjestää. Mutta äijät eivät tule! Isien mukanaolo on tärkeää. Lapsen itsetunnon kannalta on hyvä, että lasta paijataan ja silitetään ja katsotaan. Sillä, miten lasta katsotaan, on valtavan suuri merkitys. Samoin sillä, mitä katse kertoo.
Jos lapsella on huomattavia kielellisiä erityisvaikeuksia puheen tuottamisessa tai ymmärtämisessä, ovat kaikki muut viestinnän keinot Sinkkosen mukaan keskeisessä asemassa, että saadaan yhteys.
Emotionaalinen kehitystaso keskiöön
Anna-Elina Leskelä-Ranta puhui arjen tahmasta ja arjen hankaluuksista, joita lapsen ja nuoren elämään tulee eri kehitysvaiheissa ja jotka näkyvät arjen käyttäytymisessä: perheissä, päivähoidossa, koulussa eli kaikissa lapsen arkiympäristöissä.
– Olemme tähän asti kovasti tutkineet lasten ymmärryksen ja oppimisen kehitystä. Monesti puhutaan, että joku lapsi on vaikka kolmevuotiaan tasolla. Mutta tarkoitammeko sillä kognitiota, toimintakykyä, vuorovaikutustaitoja – vai mitä oikein tarkoitetaan?
Leskelä-Rannan mukaan yksi asia, josta tänä päivänä puhutaan yhä enemmän, on tunne-elämän kehitys, joka menee tiettyjä omia lainalaisuuksiaan myöten.
– Nyt osaamme entistä paremmin arvioida sitä, millä tavalla lapsi, nuori – tai vaikka aikuinen – on tunne-elämältään kehittynyt. Tämä tuo uudenlaisen näkökulman.
– Kaikki se, mitä me näemme arjessa vaikka oppimisen hankaluuksia, nepsy-piirteitä tai käyttäytymishäiriöitä, kaikki se ei olekaan aina neurologista ihan pelkästään vaan on sellainen aspekti kuin tunne-elämän kehittyminen – joka sekin on itse asiassa neurologiaa. Tätä puolta osataan ottaa entistä enemmän huomioon.
Anna-Elina Leskelä-Ranta on kehityspsykologi ja kasvatuksen psykologi. Hän kertoo törmänneensä tunne-elämän kehittymiseen liittyviin asioihin antaessaan työnohjausta toisille alan ammattilaisille, jotka kysyvät tunne-elämän tutkimusmenetelmistä ja tunne -elämän vaikutuksesta arjen haastaviin tilanteisiin ja haastavaan käyttäytymiseen.
– Kehitysvammapuolelle on luotu iso hanke emotionaalisen kehityksen arvioimisesta ja sieltäkin olen ottanut aineksia omaan ajatteluun.
Virpi Poikelin
