Järvi-Pohjanmaan alueella on viime viikkoina tullut yksittäisiä uusia koronatapauksia, joihin ei ole liittynyt laajoja altistumistilanteita.
Altistuneet on jokaisessa tapauksessa kartoitettu ja tarvittaessa asetettu karanteeniin ja/tai ohjattu koronatestiin.
Rokotukset etenevät Järvi-Pohjanmaan alueella hienosti.
Lappajärven ja Vimpelin rokotekattavuus on maakunnan kärkeä sekä Alajärven rokotekattavuus on koko ajan parantunut.
Järvi-Pohjanmaan alueelta ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 11299 henkilöä ja toisen rokoteannoksen on saanut 10484 henkilöä sekä kolmannen rokoteannoksen on saanut 1644 henkilöä.
Noin 84% alueen yli 12-vuotiaista asukkaista on saanut vähintään yhden rokoteannoksen.
THL on suositellut 5-11-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten rokottamista. Järvi-Pohjanmaan perusturva suunnittelee parhaillaan rokotuksien järjestämistä.
Rokotukset voidaan aloittaa vasta sen jälkeen, kun Suomeen saapuu lapsille tarkoitettuja annoksia. 5-11-vuotiaiden riskiryhmien rokotuksien alkamisesta tiedotetaan myöhemmin.