Kun auringon säteet siivilöityvät viehkosti ikkunasta sisään, ei niiden kutsua pidä vastustaa.
Kaunis luonto kun tarjoaa talvellakin monenlaista virikettä!
Auringosta huumaantunut Torstain toimitus teki pikaista gallupia talviharrastuksista lapsiperheissä. Huomio kiinnittyi siihen, että perisuomalaisista harrastuksista pilkkimistä kerrottiin harrastettavan lasten kanssa selvästi vähiten.
Päätin testata, miten onnistuu pilkkireissu perheen pienimpien kanssa! Yhdessä lasten kanssa keskusteltiin, että mitä kaikkea tulee ottaa huomioon, kun lähdetään jäälle retkelle.
– Eväät on kaikista tärkeimmät. Mukaan pitää pakata ainakin kaakaota ja pullaa, kertoo Elmeri Korkea-aho, 7. Pikkuveli Felix Korkea-aholle, 4, ei ollut väliä mitä pakataan mukaan. Kunhan reppua saa kantaa itse.
Eväiden lisäksi on syytä panostaa pukeutumiseen. Jäällä tuulee yleensä aina, eikä vaatetuksen suhteen voi kovin helposti yliampua. Aurinkoisella kelillä myös aurinkolasit on hyvä olla mukana.
Perheeseen kuuluu kokenut pilkkijä, joten varusteet löytyivät lapsillekin omasta takaa.
– Jos pilkillä on tullut käytyä vähemmän, kannattaa kohdetta pohtia hiukan etukäteen. Joka paikkaan kun ei ole välttämättä aurattu tietä. Lasten kanssa on hyvä huomioida, että auton saa suhteellisen lähelle retkipaikkaa. Ihanteellisinta olisi, jos läheltä vielä löytyisi mahdollisuus tulentekoon. Pääsisi makkaraa paistamaan ja tarvittaessa lämmittelemään, jos on tarkoitus viihtyä reissussa pidempään, sanoo Ari Korkea-aho.
Perille päästyä huomasin, että mieheni oli ollut kaukaa viisas, kun oli pakannut mukaan ahkion. Siinä kulkeutuivat jäälle kätevästi niin kantamukset kuin porukan pienin pilkkijäkin.
Pilkkiminen itsessään sujui lapsilta sen kummemmin opettamatta. Tosin suurin mielenkiinnon kohde oli kuitenkin ne eväät, jotka kaivettiin esille melkein saman tien kohteeseen päästyä.
Puolessa tunnissa lapset ehtivät paljon. Ihmetellä pilkkireiän kairaamista, tapella sohjokauhasta, ihastella auringonpaistetta, pilkkiä, syödä eväät ja kastella sukat. Pilkkireissu tällä kertaa päättyi nimittäin melko lyhyeen, kun porukan pienimmän kenkä upposi sohjoon. Päivän kuntoilusta menikin sitten neljävuotiaan kantaminen autoon mahdollisimman nopeasti.
Summa summarum, reissu oli kengän kastumisesta huolimatta onnistunut. Samaa mieltä olivat myös lapset.
– Olisi ollut kyllä kivaa, jos ois saanut vähän kalaa. Mutta sitä ei nyt tullut, sanoo Elmeri.
– Joo. Oli kivaa mutta vähän vaarallista, jatkaa Felix katsoen jalkaansa, johon on lämmikkeeksi kietaistu kuiva villasukka äidin jalasta.
Ari Korkea-ahon mukaan pilkkireissut ovat vähän erilaisia, jos matkaan lähtee pelkästään miehiä.
– Silloin ei kelilläkään ole välttämättä niin merkitystä. Ja siellä istutaan pitkään, vaikkei kalaa tulisikaan.
Korkea-aho muisteli erästä pilkkireissua vuonna 2014, jolloin keli oli kylmä ja tuulinen. Jäällä istuttiin pitkään ilman saalista, kunnes pilkissä nytkähti. Syöttiin oli tarttunut ahven, joka ei meinannut mahtua reiästä ylös.
– Ahven oli 49 senttiä pitkä ja painoi 1710 grammaa. Vastaavilla mitoilla ei varmaankaan ole suomessa pilkitty montaakaan ahventa. Saalis vietiin Soiniin täytettäväksi ja nykyään se on löytänyt paikkansa olohuoneen seinältä. Siitä reissusta jäi kyllä mukava muisto, sanoo Ari.
Muistojen kirjaan tallentuivat myös nämä hetket, vaikkei tällä kertaa märkää kenkää kummempaa saalista saatukaan. Tätäkin lajia siis voi vallan lämpimästi suositella kaiken ikäisille.
Ei muuta kuin perhe autoon ja kohti jäisiä seikkailuja!
Johanna Korkea-aho
