Hajnalka Szabó-Kocsis muutti Suomeen ja Alajärvelle kolme vuotta sitten. Mukanaan hänellä oli tuolloin 13- ja 6-vuotiaat perheen pojat, joiden isä oli tullut Suomeen jo 1,5 vuotta aikaisemmin.
– Muutimme Suomeen selvitettyämme missä Euroopan maassa on tarjolla hyvä koulujärjestelmä lapsille. Suomi tuli esille ja kun miehelleni järjestyi työtä parissa viikossa unkarilaisen rekrytointifirman kautta, hän muutti tänne ilman suomen kielen taitoa.
Hitsaajana työskentelevä puoliso asui aluksi Vaasassa, mistä muutti Alajärvelle puolen vuoden kuluttua. Mies viihtyi täällä, joten Hajnalka ja pojat alkoivat valmistella omaa muuttoaan.
– Unkarissa asuimme isossa Nyiregyházan kaupungissa, joka sijaitsee lähellä Slovakian, Ukrainan ja Romanian rajaa. Kun tulin Alajärvelle, niin oudointa täällä oli hiljaisuus.
Puolison ollessa Suomessa Hajnalkan elämä oli ollut kiireistä kahden pienen pojan kanssa. Hän on ammatiltaan unkarin kielen, kirjallisuuden ja musiikin opettaja. Puheterapeuttikoulutus oli Unkarissa loppusuoralla.
Suomessa vanhemman pojan koulu ja pienemmän esikoulu alkoi heti muuton jälkeen ja mies oli töissä. Hajnalka oli yksin keskellä hiljaista, syksyn tullen pimenevää Alajärveä. Tekemistä ei paljon ollut.
Alku ei ollut kovin ruusuinen ja kun hän koulujen syysloman aikaan kävi Unkarissa hakemassa asiakirjojaan, mielessä kävi, kannattaako palata.
Perhe oli kuitenkin Alajärvellä ja vanhempi poika sopeutui kouluun nopeasti, koska osasi sujuvaa englantia. Pienempi poika oli eskarissa ummikkona hiljainen, mutta leikki muiden kanssa ja ystävystyi. Seuraavana syksynä hän alkoi puhua sujuvaa suomea kuin yhdellä napin painalluksella!
– Esikoulun opettaja Riitta Isotalo oli todella ystävällinen ja auttoi paljon, Hajnalka kiittää.
Hajnalka itse halusi ensi töikseen oppia suomen kielen. Kursseja ei ollut tarjolla, mutta työvoimatoimistosta kehotettiin etsimään työkokeilupaikkaa. Hän pääsi harjoittelemaan Paavolan koululle ja sai ystäviä, joista rakkain on Sari Hallapuro. – Sari on auttanut minua todella paljon erilaisissa asioissa.
Toinen tärkeä henkilö kotiutumisen kannalta on ollut Arja Peltokangas, kuten muukin Paavolan koulun väki.
Juuri kun Hajnalka oli alkanut sopeutua, tuli korona. Koululle ei enää ylimääräisellä väellä ollut asiaa ja harrastukseksi löytynyt Soihtu-kuoro meni tauolle. Kotiin Unkariin ei päässyt käymään ja olo oli surullinen.
Korona toi suomen kielen opiskeluun mahdollisuuden verkkokurssien kautta ja seuraavana vuonna jatkui työharjoittelu Paavolan koululla. Hajnalka on saanut toimia siellä Minna Keisalan kanssa ja oppinut häneltä paljon lisää kieltä ja tänä vuonna hän pääsi aloittamaan jo suomen kielen B-kurssin.
Nyt Hajnalkan tavoitteena on päästä opiskelemaan koulunkäyntiavustajaksi. Vaikka hänellä on opettajan pätevyys, ei Hajnalka ole kiirehtinyt selvittämään, hyväksytäänkö hänen tutkintonsa Suomessa.
– En koe olevani tällä kielitaidolla valmis opettajaksi. Haluan oppia kielen paremmin, koska toivon voivani myöhemmin opettaa myös unkarin kieltä.
Kodista kotiin
Hajnalkan pojat ovat nyt 9- ja 16-vuotiaat. Unkarissa on vietetty kesää ja vaikka tulo takaisin Suomeen ei siellä ollessa innosta, niin silti paluu Alajärvelle on kotiin tulemista. Ihan samoin kuin oli paluu Unkariin.
– Olemme unkarilaisia, jotka asuvat Alajärvellä. Me juhlimme unkarilaisia juhlapäiviä, mutta juhlimme myös suomalaisia. Suomen itsenäisyyspäivä on myös minun syntymäpäiväni, Hajnalka nauraa.
– Haluamme säilyttää pojilla heidän unkarilaisen kulttuurinsa, puhumme heille siitä ja iltaisin luemme unkarilaisia tarinoita.
Muutto takaisin Unkariin ei ole ajankohtainen, koska poliittinen tilanne on siellä vaikea. Silti kotimaasta kaipaa etenkin sen rikasta kulttuurielämää, oman kirjallisuuden, musiikin ja historian merkitystä.
– Suomi on perheellemme parempi paikka olla. Tämä on iso maa, jossa on upea luonto ja paljon tilaa. Ihmiset liikkuvat paljon ja täällä voi harrastaa erilaisia talviurheilulajeja, hiihtämisestä innostunut Hajnalka luettelee.
Suomalaisia pidetään sulkeutuneina ja totisina, ja Hajnalka tunnustaa, ettei aina tahdo ymmärtää miksi ihmiset eivät hymyile. – Unkarilainen persoonallisuus on erilainen ja alussa oli todella outoa, että jos puhuin jollekin, hän ei vastannut.
Uimahallin saunaan mennessä Hajnalka koki uskomattomimmat hetket. Uimapuku piti ottaa pois, vaikka mukana oli hänen pikkupoikansa! – Suomalaiset eivät puhu, mutta heillä ei ole mitään ongelmaa mennä ilman uimapukua saunaan!
– Vaikka persoonallisuus on erilainen, niin en pidä suomalaisia epäsosiaalisina. Olen saanut kokea, miten kaikki haluavat auttaa. Ihmiset ovat käytännöllisiä ja ratkaisevat ongelmat vaikeuksista huolimatta.
Osaamista muidenkin iloksi
Kansalaisopiston alkavalla syyskaudella Hajnalka on pitämässä Alajärvellä kaksi kurssia.
Niistä taideaineisiin kuuluu zentangle, jonka avulla kuka tahansa voi oppia meditaatiopiirtämisen perusteet. Hajnalka itse löysi zentaglen musiikki- ja taideterapian koulutuksessa, jonka jälkeen hän hakeutui vielä erilliselle zentaglen kurssille.
Zentagle sopii jokaiselle, sillä siinä ei voi tehdä virheitä. Kyseessä on mustavalkoisen kuvan tekeminen. Kaikki alkaa kahdesta viivasta ja piirtäessä on hyvä kuunnella musiikkia. Rakentuvassa kuviossa on samaa harmoniaa kuin vaikkapa luonnossa.
Toinen lyhytkurssi kädentaitojen puolella opettaa kahvikapselikorujen valmistukseen. Kahvikapselit voi kierrättää hienoiksi koruiksi ja kun kurssilla saa juonen päästä kiinni, harrastusta voi viedä eteenpäin vaikka miten pitkälle!
Hajnalkan opetuskieli on suomi, jota hän puhuu jo mainiosti. Kannattaakin rohkeasti hakeutua mukaan kursseille ja samalla tutustua tähän iloiseen ja välittömään unkarilaiseen alajärveläiseen, jolla on varmasti paljon annettavaa uudelle kotiseudulleen!
Tuula Jokiaho
