Maaseudun rauhassa, vanhassa isossa puutalossa Vimpelin Koskenkylässä miehensä, tyttärensä, kolmen kissan ja koiran kanssa asusteleva Marjut Mässbacka löysi varsinaisen kipinän taiteisiin vasta teinivuosien jälkeen opiskeluaikoina.
Vaikka piirtäminen oli kuulunut lempiharrastuksiin jo siitä saakka, kun kynä kädessä pysyi, hän ei silti koe olleensa tuolloin erityisen lahjakas piirtäjä tai maalari harrastuksen aloitettuaan.
Teini-ikäinen Marjut kokeili jo kaikenlaisia kuvan tekemisen tekniikoita, mutta päätyi kuitenkin lukion jälkeen opiskelemaan kuvataiteiden sijasta käsityöalaa. Kaustisen ja Jurvan käsityöopintojen jälkeen tie vei Helsinkiin Taideteolliseen korkeakouluun vaatesuunnittelun- ja pukutaiteen opintoihin.
Koulutuksen aikana hänelle kävi kuitenkin selväksi, ettei vaatesuunnittelijan työtä olisi Suomessa pahemmin tarjolla ja hän päätyi useaksi vuodeksi töihin vaatekauppaan maisterinpaperit taskussaan.
Kaupallinen alakaan ei tuonut haettua tyydytystä elämäntyötä etsiessä ja Marjut alkoi opiskella ensin avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä, josta jatkoi sittemmin Jyväskylässä aikuiskoulutuksen pedagogisiin opintoihin. Viimeisimmät opinnot hän on suorittanut digitaalisten oppimateriaalien tuottamisen kurssilla.
Eero Nelimarkan jalanjäljissä
Vaasasta lähtöisin oleva Marjut on nykyään kuvataidekoulu Eeron vastuuopettaja sekä Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston kuvataideohjaaja toteuttaen samalla jo edesmenneen taiteilija Eero Nelimarkan toivetta, ohjaten ja opettaen lapsia ja nuoria taiteen pariin Järviseudulla.
Hän toimii kuvataidekoulun valmentavan opetuksen (5-6 -vuotiaat), perusopetus 1 (7-9 -vuotiaat) ja 2 (10-12 -vuotiaat), sekä periodipajan (yli neljä vuotta opiskelleet) ja työpajan (yli 13 -vuotiaat) päätoimisena vastuuopettajana Alajärvellä ja Vimpelissä.
– Eeron jalanjäljissähän tässä ollaan. Nelimarkka on tehnyt pohjatyötä taiteenopetukselle Järviseudulla. Se on sellainen pohjavirtaus, joka vaikuttaa täällä edelleen, Marjut pohtii kuvataidekoulun historiaa.
Taitelija Nelimarkan mukaan nimetty kuvataidekoulu Eero tarjoaa taideopetusta Alajärvellä, Vimpelissä, Soinissa ja Lehtimäellä. Taiteen perusopetus on tavoitteellista vuosittain etenevää, ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta. Opetus suunnitellaan siten, että se ottaa huomioon lapsen kehitystason sekä antaa kyseisen taiteenalan tietoja, taitoja sekä valmiuksia ilmaista itseään.
– Taideopetuksen täytyy olla hauskaa, siitä täytyy löytyä ilo ja leikki.
– Opettelemme esimerkiksi värioppia ja eri tekniikoita, mutta kehotan oppilaitani myös omiin havaintoihin, ne voivat lähteä vaikkapa sadusta tai mielikuvitusmaailmasta. Ensin opetus aloitetaan kevyemmin leikin varjolla ja siitä sitten pikkuhiljaa edistytään ja löydetään eri tekniikoihin tutustuen jokaisen omat mieltymykset ja vahvuudet, Marjut esittelee opetustapojaan.
Vahingossa kuvisopeksi
Tänä vuonna kahdeksannen kuvataidekoulun opetusvuoden aloittanut Marjut kertoo päätyneensä alunperin vahingossa kuvataidekoululle töihin.
– Taisin olla työllistämistuella digitoimassa valokuvia, kun minut napattiin ensin kädentaitojen ohjaajaksi Järvilakeuden opistoon. Sittemmin tein joitakin sijaisuuksia kuvataidekoulussa, ja sillä tiellä sitä edelleen ollaan!, kertoilee Marjut hyväntuulisesti.
Marjut pitää myös aikuisille suunnattuja kansalaisopiston kädentaitojen lyhytkursseja. Tarjolla on alkuvuodesta ainakin savityökurssi Vimpelissä sekä ”pieniä betoniesineitä” ja ”risulinnut” -kurssit Alajärvellä. Mikä on parasta opettajana kansalaisopistossa?
– Parasta on olla lähellä ihmisiä. Yhdessä tekeminen, ihmetteleminen ja kokeminen on taikavoima, joka saa monenlaisia positiivisia prosesseja käyntiin. Jokaisessa kohtaamisessa myös opettaja oppii uusia asioita.
– Opiston kursseille saapuvat ovat pääasiassa tulleet paikalle omasta halustaan, joten perusvire opiskeluun on jo valmiiksi positiivinen. Kansalaisopiston opettaja saa myös suunnitella omat opetusmateriaalinsa ja kurssin kulun varsin vapaasti, Marjut vastaa kiitollisena.
Marjut on myös itse hyödyntänyt kansalaisopiston kurssitarjontaa, muun muassa savityökurssit, ranskankielen alkeiskurssi, piirustus- ja maalauskurssi sekä jumppa ovat tulleet tutuiksi vuosien saatossa.
Hän kokee kuitenkin tällä hetkellä ajan olevan kortilla iltaharrastusten osalta, kun on kaiket illat itse opettamassa. Kuitenkin tulevaisuudessa, kun aikaa vapautuu, hänellä on haaveissa osallistua ainakin kuorolauluun, viulunsoiton alkeisiin ja kahvipussikurssille.
Lasten vimma ja aikuisten pelko taiteessa
Marjut kokee lasten ja aikuisten kurssilaisten opetuksen eroavan jonkin verran toisistaan.
– Vaikka lasten ikä ja taitotaso onkin taidetuntien suunnittelussa huomioitava, taiteen kokeminen, tulkitseminen ja taideteoksista iloitseminen eivät vaadi motorisia taitoja, eikä ennakkotietoja ja siihen kykenee varsin pienetkin kuvisoppilaat.
– Usein pienten oppilaiden motivointiin ei juurikaan tarvitse varata aikaa, kun hommiin käydään hurjalla vimmalla. Lasten mieli on täynnä satuja, ideoita, unelmia ja tarinoita, jotka vain odottavat pääsyään paperille, Marjut toteaa.
Hän kertoo, että aikuisten taideopetuksessa on mahdollista käyttää apuna oppilaiden elämänkokemuksen myötä kertynyttä ymmärrystä taiteesta ja maailmasta. Asioita voi hänen mukaansa esittää teoreettisemmin ja teokseen käytettävä aika voi olla hyvinkin pitkä verrattuna lapsiin.
– Toisaalta aikuisten taakkana on voimakkaita estoja ja pelkoja, että ei osaa tai uskalla. Aikuisten ohjaajalta vaaditaan usein rohkaisevaa otetta, hienovaraista ohjausta ja herkkävaistoista empatiakykyä, tietää Marjut.
Aiemmin sydäntä lähellä olevaa alaa eri opintojen kautta hakenut Marjut vaikuttaa vihdoin löytäneen oman paikkansa taiteen ja opetuksen parista.
Hän kokeekin itsensä olevan ennemminkin taidekasvattaja kuin taiteilija ja kertoo oman taiteilun olevan varsin satunnaista. Hän toteaa itselleen luontaisemmaksi piirtämisen kuin maalaamisen ja kertoo valitsevansa piirustustelineen äärelle mieluisimmaksi taidevälineeksi valikoituvan pastelliliidut.
Ihan oikea työ
– Useasti syksyn ensimmäisellä kerralla olen esitellyt oppilailleni kuvakollaasin, jossa näkyy valokuvia perheestäni, kissoista, koirista ja puutarhan kukista sekä talosta, jossa asun. Osaksi siksi, että tulisin opettajana paremmin tutuksi, mutta myös siksi, että osa oppilaista epäilee minun asuvan opetuspaikalla. Monesti he ihmettelevät, missä nukun ja missä mahtaa olla jääkaappini.
– Joka vuosi joudun myös vakuuttelemaan, että kuvataidekoulun opettajan työni on ihan oikea työpaikkani ja saan siitä palkkaa, sillä hyvin monesti oppilaat tivaavat minulta: ”joojoo iltaisin olet täällä meitä opettamassa, mutta mitä ihmettä sinä oikeasti työksesi teet?”, Marjut nauraa.
Annika Brander
