Alajärven Latu ja Alajärven kaupunki tarjosivat viime lauantaina mahdollisuuden sukeltaa loppusyksyn luontoon ja nauttia nuotion ja kamiinateltan lämmöstä Peräpuron äärellä Saukonkylässä.
Reissua lähtivät vetämään Alajärven Ladun puheenjohtaja Petteri Karvinen ja Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen. Molemmilla miehillä on vuosien retkeilykokemus, jota he nyt jakoivat mukaan uskaltautuneille retkeilijöille.
– Ajatus retken järjestämiseen tuli siitä, että monet kyselevät retkeilyyn, retkivarustuksiin- ja paikkoihin ym. liittyviä asioita minulta, kertoo Koivunen.
– Monet myös sanovat, että olisi kiva päästä yöpymään ulkona, jos vain joku retkeilytaidot omaava veisi. Tämän takia päätimme Petterin kanssa junailla yön yli retken matalalla kynnyksellä ja lämmitettävässä teltassa.
– Mukaan tulleiden palaute oli innostavan positiivista ja onpa tämä saanut huomiota retkeilyaiheisilla sivuilla somemaailmassakin. Ehkä tästä lähtee muotoutumaan Suomen Ladun jäsenyhdistyksille ja kaupungeille uusi tapa liikuttaa ihmisiä ja saada ihmiset huomaamaan lähiluonnon kauneus ja merkitys.
– Luonnolla on todettu monenlaisia terveysvaikutuksia ja mukavaa yhdessäoloa luonnon helmassa ei voita mikään. Katsotaan mitä keksimme seuraavaksi, Koivunen toteaa.
Peräpuro yhtyy ennen Myllypatoa Lohijokeen ja laskee Orasenjokena edelleen Kurejokeen. Haasteen lähteä yöretkelle luontoon otti vastaan kuusi innokasta luonnonystävää.
– Peräpuron entisellä metsälaitumella, jonka Puroniityksi olemme nimenneet, osallistujia odotti valmiit, mutta sytyttämättömät pinotulet ja puolijoukkueteltta kamiinoineen sekä lyhdyllä ja muilla ylellisyyksillä varustettu metsäriukula.
Auringon laskiessa tehtiin retki Peräpuron ja Lohijoen upeassa luonnossa ja ihailtiin luonnon loputonta monimuotoisuutta.
– Päivän painuttua mailleen sytytimme kahden metrin mittaiset pinotulet iltaa ja yötä valaisemaan ja turisijoita lämmittämään. Pimeä kaminatelttakin sai tunnelmallisen lyhtyvalaistuksen. Komeat pinotulet roihusivat ja osallistujat jakoivat oppejaan ja kokemuksiaan retkeilystä ja talviyöpymisestä.
– Täyden pimeyden jo laskeuduttua metsä pohjalle, teimme vielä uuden retken otsalamppujen valossa Lohijoen varteen. Jäiset lehdet rapisivat vain kenkäin alla, kun osallistujat jutasivat otsalamppujen valossa ja liikkuvien varjojen keskellä kulkuaan varovasti etsien.
Pimeäretken päätteeksi kypsytettiin makkaraa ja juotiin lämmintä mehua. Jutut jatkuivat siitä, mihin ne olivat ennen jutaamista päätyneet ja pitkälle iltaan kuului Puroniityn laaksossa ihmisäänen rauhallista rupatusta. Ennen nukkumaan käymistä tehtiin vielä pieni hypotermian torjumis- ja hoitamisharjoitus. Tärkeä taito, jos meinaa selvitä luonnossa talviaikaan.
Silmäluomien alkaessa painua siirryttiin kaminatelttaan yöasentoa etsimään. Jaettiin tunnin kipinävuorot ja urvahdettiin niille sijoilleen. Yö teltassa oli lämmin ja hiljainen, vain kamiinan tasaisen rauhallinen hurina säesti nukkujien vaimeaa tuhinaa.
Vuorosiinsa jokainen sai kokea kipinämikon ja -minnan vastuullisen tehtävän pitää teltta miellyttävän lämpöisenä ja nukkujat unessa. Ja hyvin ja siivosti kaikki aamuun asti nukkuivatkin.
Aamulla kamiinan päällä porisi nokipannukahvit ja kunnon plöröjen jälkeen oli edessä enää paikan, teltan, kamiinan, nuotiopuiden ja osallistujien yletön kehuminen sekä tavaroiden pakkaaminen omiin reppuihin.
Jokainen joutui virkistyneenä kotiinsa ja Peräpuro ja Puroniitty jäivät odottamaan uusia uteliaita ja oppimishaluisia vieraita – närhien ja muiden metsäelikoiden ihmetykseksi. Mukaan tulleet jo toivoivatkin uutta retkeä kevättalvelle ja aika näyttää miten sen kanssa käy.
Mukaan on jo ilmoittautunut paljon innokkaita, ja kyselijöitä seuraavasta retkestä on jo ympäri Suomea.
