Elettiin joulukuun ensimmäistä, torstain toivontäyteistä, päivää. Rantakylällä sijaitseva Metsätarhan päiväkodin jo illanvarjoon hämärtynyt piha oli täyttynyt autoista. Tällä erää kukaan ei ollut hakemassa lapsiaan, vaan odotuksissa oli kokea kynttilöin valaistu tunnelmallinen Joulupolku Vimpelin varhaiskasvatusväen järjestämänä.
Joulupolulle oli kutsuttu mukaan kunnan varhaiskasvatuspalveluita käyttävät perheet. Polulle oli laadittu rento aikataulutus, jotta jokainen kokija saisi parhaan mahdollisen kokemuksen ilman ruuhkaa.
Ensimmäisenä puoli kuudelta aloittivat pienimpien hoitolaisten, Oravanpesän ryhmän (0-3-vuotiaat), perheet polkukierroksensa, vartti tämän jälkeen perhepäivähoitajien hoiviin lapsensa tuovien perheet, sen jälkeen polulle astelivat Myyränmajan ryhmän ja lopuksi Ketunkolon ryhmän kanssa tekemisissä olevat lapsiperheet.
Polun kiertämiseen oli arvioitu kuluvan aikaa 15-30 minuuttia. Perheille oli etukäteen myös vinkattu ottamaan omat taskulamput mukaan polulle.
Pienin sievin odotuksin
Kierros alkoi koulualueen urheilukentän laidalta, kentän poikki oli aseteltu ulkotulia johdattamaan kulkijat varsinaisen Joulupolun alkupäähän. Polkukierroksen saattoi tunnistaa alkavan valokoristellusta havukaari-portista, johon oli kiinnitetty Joulupolku-nimikyltti.
Alkuun polun olisi olettanut olevan pikkutuikuin koristeltu, nopeasti läpikuljettava pikkutaival.
Arvio polun sisällöstä alkoi kuitenkin kokea romahduksen lähemmäksi sisääntulokaarta astellessa, sillä metsän siimeksistä alkoi näyttäytyä valoja monessa kerroksessa, eri väreissä kaarrellen ja kierrellen. Mitähän ihmettä polku saattoi sisäänsä kätkeäkään? Lapsetkin alkoivat kiirehtiä askeleitaan päästäkseen ottamaan siitä selvää.
Polulle johtava sisäänkäynti oli laadittu tonttumaisen matalalle, jotta sisään astuessa tulijoiden joutui hieman kumartaa metsälle. Valaistun havukaaren jälkeen oli heti kaksi koristetonttua tulijoita hiljaa tervehtimässä.
Taskulamput oli hyvä sytyttää viimeistään tässä vaiheessa, jotta sen avulla saattoi huomata maastonmuotojen lisäksi myös siellä täällä puun oksiin ripustettuja heijastimia, jotka kimaltelivat kuin satumaiset jäähiutaleet metsän kätköissä. Saattoipa tarkkasilmäinen bongata pöllönkin oksalta.
Suuri saavillinen sydäntä
Polun varrelta löytyi pieniä valaistuja tonttukoteja, Joulupukin kirjepajaa apulaistonttuineen, jääkuningatarta sekä erilaisia jouluisia arvoituksia vihjeineen ratkottaviksi.
Välillä kuului myös iloista joulumusiikkia ja näkyi monenlaisia metsänasukkaita, sekä pääsi kokemaan niiden satutuokio- ja joulunuotio-hetket. Lisäksi tontut ja metsänväki olivat keksimässä perheille puuhailtavaa omilla tehtäväpisteillään.
Jotain päiväkotilaisille varsin tuttuakin saattoi havaita, nimittäin tutut pesäkolot ja majat löytyivät nekin matkan varrelta: oravanpesä, myyränmaja sekä ketunkolo, aivan kuten päiväkodiltakin omat kotoisat hoitoryhmät.
Polkuelämyksen loppupäässä tontut kutsuivat kulkijat vielä pihan grillikatokseen nauttimaan nuotiomakkarasta, piparkakuista ja kuumasta mehusta. Katokseen saavuttua huomasi jouluisen elämyksen viedyn ihan viimeiseen saakka, sillä sekin oli koristeltu kauniisti valoin, ja reunoja kiertäville penkeille oli mukava istahtaa tapahtumaa varten aseteltujen vilttien ja lampaantaljojen päälle evästyksestä nauttien.
Tämän Joulupolun eteen oli selkeästi nähty vaivaa ja voisi väittää, että muutama lamppukin oli päässä projektin aikana syttynyt, sillä kekseliäisyyttä ei ainakaan polulta puuttunut. Reseptiä voi osin vain arvailla, mutta vaikutti siltä, että siihen oli käytetty vähintäänkin suuri saavillinen sydäntä sekä iso kaivinkoneen kauhallinen mielikuvitusta.
Leikkimielisyyttä näkyi myös siellä täällä ripoteltuna pitkin polkua. Loput reseptistä olikin sitten sellaista laatua, jota ei voinut kirjoittaa mihinkään, se oli vain koettava omin aistein paikan päällä. Eipä olisi voinut joulukuu enää paremmin alkaa!
Annika Brander
