Kun korona-aika alkoi, olivat Alajärven keskustassa asuvat Minna ja Jaakko Aho samassa tilanteessa kuin muutkin suomalaiset ja etenkin ikääntyneet – mihinkään ei saanut mennä, eikä ketään saanut kutsua kylään.
Pariskunta kävi ahkerasti lenkillä kahdestaan ja Minna luki kirjoja, kuten muulloinkin, mutta aktiivisen ihmisen aika alkoi väistämättä pian käydä pitkäksi.
– Tuolloin ehti miettiä ja mieleeni tuli, että entä jos vielä tulisi aika, jolloin Suomen rajalla pojat tarvitsisivat sukkia? Mistä niitä saataisiin silloin nopeasti, ellei niitä olisi kudottu valmiiksi, Minna Aho muistelee tuntemuksiaan.
Minna Aho on itse sotaorpo ja hän muistaa lapsuudestaan, miten hänen tehtävänään oli kutoa sukat tuntemattomalle sotilaalle lähetettävään pakettiin. Pakettia ei lähetetty, ennen kuin sukat olivat valmiit.
Niinpä kun aikaa oli, hän alkoi kutoa. Kun Ukrainan sota viime talvena syttyi, hän oli kutonut jo 40 paria miesten sukkia, jotka sai keräyksen mukana toimitettua perille Ukrainaan.
Kutominen jatkui, ja syksyyn mennessä uusia sukkapareja oli jälleen valmiina 60 kappaletta. Niille hän sai kuljetuksen Harri Seppälän Ukrainaan matkalla olleesta aggregaatti -kuljetuksesta.
Harriin yhteys saatiin, koska hän oli tuttu jo vuosikymmenten takaa ja Ahot olivat kuulleet, että hän oli kuljettanut Ukrainaan muun muassa Sievin kenkiä.
Kun sata paria Minna Ahon kutomia sukkia ukrainalaisille sotilaille oli päässyt määränpäähänsä, Harri viestitti matkaltaan, että miesten sukkia alkoi kohteessa olla aika hyvin, mutta sen sijaan ukrainalaisilta lapsilta puuttuu niin sukkia kuin lapasiakin.
Niinpä Minna vaihtoi kutimensa pienempiin ja alkoi kutoa lapsille sukkia, lapasia ja säärystimiä. Seuraavassa kuormassa niitä toimitettiin Ukrainaan 50 paria.
– Lähetin myös poikamme Jarmon mukana 16 paria lasten kuviolapasia Espooseen, että hän olisi saanut toimitettua ne sieltä eteenpäin, mutta kanavaa ei ole löytynyt. Lapaset tulevatkin takaisin Alajärvelle ja toimitamme ne perille Ukrainaan täältä käsin, Minna Aho kertoo.
Tällä välin hän onkin kutonut taas jo 25 uutta paria sukkia ja lapasia, ja koska mitään virallisia kuljetusväyliä niille ei ole löytynyt, on jälleen pian aika ottaa yhteyttä Seppälään.
– Tarve Ukrainassa on kova, sillä siellä ei ihmisillä ole aina edes sähköä eikä lämpöä, Minna Aho sanoo ja harmittelee sitä, ettei ole olemassa mitään julkista systeemiä, jolla suomalaiset voisivat näitä avustuksia lähettää perille.
– Tiedän, että Suomessa ja Alajärvellä on muitakin naisia, jotka ovat kutoneet Ukrainaan, mutta kaikilla on sama ongelma siitä, miten ne saadaan perille niitä tarvitseville.
– Olen todella kiitollinen Harrille, että hän on ottanut niitä mukaansa vaivoikseen!
Aika kuluukin nyt kutomisen parissa varsin tarkkaan, tosin pallohallilla käydään kävelemässä kolme kertaa viikossa ja toki ristikkojakin pitää tehdä välillä. Jaakko on saanut ottaa yhä suuremman vastuun kokin hommista, että Minnalla on aikaa kutoa.
Paitsi aikaa, kutominen vie myös rahaa. Ensimmäiset sata paria sotilaiden sukkia Minna kutoi itse ostamistaan langoista ja niihin kuluikin useampi sata euroa, mutta kun tieto hänen tekemisestään on kiirinyt, on lankoja alkanut tulla lahjoituksina.
– Olen todella kiitollinen kaikille lankoja lahjoittaneille, nyt tekeminen ei jää kiinni ainakaan niiden puutteesta!
Tuula Jokiaho
