Alajärven keskustan tuntumaan 1,5 vuotta sitten muuttaneet Paula ja Sauli Ahopelto uskovat, että täältä he eivät enää lähde mihinkään.
Sen jälkeen, kun he nuorena pariskuntana lähtivät Järviseudulta, he ehtivät katsoa Suomea Sallasta Lietoon ja monissa paikoissa siltä väliltä, mutta loppujen lopuksi kotiseutu oli se, joka veti takaisin.
Paula on kotoisin Vimpelin Sahista ja Sauli Alajärven Kurejoelta. Kun Sauli 18-vuotiaana lukiolaisena sai ajokortin, hänestä tuli vakikuski kavereilleen iltarientoihin. Eräällä reissulla he huomasivat maitolaiturilla Vimpelissä kaksi tyttöä, jotka houkuteltiin mukaan Latosaareen.
Siellä Sauli katseli tyttöjä ja totesi, että nämä ovat vielä kovin nuoria, ja lähti kyytimään heitä takaisin kotiin. Tuolloin 15-vuotias Paula ei asiasta ilahtunut, koska olisi mielellään jäänyt muiden nuorten luokse.
Sauli pääsi ylioppilaaksi keväällä 1965 ja lähti armeijaan samana kesänä. Syksyllä 1966 hän aloitti opiskelun Helsingin yliopiston metsätieteellisessä tiedekunnassa. Yhteys säilyi Vimpeliin.
Tästä ensikohtaamisesta seurasi myöhemmin se, että pariskunta asteli vihille vuoden 1968 syksyllä. Paula oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Tuolloin myös Paula muutti Helsinkiin.
Sauli valmistui 1970 metsänhoitajaksi ja jäi yliopistolle opettajaksi ja tekemään tutkimustyötä. Pian hänet valittiin Metsäkeskus Tapiolle piirimetsänhoitajaksi Oulu-Kuusamo -välille, josta Pohjanmaa myöhemmin kutsui vastaavan paikan auetessa Seinäjoelle.
– Vastuulleni kuului alueen itäinen osa. Tuolloin rakennettiin metsäteitä ja ojitettiin soita, Sauli muistelee.
Kun energiakriisi iski vuonna 1974, alettiin etsiä ihmisiä kotimaisen energian tuotannon pariin. Sauli hakeutui Tampereelle Vapolle ja uuden opettelu alkoi.
Alueena oli koko eteläinen Suomi. Haketusta, hakkeen polttoa ja turvetuotantoa opeteltiin ja meni viisi, kuusikin vuotta ennen kuin asioissa päästiin todella vauhtiin. Sotavuosien jälkeinen tietotaito kotimaisen energian käytöstä oli jo ehditty unohtaa.
Kun Vaposta tuli osakeyhtiö, haettiin paikkaa aluekonttorille. Tilat löytyivät Parkanosta. Sauli päätyi sinne aluejohtajaksi alueena koko eteläinen Suomi. Kun Vapo perusti tytäryhtiönsä Rantaperkiön Puun, Sauli siirtyi sinne toimitusjohtajaksi.
Tässä vaiheessa miehen selkä operoitiin ensimmäisen kerran. Sauli oli jo noihin aikoihin yhteyksissä muun muassa kauppa- ja teollisuusministeriöön ja sai tietää, että Lappiin etsittiin vetäjää isoille hankkeille.
Suunnaksi otettiin Lappi ja siellä Salla, työnantajaksi vaihtui ministeriön toimeksiannosta Kehitysaluerahasto Kera ja eteen tulivat Lapin isot hankkeet. Oli matkailua, Vuotosta, Soklia ja Kuolan alueen kansainväliset yhteydet. – Viimeksi mainittu oli ainoa, joka toteutui. Saimme kansainvälisen rajanylityspaikan Sallaan.
– Tukikohtani oli Sallassa, parin kilometrin päässä kunnantalolta. Kun kunnanjohtaja lähti Jalasjärvelle, alettiin kylällä puhua, että Sauli kunnanjohtajaksi.
– En uskonut, että minua voitaisiin valita, olinhan ollut luottamustehtävissä eri maakunnissa Kokoomuksen valtakirjalla. Sallassa Keskusta ja Vasemmistoliitto olivat vahvimmat ja hakijana oli myös keskustalainen kunnanjohtaja.
Kun uusi kunnanjohtaja valittiin, oli Sauli töissä omalla työpaikallaan. Pian pihaan alkoi tulla autoja ja väkeä onnittelemaan uutta kunnanjohtajaa. Viimeiset onnittelijat tulivat Sallan sivukyliltä puoli kolmen aikaan yöllä puska kanervia kourassaan.
Myöhemmin selvisi, että valinnan takana olivat olleet kahden Kokoomuksen valtuutetun lisäksi Vasemmistoliitto ja Sosialidemokraatit sataprosenttisesti, sekä Keskustan kahtia revenneen ryhmän toinen puolisko.
Niin alkoi työt kunnanjohtajana, edelleen samalla Keran projekteja ohessa hoitaen. Yhteydet pääkaupunkiseudulle tiivistyivät ja Sauli kutsuttiin muun muassa kertomaan Kuolan alueesta pääministeri Holkerille ennen hänen sinne suuntautunutta virkamatkaansa.
Sallan matkailun edistämiseksi tehtiin tempauksia, joista näkyvin oli Sallan juhlajuna. Sinne kutsuttiin ministeriöiden edustajia ja kaikki 400 paikkaa myytiin hetkessä loppuun. Kun juna lähti Helsingistä, sitä saatteli torvisoittokunta.
Juna puksutteli Sallaan disco-vaunuineen ja perillä sitä odotti 2000-päinen kansanjoukko. Salla-expressistä tuli käsite pidemmäksikin aikaa. Salla löi läpi erilaisuudellaan ja luonnollaan.
Saulin ja Paulan tyttäristä nuorempi oli aloittamassa lukiota ja vanhempi tytär opiskeli jo Helsingissä. Perhe päätti hakeutua etelään. Liedossa oli kunnanjohtajan paikka auki ja edessä oli muutto toiselle puolen maata.
Sallan läksiäiset olivat milteipä dramaattiset, niin kovasti Sauli olisi siellä haluttu pitää. Paula myöntää, että hän yhä tuntee huonoa omaatuntoa siitä, että oli vaikuttamassa vahvasti lähtöpäätökseen.
Hyviä olivat kuitenkin myös vuodet Liedossa. Kunnan kehitystyöhön lähdettiin ja kymmenen vuoden ajan Lieto oli maamme voimakkaimmin kasvava kunta. – Nostin esille jopa kysymyksen, onko meillä varaa kasvaa näin paljon? Lapsiperheiden tulva aiheutti investointitarvetta kouluihin ja päiväkoteihin. Yhtäältä hyvä asia oli kuntatalouden kannalta huono.
Vuosiin mahtui monia hankkeita ja kulttuurin puolella muun muassa Lieto Accordion -festivaalin käynnistäminen. Musiikki on aina ollut Saulille tärkeää, kuorolaulu on pysynyt matkassa läpi elämän yliopistoajoista saakka. Motoristikirkko, Vanhalinna, Nautelankoski ja Aurajoki-melonta antoivat työhön lisämaustetta.
Sauli napattiin mukaan Paavo Lipposen työryhmään soteuudistuksen alkuvaiheissa, aikana jolloin lähtökohtana pidettiin viittä yliopistosairaalaa. Hänet kutsuttiin myös luennoitsijaksi Kuntakoulutukseen.
Pian 60 -vuotisjuhliensa jälkeen Saulilla oli edessä seuraavat juhlat: läksiäiset. – Jäin ennenaikaiselle eläkkeelle, koska selkäni romahti uudelleen. Ison leikkauksen ja pitkän kuntoutuksen kautta toimintakyky palautui.
Vaikka työelämä oli jäänyt, jäljellä oli vielä luottamustehtäviä kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa, vanhusneuvostossa ja perustamassaan Liedon senioreissa ja sitä kautta senioreiden piirihallituksessa ja liittovaltuustossa.
Perheen tyttäret ja seitsemän lastenlasta asuivat kaikki pääkaupunkiseudulla. Kun myös Paula jäi eläkkeelle, otettiin suunnaksi Vantaa ja isovanhempien tehtävät perheiden apuna.
– Kun molempien tyttärien nuorimmat lapset menivät lukioon, huomasimme, ettei meitä enää tarvita. Oli aika lähteä kotiin, Paula ja Sauli toteavat.
Kotiin muutettiin syksyllä 2021. Se löytyi Alajärven keskustan kupeesta ja vaikka väki on paljon täällä vaihtunut, niin lapsuuden ja nuoruuden maisemat ja paikat ovat ennallaan.
– Täällä palvelut pelaavat ja ihmiset ovat ystävällisiä. On tilaa hengittää. On helppo verkostoitua ja löytää samanhenkistä seuraa.
Vaikka aikaa lähdöstä oli kulunut, ei päätös paluusta ole kaduttanut.
– Pääkaupunkiseudulta kaipaan joskus vain sitä äijäporukkaa, joka meillä Tikkurilassa kokoontui, Sauli muistelee.
Työn lisäksi Saulin ja terveydenhoitajana työskennelleen Paulan elämään on mahtunut paljon muutakin.
Toistaiseksi Sauli toimii vielä Helsingin Etelä-Pohjalaisten puheenjohtajana, mutta luopuu tehtävästä keväällä.
Matkoja maailmalle Ahopellot ovat ehtineet tehdä paljon, jo Saulin työnkin kautta. Monia lämpimiä ystävyyssuhteita elää edelleen, mutta edes Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyys ei enää saisi Ahopeltoja takaisin pääkaupunkiseudulle.
Tuula Jokiaho
