Noin parikymmenpäinen joukko viljelijöitä, olutharrastajia, panimoiden edustajia sekä opiskelijoita aloitti perjantaiaamunsa Jami Kurejoella nuuhkien ja arvioiden humalateetä sekä kuivattuja, murskattuja humalakäpyjä.
Kyseessä ei ollut ihan mikä tahansa humalasta kiinnostunut joukkio, vaan Luonnonvarakeskuksen ja Jamin järjestämän humalan aistinvaraisen arvioinnin työpajan osallistujat. Työpajassa tuoksuteltiin nimenomaan Jamin humalatarhan viime kesän satoa ja arvioitiin käpyjen aromeja.
Jamin humalatarhassa kasvaa koeviljelyssä olevia suomalaisia humalia. Ne liittyvät HopUp -Suomalaisen humalantuotannon käynnistäminen -hankkeeseen ja on yksi hankkeen kolmesta koeviljelmästä.
Luonnonvarakeskus on perustanut vastaavia humalatarhoja myös Luken Piikkiön tutkimusasemalle ja Lappiaan Louelle, joka on toinen hankkeessa mukana oleva oppilaitos.
Viime vuoden lopussa päättyneen hankkeessa tavoitteena oli lisätä ja kehittää suomalaisen panimohumalan tuotantoa ja siten vastata panimoyrittäjien ja paikallistuotteiden ja lähiruoan kysyntään.
Edelleen jatkuvan Laatuhumala-hankkeen projektipäällikkö Saara Tuohimetsä Lukelta kertoo, että koeviljelyssä on ollut kaikkiaan 21 erilaista suomalaista humalakantaa. Nämä humalat on löydetty suomalaisista puutarhoista. Näytteitä saatiin aikanaan todella paljon ja niistä valittiin 21 toisistaan selkeästi poikkeavaa kantaa koeviljelmille.
Humalan paras satoikä on istutuksesta vasta 3-5 vuoden kuluttua, joten vuonna 2020 istutetut koealat eivät vielä tuota runsainta satoaan. Siksi viljelykokeilut jatkuvat ja samalla arvioidaan muun muassa eri lajien satopotentiaalia ja talvenkestävyyttä.
Tähän mennessä on Tuohimetsän mukaan aikaansaatu jo ilmaisena verkkojulkaisuna ladattavissa oleva humalatarhan rakennusopas ja myös kannattavuuslaskelmiin löytyy malleja. Pienpanimoissa on tehty kokeiluja suomalaisen humalan käytöstä ja Tornion Panimo on lanseeraamassa oluen, jossa käytetään kotimaista humalaa.
Suomalaisen humalan ominaisuuksista työpajassa kertonut Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha-Matti Pihlava kuitenkin epäilee, että teolliseen oluttuotantoon saakka suomalaisesta humalasta ei ainakaan lyhyellä aikavälillä ole, lähinnä hän näkee sen jatkossakin pienpanimoiden käytössä.
Syynä tähän on ennen muuta Keski-Euroopan voimakas ja pitkät perinteet omaava humalatuotanto. Tavoitteita kuitenkin pitää olla ja jos ei muuta, niin suomalaisen humalan käytön soisi nousevan ainakin samalle tasolle kuin mitä länsinaapurissa Ruotsissa käytetään omaa humalaa – ja tottahan voitaisiin mennä sen ohikin!
Pihlava selvitteli kuulijoille suomalaisen humalan ominaisuuksia ja kuivatun kävyn koostumusta todeten, että humalan yhdisteiden yhteisvaikutus, eli aromi, ei selity vain yhdellä tai kahdella yhdisteellä. Myös hiivat muuttavat oluen valmistusprosessissa joitain yhdisteitä toisiksi ja käytettävät maltaat ja koko resepti voi vaikuttaa siihen, miten eri aromiyhdisteet nousevat esille.
Kun tietoa oli saatu kerrottuna, alkoi odotettu osuus humalan aistinvaraisesta arvioinnista. Aluksi osallistujat saivat eteensä kolmesta eri humalalajikkeesta tehdyn humalateen, joita haisteltiin ja tuoksuteltiin etsien niiden vivahteita.
Eroja eri lajikkeiden tuoksuissa olikin jopa yllättävän paljon. Siinä, missä yksi tuoksui hyvin voimakkaalle, toinen tuoksu oli kukkainen ja keveä.
Teen jälkeen siirryttiin hieromaan pieniin pusseihin pakattuja, kuivattuja humalakäpyjä. kun kävyt olivat murskana, niitä nuuskittiin ja jälleen kirjattiin ylös koetut aromit.
Humalan laatuominaisuuksien arviointi oluenpanon kannalta perustuukin hiertämiseen ja nuuhkimiseen, humalateehen ja lopulta koepanoon, joka antaa vastauksia kyseisen humalan soveltuvuudesta.
Laatuhumala -hanke jatkuu vielä kahden kesän ajan ja lisää vastauksia siitä, miten hyvin ja mitkä kotimaiset humalalajikkeet soveltuvat olen valmistukseen, saadaan jatkuvasti.
Tuula Jokiaho
