Muutimme Alajärvelle 1982. Olin saanut opettajanpaikan Alakylän koululta. Olin toiminut kolme vuotta opettajana Kankaanpäässä Moision erityiskoulussa.
Kankaanpää houkutteli monessa asiassa; uusi vasta valmistunut koulukeskus, opetuksessa käytössä sen ajan paras opetusvälineistö, kovana penkkiurheilijana saisin katsella Suomen parasta pesäpalloa, omat poikamme saisivat käydä koulua ylioppilaaksi saakka kotoa.
En halunnut heidän kokea samaa, minkä olin itse kokenut. Lähtö Kauhavalle viikoiksi kodin ulkopuolelle. Se oli 11-vuotiaalle todella kova pala.
Perheeni muutti Kankaanpäähän Kivijärveltä Heinolahden koululta, jossa toimiessani olin kouluttautunut erityisopettajasi Jyväskylän yliopistossa.
Kolme vuotta Kankaanpäässä olivat saaneet minut kaipaamaan takaisinpaluuta ns. normaaliopetuksen pariin. Apukoulun luokanopettaja pääsisi 55- vuotiaana eläkkeelle. Ajatus tuntui kaukaiselta. Ehtisin polttaa itseni loppuun paljon sitä ennen. Pyrin toimimaan hyvänä opettajana heikoille apukoululaisille. Kulutin itseäni liikaa.
Muutto Alakylän koululle ei ollut helppo. Jouduimme asumaan koululla minun kanslia-kirjastotilassani. Onneksi kahden viikon jälkeen koulutoimenjohtaja Unto Joensuu järjesti meille asunnon opettajien asuntolasta kirkolta.
Alakylässä opetustilat olivat alkeelliset, talvella kylmät. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Vaimoni sai jatkaa lastenohjaajana, samassa tehtävässä kuin Kankaanpäässä. Pojillemme tuli todella lyhyt koulumatka. Kouluun ehti koulun kellojen soidessa.
Koulutoimentarkastaja Pauli Rautama saapui tarkastuskäynnille koulullemme. Sain häneltä risuja siitä, että olin palannut luokanopettajaksi. Olin kuulemma käyttänyt hukkaan yhteiskunnan varoja kouluttautuessani erityisopettaksi. Halusi tietää syyn menettelyyni. Miksi tämä oli tärkeää. Hänen vaimonsa kuulemma suunnitteli vastaavaa.
Tarkastuskäynti päättyi yhteenvetotilaisuuteen koulun henkilökunnan kanssa. Katsauksessa tarkastaja antoi kehotuksen ryhtyä viipymättä toimeen uuden koulun aikaan saamiseksi. Opetustilat eivät palvelleet nykyaikaa. Sisäliikuntatila olisi välttämätön.
Pahalta tuntui se, että toimintaan pitäisi jättää kahdesta koulurakennuksesta vanhempi. Hänen piirissään ei ollut yhtään niin hyväkuntoista, vanhaa koulua. Epäoikeudenmukainen ratkaisu aiheuttaisi sen, että kaikki oppilaat eivät pääsisi uuden katon alle.
Tarkastajan poistuttua paikalta ajan rattaat lähtivät pyörimään asian hyväksi. Koulutoimenjohtaja Unto Joensuu lupasi ryhtyä välittömiin toimiin asian eteenpäin viemiseksi. Ei aikaakaan, kun koululla kokoontui tekninen lautakunta mukanaan koulun piirustusten laatijaksi valittu arkkitehti Seppo Tuomisalo.
Alakylälle rakennetaan uusi koulu
Elettiin 90-luvun alkua, kun eräänä aamuna luin lehdestä yllä mainitun uutisen. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Vajaa viikko eteenpäin uusi tieto kertoi, että työllisyysperusteista valtionrahoitusta ei voida käyttää kyseiseen tarkoitukseen.
Suuttumus sai koulumme oppilaan kirjoittamaan paikallislehteen:
– Hyvät päättäjät! Täällä alkaa olla jo tukalat paikat, kun koulun ”jäähdytinjärjestelmänä” toimii kivijalan alla vinkuva tuuli. Ja vielä lehdessä lukee, että Alakylään rakennetaan uusi koulu. Ei sitä tarvitse valeita lehtiin möläytellä. Risuja ja munakokkelia päättäjille. Kyllä kiitostakin tulee, jos saatte aikaan sen uuden koulun.
Tässä tilanteessa lisäaika oli hyväksi. Kouluhallituksen hyväksymissä piirustuksissa oli meille hyväksytty sadan neliön liikuntatila.
Kankaanpään erityiskoulussa oli sellainen. Liikuntatilana se palveli huonosti. Lentopallo oli vähän väliä katossa jne. Lopullinen päätös koulun rakentamisesta tuli tammikuussa 1995. Alajärvellä oli vireillä muitakin kouluhankkeita. Päätettiin rakentaa Alakylän 5,5 miljoonaa maksava koulu kunnan omana työnä.
Piirustuksissa oli Seppo Tuomisalo piirtänyt katkoviivoituksella 184 neliön liikuntatilan. Sen toteuttamiseksi päätin lähteä taistelemaan.
Kutsuin koolle yleisen kyläkokouksen, jossa pyysin kylää suorittamaan talkoilla ne työt, mitkä Seppo Tuomisalo oli arvellut kylän pystyvän suorittamaan. Iso sali lisäisi rakennuskustannuksia 350000 markalla. Talkootyöt kattaisivat sen.
Olin suunnitelmissani jakanut koulupiirin viiteen osa-alueeseen. Jokaisen osa-alueen johtajaksi olin valinnut kirveen käyttöön tottuneen henkilön. Viiden päivän illalle oli talkooryhmä valittu. Itse vedin päivätalkoot.
Sitouduin tulemaan työmaalle aamulla rakentajien kanssa samaan aikaan. Olin kartoittanut koulupiiristä vanhemmat henkilöt, jotka olivat halukkaita tulemaan kanssani päivätalkoihin. Suurtalkoihin lähtisi koululta oma kutsu. Kyläläisten päätös oli yksimielinen. Talkoot toteutetaan.
Koululautakunta, kaupunginjotaja/ kaupunginhallitus esitti meille edelleen rakennettavaksi sadan neliön liikuntatilan. Olin vetänyt jo joitakin pitäjäkohtaisia tapahtumia ja hankkinut luottamusta. Merkittävin niistä ehkä toimiminen Rokulipäivien vetäjänä ja ideoijana vuonna -86. Lähetin valtuustolle vetoomukseni isosta liikuntatilasta. Liitteenä oli Seppo Tuomisalon laskelma lisäosan kustannuksista sekä kaavio talkoiden toteuttamisesta.
Talkoilla hoidettaisiin liikuntasalin suurentamisesta aiheutuneet kustannukset. Valtuuston päätös oli yksimielinen. Alakylälle rakennetaan iso liikuntasali.
Kevään tullessa talkoot lähtivät käyntiin. Ulkorakennusten purkamisessa tuntui koko kylä olevan paikalla. Moottorisahat lauloivat, kun rakennusalueelta kaadettiin puut. Pintamaa perattiin, perustukset kaivettiin, ajettiin täytemaa jne. Asiat hoituivat hyvin. Kylällä oli koneita ja taitoa riittävästi. Kylän naisväki huolehti talkooväelle aina kahvit ja voileivät. Kesän myötä saapuivat koulun rakentajat paikalle. Ensimmäisen kesän talkoo-osuus hoitui odotetusti.
Koulutyön alettua oli ryhdyttävä suunnittelemaan uuden koulun kalustamista ja opetusvälineistöä. Kävimme vierailuilla lähialueen uusissa kouluissa. Niistä sai paljon tarpeellista tietoa tulevaan.
Kalustusta tarjoavat firmat veivät meidät mm. Vaasaan ja Nokialle. Oli siis pidettävä koulua ja ohessa suunniteltava tulevaan kouluun liittyvää. Suunnitelmissa oli huomioitava kalusteisiin ja välineistöön annettu määräraha, jonka raameissa oli pysyttävä.
Tuli toinen talkookesä. Edessä oli koulun ulkolaudoitus ja maalaus. Laudat maalattiin ensimmäisen kerran maassa, toiseen kertaan seinässä. Kesällä oli edessä Suviseurat Menkijärvellä. Talkooväkeni väheni merkittävästi. Nyt tuli avuksi oma ”vanhempien” ryhmä. Henkilöt olivat tottuneet soittoihini jo niin, että kun aamulla mainitsin puhelimessa nimeni, vastaus tuli heti: ”Joo mä tuun, kunhan saan toisenkin kengän jalkaani.”
Laudoitus- ja maalaustyöt lähtivät hyvin käyntiin, joskin tuli yksinäisiäkin päiviä, olihan menossa jo toinen kesä. Tuli varmaan mieleen, että omatkin asiat oli hoidettava. Dinon käyttö helpotti tekemistä. Kaikki kuitenkin osoitti, että kylä selviäisi talkoista hienosti.
Koulutyön alkaessa 13.8.96 oli koulu viittä vaille valmis. Suuri puute oli se, että koulun pienimmät joutivat tyytymään vanhan koulun tiloihin. Näin oli päätetty kouluviranomaisen tilakartoituksessa. Vasta vuosia myöhemmin kylän talkootyönä valmistui lisäosa. Kaikki pääsivät uuteen kouluun. Näin olisi pitänyt olla alusta lähtien.
Koulu vihittiin käyttöön juhlallisin menoin 2.2.1997. Saimme viettää juhlaa koulun upeassa, isossa juhlasalissa. Se oli talkoohenkisen kylän ansiota. Juhlapuhujaksi olimme saaneet kansanedustaja Esko Ahon. Puheessaan hän noteerasi korkealle kylän itsetehdyn osuuden koulun rakennushankkeessa.
Vielä oli edessä yhden kesän talkoot. Koululle oli saatava kunnon kenttä. Kylähankkeessa osan kuluista kattoi valtion rahoitus, osan Alajärven kaupunki ja loput kylä. Kylän osuus suoritettiin talkootyönä.
Saimme koulullemme riittävän suuren, kivituhkapeitteisen kentän, lasikuituisen jääkiekkokaukalon sekä luistelijoille pukukopin. Uusi koulu piha-alueineen oli toimiva. Uusi koulu oli myöskin tae koulutyön jatkumisesta kylällä.
Jäädessäni eläkkeelle opettajantoimestani vuonna 2003, kylä saatteli minut kultatuolissa koulun edessä tarailerilla odottavaan puuveneeseen. Se oli kylän lahja uurastuksistani kylän hyväksi.
Mauno Laakso
