MAINOS
MAINOS

Kiveniskemien hakkaama tuulilasi on turvallisuusriski

Välillä vaihtoon menevät tuulilasit ovat kunnolla rikki, mutta Pia Hautala muistuttaa, että pienetkin kiveniskemät, kun niitä on riittävästi, ovat turvallisuusriski autoilijalle.

Auton tuulilasi vaihdetaan yleensä silloin, kun se ei enää mene katsastuksesta läpi. Sesonkiaikaa tuulilasien vaihdoille on kesä, jolloin ajellaan tavallista enemmän sorateillä. Lisäksi lähialueen tietyömaat näkyvät aina rikkoutuneina tuulilaseina.

Monesti on kuitenkin niin, että tuulilasi kannattaisi vaihtaa jo ennen kuin on aivan pakko, ihan oman turvallisuutensa takia.

MAINOS

– Vaikka tuulilasissa ei olisi yhtä yksittäistä isoa kiveniskemää tai halkeamaa, niin iso määrä pienempiä kiveniskemiä on riski turvallisuuden kannalta ja tuulilasi kannattaisi vaihtaa, toteaa Järviseudun Lasiasennuksen Pia Hautala. – Tällainen lasi on vaarallinen etenkin auringonpaisteella ja pimeällä.

Tuulilasi onkin autossa sellainen osa, josta kannattaa pitää huolta. Yksittäisen kiveniskemän päälle tulee laittaa välittömästi teippi, jotta laminoidun tuulilasin väliin ei pääse pölyä ja vettä. Korjaukseen kannattaa suunnata mahdollisimman nopeasti ja jos omistajalla on lasivakuutus, kiveniskemä voidaan korjata ilman vahinkoilmoitusta ja omavastuuta.

Järviseudun Lasiasennuksen kautta onnistuu korjaukset ja tuulilasien vaihdot myös vakuutusyhtiöiden kanssa.

– Valtaosa kiveniskemistä saadaan korjattua todella hyvin, jopa varsin suuretkin, mutta toki aina on niitäkin, joiden korjaaminen ei syystä tai toisesta onnistu. Halkeamia yritetään pysäyttää poraamalla enää varsin harvoin, koska näin korjattuna ne eivät aina läpäise katsastusta.

Melko suurella osalla niistä asiakkaista, joita Lasiasennuksella käy auton tuulilasin korjauksessa tai vaihdossa, on lasivakuutus omasta vakuutusyhtiöstään. Lasivakuutukset ovat yleistyneet, koska tuulilasit ovat osin varsin kalliita, asennettuna jopa 1500 euroa.

Tällöin kyseessä ei ole pelkkä lasi, vaan siinä voi olla monenlaisia toimintoja sadetunnistimesta gps-antenniin tai tuulilasin lämmittimeen.

Tästä syystä lasivakuutuksen pitämistä kannattaakin harkita, vaikka toisaalta Pia kertoo, että onpa sitten sellaisiakin tuulilaseja, joiden hinta asennettuna on alle 400.

Lasiasennuksella vaihdetaan myös rikkoutuneet sivu- ja takalasit, mutta niitä menee suhteellisen harvoin, lähinnä kovilla pakkasilla. Sivuikkunoita menee myös kesäisin, kun ruohonleikkuri lennättää kiven auton lasiin kovalla vauhdilla.

– Siinä missä etulasi on laminoitu, niin taka- ja sivulasit hajoavat aivan säpäleiksi. Uuden lasin saa kuitenkin yleensä varsin nopeasti, Piia kertoo.

– Arkipäivisin kun tilaus tehdään ennen iltapäivää, on uusi lasi meillä aamulla. Jos uutta lasia ei löydy Helsingin varastosta, voi sen saapumiseen mennä parisen viikkoa.

Tuula Jokiaho

Exit mobile version