MAINOS
MAINOS

Pelastajien tavoitteena turvallinen liikenne

Myös Vimpelissä kokoonnuttiin hiljaiseen mielenilmaukseen turvallisemman liikenteen puolesta. Valtakunnallisen ohjeistuksen mukaan hiljaisen hetken osallistujia sai kuvata vain selkäpuolelta.

Eri puolilla maata toimivien pelastuslaitosten väki kokoontui viime viikolla viiden minuutin mittaiseen hiljaiseen mielenilmaukseen. Pelastajat viettivät hiljaisen hetken turvallisemman liikenteen puolesta. Tempauksen tarkoituksena oli kiinnittää huomiota liikenneturvallisuuden parantamiseen ja riskeihin, joita päihtyneet kuljettajat aiheuttavat liikenteessä.

Vimpelin keskustassa pidettyyn mielenilmaukseen osallistui kymmenen henkeä Vimpelin paloasemalta. Vimpelissä halutaan kiinnittää huomiota myös paikallisen liikenteen turvallisuuteen.

MAINOS

Valtakunnallisessa hiljaisessa mielenilmauksessa muistettiin Etelä-Karjalan pelastuslaitoksella työskennellyttä pelastaja Mikko Saastamoista, joka joutui lokakuun ensimmäisenä päivänä Kangasniemellä pyörälenkillä ollessaan rattijuopon yliajamaksi ja menehtyi.

Vimpelin paloaseman asemavastaava Jukka Siirilä kertoo Saastamoisen olleen kansainvälisestikin tunnettu liikenneturvallisuuden ja tieliikennepelastamisen kehittäjä, joka valittiin vuonna 2020 Vuoden palomieheksi.

Käyttäytymisessä petrattavaa

Hiljaisiin mielenilmaisuihin kokoonnuttiin muiden muassa Eduskuntatalon eteen, liikenneväylien varsille, valtateiden silloille ja muille näkyville paikoille. Vimpelissä kokoonnuttiin kunnan keskustassa.

Vimpelin Palomiehet ry:n puheenjohtaja Juha Ylipekka kertoo, että Vimpelissä etenkin nuoriso käyttäytyy liikenteessä välinpitämättömästi. Positiivisia huomioitakin on, sillä huomioliivien ja pyöräilykypärien käyttö on lisääntynyt, vaikka pimeän aikaan kulkijoilta vielä puuttuukin heijastimia.

Tieliikennepelastustehtävät herättävät ihmisissä huomiota. Palo- ja poliisiautojen ja ambulanssien siniset valot pitäisi olla tienkäyttäjille signaali, että on tapahtunut onnettomuus ja pelastustoimet ovat käynnissä.

– Tieliikennepelastamistehtävällä huomaa, että autoilijat tekevät kaikkea muuta kuin sitä, että ajetaan autolla ja keskitytään ajamiseen. Kun olemme liikenteen seassa jollakin tehtävällä, tiellä ajetaan aika reilusti tilannepaikan ohi – eikä mukamas huomata, että olemme siellä keskellä tietä vilkkujen kanssa. Tai jos tilanne huomataan, ei edes hiljennetä vauhtia: kyllä pitäisi hiljentää näissä tilanteissa, huomioi Ylipekka.

Hänen mukaansa vaarallisin paikka on olla liikenteenohjaajana liikenneonnettomuustehtävällä. Valppaana saa olla, sillä eteen voi tulla tilanne, jossa autoilija ajaa pelastajan päälle.

– Vimpelissä on onneksi vältytty läheltä piti -tilanteilta.

Jukka Siirilä toteaa, että sininen tai oranssi vilkku ovat kärsineet inflaation.

– Lähivuosina on käynyt ikäviä tapahtumia hinausauton kuljettajille. On se vilkku oranssi tai sininen, se on merkki, että jotakin erikoista on tapahtunut ja silloin täytyy sovittaa nopeus siihen tilanteeseen. Myös Vimpelissä kokoonnuttiin hiljaiseen mielenilmaukseen turvallisemman liikenteen puolesta. Valtakunnallisen ohjeistuksen mukaan hiljaisen hetken osallistujia sai kuvata vain selkäpuolelta.

Exit mobile version