MAINOS
MAINOS

Mestarihiihtäjä Heikki Salo toivoo nuorille urheilijoille tukea uran käännekohdissa

Takavuosikymmenten mestarihiihtäjä Heikki Salo Lehtimäeltä sanoo, että näillä 50 vuotta vanhoilla suksilla on vuodatettu hikeä niin kotimaan kisaladuilla kuin Norjassa ja silloisessa Neuvostoliitossa.

Lehtimäki oli aikoinaan niin kovettu hiihtopitäjä, että se ei aiheuttanut pelkkää ihailua, vaan Lehtimäen hurjaa menestystä maakuntaviesteissä alettiin torpata muualla kokoamalla hiihtäjiä kautta Suomen omiin joukkueisiin.

Kirkkain hiihtotähdistä oli Heikki Salo. Hänen kilpailu-uransa alkoi vuonna 1958 Vimpelistä, jossa hän hiihti ensimmäiset piirikisansa 16-vuotisten sarjassa, koska omalle ikäluokalle ei vielä ollut sarjoja. Vuotta myöhemmin piirikisoihin tuli sarjat 14-vuotiaille, jolloin poika pääsi kisaamaan omassa ikäluokassaan.

MAINOS

Vuonna 1960 Salo voitti alle 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja siitä alkaen hänelle oli aina suksia tarjolla Järvisen suksitehtaalta.

Miehen kilpailu-ura kesti ikämiesluokkiin saakka, viimeinen startti lappu rinnassa tapahtui 1982. Piirinmestaruusmitaleja hänellä on 38 kappaletta ja tuohon aikaan piirin kisoissa oli aina satoja osallistujia. SM-kisoissa hän oli säännöllisesti kymmenen parhaan sakissa ja palomiesten Suomen mestaruuden hän voitti 1973.

Voi aikoja! Tällaisia otsikoita riittää sadoissa lehtileikkeissä, joita Heikki Salo on tallentanut.

Kaikkiaan Salo on asettunut lähtöviivalle noin 600 kertaa eri puolilla Suomea ja silloisesta Neuvostoliitosta Holmenkollenille saakka.

Osa starteista tapahtui juoksukisoissa. Juoksu oli kesäkauden treenilaji, johon ei koskaan sen enempää panostettu. Silti Salolla lienee edelleen Lehtimäen ennätys 10 kilometrin matkalta, aikaa siihen kului 32,15 minuuttia.

Alkavana talvena 80 vuotta täyttävä Heikki Salo lenkkeilee edelleen joka aamu niin, että pintaan tulee pieni hiki. Hän on yhä aktiivipainossaan ja on sitä mieltä, että liikuntaa ei pidä jättää, eikä kaikkea ruokaa mitä on tarjolla, pidä syödä. Silti miehelle maistuu suklaa ja hiihtämässä hän ei ole käynyt enää pariin talveen, koska ei ole huvittanut.

Suksiin kätkeytyy monia muistoja

Heikki Salo innostui muistelemaan menneitä hiihtokilometrejä, kun Lehtimäen vanhan Kirkonkylän koulun nykyinen omistaja Mika Ala-Mattinen huikkasi Heikille kerran ohi mennessään, että vanhalla koululla on hänen suksensa.

Asia varmistui todeksi, kun Salo tuli suksia katsomaan. Koululle oli jossain vaiheessa kulkeutunut 50 vuotta vanhat Salon puiset Järvisen kilpasukset, jotka ovat nähneet monenlaisia kisoja.

– Nämä oli todella hyvät sukset, joita piti pitää huolella, Salo muistelee ja nauraa, että suksilla on vuodatettu paljon hikeä. – On uskomatonta miten isot erot suksissa on, vaikka ne ovat periaatteessa aivan samaa mallia.

Kyseisistä suksista erityisen mieleenpainuvat tekee se, että niillä Salo hiihti kilpailuissa entisessä Neuvostoliitossa Murmanskissa, johon matka tehtiin Juha Miedon kanssa Hiihtoliiton lähettäminä.

Kisoissa oli 450 kansainvälistä osallistujaa ja Salo sijoittui viidenneksi 15 kilometrin matkalla.

Tuosta reissusta suksissa on muistona tummanpunaiset merkinnät, jotka karvahattupäinen tarkastaja niihin teki.

Salo teki monia muitakin reissuja ulkomaisiin kisoihin Miedon kanssa. Oslon lähellä hiihdetyissä ”puistohiihdoissa”, jossa mukana olivat kaikki kansainväliset huiput, Salo oli niin ikään viides. Reissuja tehtiin myös Holmenkollenille ja toisenkin kerran Neuvostoliittoon.

Valtaosa starteista tapahtui kotimaisissa kisoissa, joita riitti tuohon aikaan kahtakin viikkoon. Osallistujia oli aina paljon ja yleisö seurasi tapahtumia mielenkiinnolla.

Kokonaan oma lukunsa olivat maakuntaviestit. Lehtimäen viestiporukka oli kova, sillä se saavutti peräti kymmenen voittoa, niistä kahdeksan peräkkäin. Salo ehti uransa aikana hiihtää maakuntaviestin 20 kertaa.

Lehtimäelle ensimmäinen maakuntaviestin voitto kirjattiin vuonna 1967. Tuolloin viesti hiihdettiin pitäjästä toiseen ja reitti kulki sillä kerta Ähtärinrannalta Alavudelle hiihto-osuuksien ollessa 10-15 kilometrin mittaisia.

Tapahtumaa oli seuraamassa valtava yleisömäärä, joka siirtyi paikasta toiseen viestin edetessä. Kun Lehtimäki hiihti voitosta voittoon seuraavien vuosien aikana, tuli hiihtäjistä paikallisia sankareita, joilla riitti selkään taputtelijoita.

Sen lisäksi että Lehtimäellä oli se voittoisa joukkue, oli viestissä usein kolmekin joukkuetta Lehtimäeltä ja menestystä tuli muillekin.

Järvisen puusuksista Salo siirtyi Fischerin talliin 1974. Tuolloin Fischer tarjosi kaikki varusteet neljälle suomalaishiihtäjälle, mukana Salo ja Mieto. Järvisen sukset jäivät, koska siellä ei aluksi uskottu lasikuituun. Hiihtäjälle lasikuidun edut tulivat selväksi heti ensi kokeilulla.

Uhrauksia ja ylikuntoa

Kun Heikki Salon hiihtoura oli kuumimmillaan, oli kotona pienet lapset, työ Lehtimäellä palopäällikkönä ja aikaa urheilulle oli löydettävä jostain tämän kaiken keskeltä.

Salo muistelee, että siinä oli perheellä tietämistä, kun isä työpäivän jälkeen lähti hiihtämään tai kilpailemaan ja piti kesälomansa marraskuussa. Suunta oli aina Jerismajalle Muonion lähistölle.

Talven hiihtotreenit käynnistyivät siellä ja kuukauden aikana ahnehdittiin kilometrejä niin, että sen jälkeen kroppa oli jumissa. Kun joulukuun alussa palattiin Lehtimäelle, pääsi Valkealammella yleensä jo hiihtämään.

– Jos aikaa olisi ollut, olisin harjoitellut eri tavalla. Treenasin aina liian vauhdilla välillä pimeilläkin laduilla, koska hiihtämään piti mennä silloin kun ehti.

Alkukauden liian kova harjoittelu kostautuikin sitten usein kisakauden alkaessa. Katsellessaan vanhoja valokuvia Salo tunnistaa itsestään näkyvät ylikunnon ja väsymyksen merkit.

Salo ei kadu sitä aikaa ja niitä uhrauksia, jotka urheilun vuoksi teki. Mielessä kuitenkin käy, että jos aikaa harjoittelulle olisi ollut, miten pitkälle olisi päässyt? Joillakin onnekkaammilla kilpakumppaneilla työ jousti harjoittelun edestä jo tuolloin, mutta Salo teki täyttä päivätyötä.

Silti hän voitti useita kertoja kaikki tuon ajan suuret nimet Mäntyrannasta Mietoon useammassakin kohtaamisessa.

– 28 vuoden ajan hiihdin joka talvi kilpaa. Hiihtoa tuli talviin 3000-4000 kilometriä ja niistä se ensimmäinen tuhat Jerismajalla marraskuussa. Kilpailukauden käynnistyttyä harjoittelu jäi vähemmälle, koska kisoja saattoi olla kahdetkin viikossa.

Salo oli itse itsensä valmentaja koko uransa ajan. Valmennusohjelmasta ei olisi ollut suurtakaan hyötyä, koska hän ei tiennyt ennakkoon, milloin pääsee lenkille, jos olikin tulipalopaikalla yön.

Huoli nuorista urheilijoista

Vaikka oma aktiiviura on jo kaukana takanapäin, niin Heikki Salo on edelleen innokas penkkiurheilija.

Ravit ovat nykyisin ehkä se suurin kiinnostuksen kohde, mutta urheilusta kelpaa laji kuin laji.

Suomen hiihdon tilanteesta Salolla on hyvin kahtiajakoinen olo. Niitä hiihtäjiä, jotka pärjäävät kansainvälisesti, on vain vähän. Naisten puolella tilanne on vähän parempi. – Vähän kapeissa käsissä on Suomen hiihdon tilanne.

Toisaalta sama tilanne on Salon mukaan kaikessa suomalaisessa huippu-urheilussa. – Meillä on vielä nuorten luokissa maailmanmestareita, mutta se stoppaa siinä 20 vuoden iässä.

– Tuossa iässä nuoren pitää tehdä valintoja. Urheiluun pitäisi panostaa täysillä ja vaikka niin tekee, vain harvat pääsevät kirkkaimmalle huipulle. Kun tukea ei tule mistään, niin moni valitsee opinnot sekä tyttö- ja poikakaverit, vaikka harjoitella pitäisi jo ammattimaisesti, Salo harmittelee ja toteaa, että pojilla armeijakin tulee pahaan aikaan.

– Meillä on hyvät nuoret urheilijat, mutta he tarvitsisivat tukea siihen vaiheeseen, kun pitää valita panostaako urheilun vai muuhun elämään.

Salo sanoo, että ei ole helppo ratkaisu panostaa urheiluun ja jättää ammatin hankkimisen ja perheen perustamisen tuonnemmaksi. Jos siinä kohdassa talouskaan ei ole turvattu, niin vain harva valitsee urheilun.

Tuula Jokiaho

Exit mobile version