-3.6 C
Alajärvi
keskiviikko 04.12.2024
MAINOS
MAINOS

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri kokoontui Luoma-aholle

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin syyskokous pidettiin tänä vuonna Alajärvellä ja Luoma-ahon kylätalolla.

Kokouksen alussa Alajärven yhdistyksen puheenjohtaja Antti Laukkonen kertoi Alajärven yhdistyksen aktiivisesta toiminnasta bingoineen, liikuntaryhmineen ja suosittuine retkineen lähelle ja kauas. Sokkoretket ovat välillä jopa niin suosittuja, että liikkeelle on lähdetty 150 jäsenen ja kolmen linja-auton voimin!

MAINOS

Alajärven kaupungin tervehdyksen kokousväelle toi elinvoimajohtaja Jaakko Aninko todeten, että kunnat tarvitsevat toimeliasta väkeä, sillä kaupungit yksin eivät voi järjestää kaikkea sitä, mitä elinvoimaisessa kunnassa pitää olla.

Tästä aktiivisuudesta hyvänä esimerkkinä oli kokouspaikaksi valittu Luoma-ahon kylätalo.

Kokouksen avauksen piti piirin puheenjohtaja Anna-Liisa Ruutiainen, joka ei säästellyt sanojaan todetessaan eläkeläisten olevan tämän päivän roskasakkia.

Aninko selvitti elinvoimatoimialan merkitystä ja sen tavoitetta pitää paikkakuntaa elinvoimaisena. Alajärvellä tehty työ alkaa pikkuhiljaa näkyä konkreettisina toimina, kuntalaisille se on näkynyt etenkin monipuolisina tapahtumina Aalto-viikosta ilmaiskonsertteihin.

– Elinvoimaohjelmassa mietitään kuitenkin monia muitakin asioita, kuten uusien työpaikkojen ja asuntojen saamista paikkakunnalle.

Aninko painotti, että elinvoiman puolella toivotaan jatkossakin kylien ja yhdistysten yhteydenottoja ja niiden asioiden esilletuomista, joiden osalta on toiveita. Toiveista ei tiedetä, ellei niitä kerrota.

Viihteellisempää puolta avauksessa edusti mainio runonlausuja Niilo Kallioranta, joka on muuttanut pohjoisesta Luoma-aholle 3,5 vuotta sitten. Suupielet hymyyn nostaneiden runojen jälkeen oli hyvä keskittyä kokoukseen.

Kokouksen avauksen piti piirin puheenjohtaja Anna-Liisa Ruutiainen todeten eläkeläisten olevan tämän päivän roskasakkia. Siksi eläkkeitä pitää verottaa lisää ja eläkeläisiltä pitää leikata eniten ja onpa ehdotettu saasteveroakin, kun eläkeläiset ovat pilanneet koko Suomen.

– Sääli, etteivät lapsenlapsemme pääse enää suksilla kouluun ja he kävelevät kännykät taskuissaan. Olemme tehneet siis paljon pahaa.

Ruutiainen luetteli melkoisia madonlukuja siitä, mitä säästöt ja kiristykset tarkoittavat käytännössä. Vuoden 2025 eläkeläisten tuetut lomat on peruttu kokonaan. Stean rahat, jotka viime vuonna siirrettiin sosiaali- ja terveysministeriölle, tulevat leikkaantumaan reippaasti eri järjestöiltä.

– Yli 50 järjestöä tulee saamaan rahaa yhtä paljon kuin ennenkin, mutta Eläkeliitolta viedään vuoteen 2027 mennessä 30-33 prosenttia rahoituksesta, mikä tarkoittaa että 500000- 530000 euroa rahaa katoaa.

– Ensi vuodelle Eläkeliitolta katosi 130000 euroa järjestöavustuksia. Olemme jo aikaisemminkin saaneet vähemmän rahaa jäsentä kohden kuin muut eläkeläisjärjestöt, jotka saavat 10-46 euroa jäsentä kohden, Eläkeliiton saadessa ensi vuonna 6,40 euroa per jäsen.

– Miksi meitä rangaistaan siitä, että meillä on paljon jäseniä, joiden asioita pitää ajaa?

Ruutiainen valotti myös muita taloudellisia haasteita niin liiton kuin piirinkin tasolla mutta totesi, että vaikka eläkeläisiä potkitaan päähän, niin aina löytyy uusi reitti toimia.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät