-4 C
Alajärvi
keskiviikko 04.12.2024
MAINOS
MAINOS

Emmi Seppälälle toisen danin vyöarvo

Boreal Hanmoodo Alajärvi ry:n toinen valmentaja Emmi Seppälä suoritti lauantaina 23.11. toisen danin, eli ylemmän ohjaajan vyöarvon.

Kyseessä oli Seppälän toinen mustan vyön koe Boreal Hanmoodossa ja kokonaisuudessaan kolmas, sillä hänellä on entuudestaan taekwondon 1.dan musta vyö vuodelta 2019. Kamppailulajit Seppälä aloitti vuonna 2007 ja hanmoodoa hän on treenannut yhdeksän vuotta.

MAINOS

– Monesti ajatellaan, että kun kamppailulajissa saavuttaa mustan vyön, on valmis ja osaa kaiken. Todellisuudessa se on vasta alku, toteaa Seppälä. -Kun ensimmäisen danin kokeessa piti osoittaa rautaista kuntoa kuntokokeessa sekä tekniikkakoepäivänä osaavansa lajiin kuuluvat tekniikat, toisessa piti näyttää selkeää kehitystä aiempaan. Erityisesti lajin ydinajatuksen, eli luonnollisen liikkeen, hyödyntäminen tekniikoissa tuli jo näkyä.

Luonnollisen liikkeen voi löytää vain tutkailemalla omaa kehoaan ja sen tuntemuksia. Jos potku tuntuu vaivattomalta ja kevyeltä tehdä, on luonnollinen liike toteutunut. – Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä ihminen lähes tahtomattaankin tekee turhaa lihastyötä liikkuessaan. Niin sanotun aktiivisen rentouden löytäminen on ollut haastavaa, ja tulee vaatimaan harjoittelua vielä monia vuosia eteenpäin.

– Toisaalta se tekee kamppailulajeista niin kiehtovia – koskaan ei ole valmis, ja aina voi kehittyä.

Vaikka 2. danin kokeeseen ei enää kuulu erillistä kuntokoetta, on jokainen mustan vyön koe fyysinen. Kokeen tarkoitus on, että kokelas joutuu ylittämään itsensä ja todellakin ponnistelemaan sen eteen, että ansaitsee dan-arvon.

Tällä kertaa kahdeksantuntiseksi venyneestä kokeesta lähes seitsemän tuntia tehtiin jatkuvasti lajiin kuuluvaa tekniikkaa: yksilötekniikoita, otteluharjoitteita, itsepuolustusta sekä asetekniikoita.

Seppälälle vaikeimpia olivat hypystä tehtävät alastulotekniikat, joiden tekeminen vaatii myös omien pelkojen voittamista. – En ole koskaan osannut esimerkiksi käsilläseisontaa ja olen joskus tippunut alas niskoilleni. Siitä on jäänyt pelkoja, joiden takia jännitän hyppyalastuloja.

– Jännittynyt keho taas ei pysty joustamaan vaaditulla tavalla alastuloissa, jolloin ne epäonnistuvat tai tuntuvat epämiellyttäviltä tehdä.

Vyökoetta valvonut lajin pääopettaja Antti Junikka 5.dan totesi kokeen lopuksi. – Kenestä vain on mustaan vyöhön, mutta harvasta lopulta tulee sellaista. Seppälä yhtyy ajatukseen. – Uskon siihen, että meidänkin seuran jäsenistä kaikki voivat saavuttaa mustan vyön. Se kuitenkin vaatii sisua, oman osaamattomuuden sietämistä ja säännöllistä harjoittelua.

– Meillä on todella monipuolinen laji, joten kaikissa osa-alueissa ei voi mitenkään tulla huippuosaajaksi, mutta kaikessa voi kehittyä, kun siihen on valmis panostamaan eikä luovuta silloinkaan, kun jokin tuntuu vaikealta. Asenne on tärkeämpi kuin täydellinen tekniikka.

Seppälä ei ainakaan toistaiseksi haaveile kolmannesta danista. Hän haluaa keskittyä oman seuran, Boreal Hanmoodo Alajärven, treenien vetämiseen ja harrastajien valmentamiseen kohti vyökokeita sekä kilpailuja.

Toisena valmentajana treeneistä vastaa Joonas Kunnela, joka suoritti 1.dan mustan vyön vuosi sitten.

Seura on muuttanut syksyllä uusiin tiloihin, jotka ovat vanhan kuntosalin paikalla keskustassa. Salissa on nyt lähes 140 neliötä tatamia sekä pukuhuoneet suihkuineen. Isompi tila on mahdollistanut myös uusien harrastajien tulemisen mukaan toimintaan: tällä hetkellä seurassa treenaa lähes 40 harrastajaa ikähaitarilla 7-50 vuotta.

– Boreal Hanmoodo on siitä mahtava laji, että sitä voi harrastaa vauvasta vaariin. Harjoituksiin voi tulla kohottamaan kuntoaan tai oppimaan kamppailu- sekä itsepuolustustaitoja, tai vaikka vain ylittämään itseään. Innokkaille kilpaileminenkin on mahdollista, mutta se ei ole pakollista.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät