MAINOS

Järviseudun urheilulinja on täyttänyt paikkansa heti maaliviivalta alkaen

Viime viikolla kaikki urheilulinjan oppilaat eri oppilaitoksista kokoontuivat yhteisiin treeneihin ja pitämään hauskaa Alajärven monitoimihallille. Jussi Virtanen jakoi nuoret sekajoukkueisiin, jotta nuoret tutustuisivat toisiinsa paremmin.

Järviseudun urheilulinja käynnistyi Järviseudun toisen asteen oppilaitoksissa viime syksynä mahdollistaen nuorille opiskelun ja tavoitteellisen harjoittelun.

Mukana urheilulinjaa ovat toteuttamassa Alajärven, Evijärven, Lappajärven ja Vimpelin lukiot sekä  Järviseudun ammatti-instituutti yhdessä alueen urheiluseurojen kanssa. Linja on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, sillä opiskelijoita on yhteensä noin 60.

MAINOS

Alajärven ja Vimpelin lukion rehtori Marko Timo kertoo, että ennakkoon sille, miten moni opiskelija valitsisi urheilulinjan, ei uskallettu asettaa mitään tavoitteita, sillä liikkeelle päästiin suhteellisen myöhään eikä markkinointiin ollut aikaa.

– Nämä 60 nuorta kuitenkin osoittavat, että tälle oli tarvetta. Valtaosa urheilulinjan valinneista nuorista on omalta alueeltamme, mutta Vimpelissä on muutamia muualtakin tulleita, Timo kertoo ja muistuttaa, että Vimpelissä urheilun yhdistämisestä opiskeluun on jo 20 vuoden kokemus.

Vaikka urheilulinja ei tuonut ensimmäiseen syksyyn mitään ryntäystä muualta tulevailta opiskelijoilta, niin tärkeintä on ollut tarjota vaihtoehto oman alueen nuorille. Vuosittain osa toisen asteen opintoihin suuntaavista on alueelta lähtenyt lukioon muualle urheilutavoitteidensa vuoksi, nyt mahdollisuutta valmentautumiseen on myös omalla paikkakunnalla.

Kaikkiaan alueen lukioissa on noin 330 opiskelijaa ja lisäksi Jamin opiskelijat tähän päälle. Evijärven lukiosta urheilulinjalaisia ei tälle syksylle tullut vielä mukaan, sillä Evijärven lukio lähti hankkeeseen mukaan vähän muita myöhemmin.

Oppilaitoksissa se, että urheilulinjan opiskelijoilla on mahdollisuus treeneihin kahdesti viikossa parin tunnin ajan, tiistai- ja torstaiaamuisin, aiheuttaa toki vähän ylimääräistä työtä, mutta kaikki on saatu toimimaan.

Treenit urheilulinjalaisille vetävät paikallisten seurojen valmentajat, mitä ilman hanke ei olisi onnistunut. Mukana toiminnassa ovat Alajärven Ankkurit, Ankkuritpesis, Järviseudun Pallokerho, Evijärven Urheilijat, Lappajärven Veikot ja Vimpelin Veto.

Tänä lukuvuonna ovat lähteneet käyntiin Alajärvellä pesäpallo, lentopallo, jääkiekko ja yleisurheilu, Lappajärvellä yleisryhmä (pesäpallo, jalkapallo, ampumaurheilu) sekä Vimpelissä pesäpallo, koripallo ja muiden lajien yleisryhmä.

Viime viikolla kaikki 60 urheilulinjan oppilasta eri oppilaitoksista kokoontuivat yhteisiin treeneihin ja pitämään hauskaa Alajärven monitoimihallille. Samalla nuoret tutustuivat toisiinsa, muihin valmentajiin ja valmentajat toisiinsa.

Positiivisesti liikkeelle

Jääkiekkoilijoiden treenejä Alajärvellä pitävä JPK:n valmennuspäällikkö Jussi Virtanen kertoo syksyn lähteneen urheilulinjan oppilaiden kanssa positiivisissa merkeissä liikkeelle.

Tiistaisin treeneissä on ollut mukana myös ysiluokkalaisia ja silloin paikalla on ollut aina 15-16 pelaajaa ja on saatu aikaan pelipainotteisia treenejä, kun taas torstaisin keskitytään enemmän yksilötaitoihin ja henkilökohtaiseen osaamiseen.

Yksilötaitoja treenataan myös JPK:n omissa treeneissä hieman vaihdellen eri ikäluokissa.

Kaikki urheilulinjan jääkiekon vuoksi valinneet nuoret ovat myös JPK:n joukkueissa U16 sarjasta aina edustusjoukkueeseen saakka. Urheilulinja on Virtasen mukaan lisännyt selvästi näiden nuorten treenimääriä, sillä kaksi aamuharjoitusta kolmen iltatreenin lisäksi on merkittävä asia, joka toivottavasti jossain vaiheessa alkaa näkyä myös pelissä.

JPK:lla urheilulinjan vetäminen on onnistunut suhteellisen kivuttomasti, koska Virtanen on kokoaikaisessa työsuhteessa ja nyt treenien vetäminen opiskelijoille on yksi osa hänen työtään.

Lukio-opintojen ja urheilun yhdistäminen on startannut hyvin Alajärven lukiolaisten Emilia Salon ja Senni Honkaniemen kohdalla. Urheilulinja on osoittautunut nappivalinnaksi.

Toki tuo aika on poissa muusta, joten hallituksen rooli muissa tehtävissä kasvaa. – Toki hallituksen rooli kasvaa seurassamme muutenkin, koska olemme kasvava seura ja jokaisen kohdalla oman paikan hoitaminen on tärkeää.

Hyvin on alkanut lukio-opintojen ja urheilun yhdistäminen myös Alajärven lukiolaisten Emilia Salon ja Senni Honkaniemen mielestä.

Emilia valitsi urheilulinjan jääkiekon vuoksi ja toteaa päätöksensä olleen oikea, mitään isoja haasteita treeneistä osana koulupäivää ei ole syntynyt.

Emilia pelaa JPK:ssa poikein kanssa 16-vuotiaiden Suomisarjaa ja käy välillä pelaamassa Alavudella APV:n naisten mestistä. Jos urheilulinjaa ei omaan lähilukioon olisi tullut, Emilia olisi suunnannut lukioon todennäköisesti Kuortaneelle.

Senni valitsi urheilulinjan pesäpallon vuoksi. Hän pelaa Ankkureiden B-tytöissä ja on kokenut, että aamuisista treeneistä on selvästi paljon hyötyä. Treenimäärät ovat tämän myötä lisääntyneet sopivasti eikä väsymys ole vaivannut.

Sennin tavoitteena on kehittyä pesäpallossa mahdollisimman pitkälle ja on ollut myös mukavaa, kun urheilulinjan treeneissä on eri valmentaja, Tuukka Etula, kuin omissa. Tämä monipuolistaa treenejä omalta osaltaan.

Pian lähestyvässä yhteishaussa urheilulinjalle toivotaan jälleen uusia opiskelijoita. Jos sen nyt syksyllä aloittaneiden nuorten kokemukset painavat, niin linja lienee yhä useamman urheilevan nuoren valinta.

Tuula Jokiaho



Exit mobile version