Alajärven, Kuortaneen, Laihian, Lehtimäen, Sydänmaan ja Vimpelin Osuuspankit ovat päättäneet yhdistymisestä OP Järvi-Pohjanmaaksi. Uudella pankilla on lähes 50000 asiakasta, joille OP Järvi-Pohjanmaa tarjoaa laajaa ja monipuolista asiakaspalvelua koko toimialueellaan.
Kuusi Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla toimivaa osuuspankkia ovat päättäneet yhdistymisestä yhteiseksi OP Järvi-Pohjanmaaksi.
Yhdistymisestä päättivät OP Alajärven ja OP Sydänmaan edustajistot sekä OP Kuortaneen, OP Laihian, OP Lehtimäen ja OP Vimpelin osuuskuntakokoukset 12.12. järjestetyissä ylimääräisissä kokouksissa. OP Järvi-Pohjanmaa aloittaa toimintansa elokuussa 2025.
Yhdistymispäätökseen vaikuttivat muun muassa mahdollisuus tarjota jatkossa pankin asiakkaille enemmän syvällistä erikoisosaamista vaativaa palvelua sekä lisääntyneiden hallinnollisten tehtävien keskittäminen yhteen pankkiin.
– Asiakkaat edellyttävät pankeilta aiempaa laajempaa asiantuntijuutta ja erityisosaamista esimerkiksi varallisuudenhoidon, sijoittamisen ja lakiasioiden sekä yritys- ja maatalousrahoittamisen palveluissa. Yhdistymisen myötä pystymme vastaamaan aiempaa paremmin asiakkaidemme toiveisiin, sanoo OP Alajärven hallituksen puheenjohtaja Jarmo Nurmela.
– Yhteinen pankki pystyy toteuttamaan entistä paremmin osuuspankkien perustehtävää, eli edistämään omistaja-asiakkaidensa ja toimintaympäristönsä kestävää taloudellista menestystä ja hyvinvointia kaikille toimialueen asiakkaille, sanoo OP Kuortaneen hallituksen puheenjohtaja Raimo Kallioniemi.
– Yhdistymisen mahdollistaa kilpailukykyiset ja laajat asiantuntijapalvelut henkilö- ja yritysasiakkaille toimialueellamme. Samalla henkilöstöllemme tarjoutuu mahdollisuuksia oman ammattitaitonsa ja työuransa kehittämiseen, kertoo OP Laihian hallituksen puheenjohtaja Jouko Perälä.
Yhdistyneet osuuspankit ovat vakavaraisia ja taloudellisesti hyvässä kunnossa.
– Yhteisen pankin vahva taloudellinen asema mahdollistaa aiempaa suurempien hankkeiden rahoittamisen, mikä luo elinvoimaisuutta koko toimialueelle, toteaa OP Lehtimäen hallituksen puheenjohtaja Jorma Takala.
– Yhdistyminen on merkittävä päätös, joka mahdollistaa pankkipalveluiden säilymisen erinomaisina myös tulevaisuudessa ja asiakkaidemme taloudellisen menestymisen, kertoo OP Sydänmaan hallituksen puheenjohtaja Erkki Holkko.
– Teimme toimialueen kannalta tärkeän päätöksen kuuden osuuspankin yhdistymisestä. Yhdistymissuunnitelmia on valmisteltu huolella pankin hallinnossa ja omistaja-asiakkaiden kanssa käydyn vuorovaikutuksen perusteella, sanoo OP Vimpelin hallituksen puheenjohtaja Tuomas Mäkelä.
Yhdistymisellä ei ole vaikutuksia pankkien asiakassuhteisiin. Asiakkaiden tilinumerot, verkkopankkitunnukset sekä maksu- ja luottokortit säilyvät ennallaan, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään yhdistymisen vuoksi. Yhdistymisessä pankkien nykyinen konttoriverkosto pysyy ennallaan. Pankkien yhdistyessä nykyiset työntekijät jatkavat uuden pankin palveluksessa.
OP Järvi-Pohjanmaan toimitusjohtajana aloittaa OP Sydänmaan nykyinen toimitusjohtaja Juha Mäki.