Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategiassa korostuu osaamisen, korkeakoulutuksen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistaminen. Teknologian murros, korkean osaamisen työn kasvu ja maakunnan kansainvälistyminen tekevät näistä teemoista entistä tärkeämpiä.
Maakunnan yhteistyöryhmä sai kokouksessaan katsauksen alueen yliopistollisen tutkimuksen ja koulutuksen tilanteesta Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen toiminnanjohtaja Jaakko Yli-Ojanperältä.
Yli-Ojanperä nosti esiin alueen osaamishaasteisiin kehitetyn Epanet-korkeakouluverkoston, joka perustaa lahjoitusvaroin viiden vuoden määräaikaisia professuureja maakunnan kärkialoille. Näiden professuurien ympärille muodostetaan korkeatasoisia tutkimusryhmiä kilpailulla tutkimusrahoituksella.
Tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaalla toimii 18 professuuria kestävien ruokaratkaisujen, älykkäiden teknologioiden, hyvinvoinnin ja luovuuden sekä yrittäjyyden ja kasvun aloilla. Rahoituksessa on mukana yli 100 tahoa: yrityksiä, kuntia, säätiöitä ja yliopistoja.
– Olemme hyvällä tiellä, mutta työ on vasta alussa. Korkeatasoisen koulutuksen ja tutkimuksen vahvistaminen on keskeinen keino, jolla voimme varmistaa Etelä-Pohjanmaan kilpailukyvyn tulevaisuudessa, toteaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Jukka Joensuu.
Vuonna 2025 uusia opiskelijoita otetaan Kestävän ruokaliiketoiminnan opintokokonaisuuteen, Kulttuurisen musiikintutkimuksen kandidaattiohjelmaan, Strategic Project management DI-ohjelmaan, Sosiaalityön maisteriohjelmaan sekä Liiketoiminnan kehittämisen maisteriohjelmaan.
Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä tutkinto-opiskelijoiden määrä maakunnassa olisi 250 ja kandi-, maisteri- sekä tohtoriopiskelijoita valmistuisi vuosittain yhteensä 115. Jatkuvan oppimisen tarjonnan vahvistaminen on myös keskeistä.