Oksana Shulgan ”Meren väri”- taidenäyttely on avoinna Villa Väinölässä 28.1-21.2. ja avajaisia vietetään perjantaina 31.1. kello 17.
Shulga on syntynyt Venäjällä ja muutti vuosi sitten yhdessä perheensä kanssa Suomeen.
Taiteilija opettaa, tekee tilaustöitä, maalaa ja piirtää mm. kirjojen kuvituksia. Koulutukseltaan Oksana on tekstiilitaiteilija. Hän opiskeli Moskovan valtion tekstiiliyliopistossa ja on ollut työharjoittelussa Repinin mukaan nimetyssä Keisarillisessa taideakatemiassa Pietarissa.
Taiteilija vieraili hiljattain Norjan pohjoisosassa sijaitsevassa Tromssassa, paikassa, josta suuret naparetkeilijät Nansen ja Amundsen lähtivät tutkimusretkilleen 1900-luvun alussa. Kaupunki, joka oli näytellyt avainroolia kartoittamattomien maiden tutkimuksessa inspiroi Oksana Shulgan luomaan näyttelyssä olevan meriaiheisen teossarjan.
– Tromssa ei ole vain matkailukohde, vaan kaupunki jossa voi unelmoida jostain uudesta, aistia tulevaisuuden. Paikka henkii avoimuutta, avaruutta ja vapautta, Oksana Shulga kuvailee.
– Villa Väinölän näyttelyssä Alajärvellä olevien teosten toivon välittävät sen uteliaisuuden, tutkimusmatkailijoiden hengen ja ilmapiirin joka siellä vallitsee, taiteilija kertoo.
– Näyttelyni nimi on ”Meren väri”. Haluan korostaa juuri väriä koska se on minulle erityisen tärkeä elementti.” taiteilija painottaa.
Oksana Shulgan teokset esittelevät upeita merellisiä näkymiä – lämpimiä illan sävyjä, sateisen päivän utuisuutta, valkoisten öiden valoa, värillisiä heijastuksia veden pinnalla. – Jokaisella päivällä on oma harmoniansa, oma värimaailmansa ja erityinen tunnelmansa, Oksana kuvailee.
– Erään maalauksistani tein sateessa seisoen ja toista työstin keskellä kuuminta kesäpäivää, taiteilija nauraa.
Aiheet taideteoksissa vaihtelevat realistisista kuvista ei-esittäviin maalauksiin ikään kuin häivähdyksiin kohteesta, jotka jättävät tilaa katsojien mielikuvitukselle.