Jokaiselle vähänkin iäkkäämmälle henkilölle sana ”kinkerit” tuo mieleen muistoja. Kinkereitä oli ennen joka kylässä ja vaikka ne eivät enää nykysukupolvien lapsuudessa ja nuoruudessa olleet tavallisia seuroja kummempia, niin kinkereille mentiin vähän jännittyneenä. Tämä johtui siitä, että vanhempien ja isovanhempien puheissa kinkereihin saattoi liittyä vähän ikävämpiäkin muistikuvia.
Nyt meillä kaikilla on mahdollisuus päästä mukaan Wanhan ajan kinkereille ja aikamatkaa tehdään aina 1800-luvulle saakka! Järvi-Pohjanmaan Seniorit järjestää yhteistyössä Alajärven seurakunnan kanssa torstaina 3.4. Alajärven Nuorisoseuran talolla kinkerit, joihin tervetulleita ovat kaikki kiinnostuneet!
Aitoa tunnelmaa
Idea kinkereiden järjestämisestä saatiin senioreiden jäsenistöltä. Kinkerijärjestelyistä vastaava Sauli Ahopelto kertoo, että kun jäsenistöltä kysyttiin toiveita, niin kinkerit nousivat useammassa vastauksessa esille.
Koska kiinnostusta asiaan oli, päätti Sauli alkaa selvitellä tarkemmin, millaisia ne entisajan kinkerit oikein olivat. Hän uppoutui Alajärven ja Järviseudun historioihin ja selvitteli kinkereiden tapahtumia lähinnä 1800-luvulta ja ylipäätään niitä syitä, miksi niitä järjestettiin.
Pian hän huomasikin innostuvansa itsekin ja idea alkoi lähteä lentoon.
– Sovin tapaamisen kirkkoherra Ilkka Lehdon ja kanttori Ismo Pitkäsen kanssa ja hekin innostuivat asiasta.
Luvassa onkin aidot kinkerit 1800-luvun hengessä, jossa koko yleisö on kinkeriväkeä. Luvassa on kuvaelmaa, jossa seniorit nuortuvat rippikouluun pyrkiviksi ja heitä kuulustellaan asiaankuuluvalla tavalla vanhan katekismuksen pohjalta.
Nuhteita saavat varmaan muutkin, mutta kyse ei kuitenkaan ole pelkästä kuvaelmasta, vaan yleisö on kinkereillä aidosti mukana. Yhteiset virret, uskontunnustukset ja rukoukset ovat ajan hengen mukaisia.
– Vaikka kinkerit ovat 1800-luvun hengessä, niin yleisö saa tulla sellaisena kuin on, mitään pukukoodia ei ole asetettu! Tarjolla on myös pullakahvit ja koko tilaisuus on maksuton. Keräämme kuitenkin kahvikolehdin, Sauli kertoo.
Kinkerit järjestetään Alajärven Nuorisoseuralla torstaina 3.4. kello 14 ja kahvitus on sitä ennen kello 13.30 alkaen. Tilaisuus on avoin aivan kaikille.
– Kuvaelmaosuudessa pyrimme tuomaan esille sitä, millaiset kinkerit 1800-luvulla olivat, mikä monin paikoin näyttäytyy nykyaikana vähän humoristisenakin.
Sauli Ahopelto muistuttaa, että seurakunnilla ja kinkereillä oli tuohon aikaan valtava merkitys ihmisten elämässä, sillä nämä vastasivat opetuksesta ja kansalaisten sivistyksestä. Kuvaelmassa nähtävä rippikouluun pyrkivien kuulustelu oli sekin totinen paikka, sillä jos rippikouluun ei päässyt, ei ollut asiaa vihillekään.
Toivottavasti mahdollisimman moni pääseekin mukaan aikamatkalle menneeseen ja muistelemaan, millaisia ne omat kinkerit aikoinaan olivat ja oliko isovanhempien kertoma juuri tätä, mitä nyt on tarjolla?
Tuula Jokiaho