Koulukiusaaminen on aihe, joka puhuttaa ja josta puhutaan. Se koskettaa monia joko kiusaajana, kisattuna tai sivusta katsovana. Tai vanhempana, opettajana.
Yksi monista koulukiusatuista on pian kolmikymppinen Virpi Sikkilä. Virpi kertoo, että kiusaaminen alkoi hänen kohdallaan jo tarhassa ja sen jälkeen koulussa, ensimmäisenä päivänä.
– Kiusaaminen oli vuosien varrella sekä henkistä että fyysistä. Näistä pahempaa oli henkinen kiusaaminen, Virpi toteaa nyt.
Virpin kohdalla kiusaaminen oli tiedossa niin kotona kuin koulussakin. Tilanteeseen etsittiin apua ja erityisen lämmöllä Virpi muistaa yhtä opettajaansa, joka yritti tarttua asiaan tosissaan.
Keinot kuitenkin olivat vähäisiä ja kiusaaminen jatkui. Kiusaajilta väkisin vaaditut anteeksipyynnöt olivat yhtä tyhjän kanssa ja seuraus puuttumisesta oli lähinnä vain se, että kiusaaminen siirtyi enemmän piiloon, sitä ei tehty niin julkisesti.
Kiusaamista jatkui läpi peruskoulun ja ammattiopintojen. Kun Virpi aikanaan painoi koulun oven kiinni viimeisen kerran, niin mielen täytti helpotus. – Kiusaamisesta huolimatta pidin kuitenkin kouluistani ja opiskelusta, siitä ei koskaan ollut kyse.
Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Edes kiusatuksi tulleella ei ole tähän patenttivastausta. – Ehkä kiusaajan tai kiusaajien erottaminen koulusta olisi auttanut, kun asia olisi tullut julkisemmaksi, Virpi pohtii nyt.
Vaikka tuo aika on nyt ohi, Virpi kertoo ettei asia unohdu koskaan. Muistot ovat mielessä yhä kipeinä ja tuoreina. Anteeksi voi kuitenkin antaa, ja pari Virpiä kiusannutta on myöhemmin myös pyytänyt häneltä anteeksi.
– Kiusaaminen vie lapselta ja nuorelta konkreettisesti maton alta. Henkinen kiusaaminen vie itsekunnioituksen, fyysinen kiusaaminen aiheuttaa pelkoa.
Virpi kesti kouluvuodet muutaman tärkeän asian kautta. Hän oli lapsena hengellisissä piireissä, ja oli pari ystävää, jotka sentään tulivat hänen syntymäpäivilleen. Yläasteelle siirryttäessä palikat hajosivat yhä lisää, mutta silloin kotiin hankittiin siskolle Vesku -hevonen, josta tuli Virpin paras ystävä.
– Veskulle kerroin kaiken, hän kuunteli ja oli psykologini, Virpi sanoo ja kiittää edelleen eläimen antamaa lohdutusta kiusatulle, itsetunto-ongelmissa painiskelevalle nuorelle. Tästä huolimatta Virpi löysi itsensä monesti sairaalan sillalta miettimästä, hyppääkö?
Yhdeksännellä luokalla Virpi tuli uudelleen uskoon, mikä antoi voimia ammattiopinnoista selviämiseen. Tästä huolimatta edessä oli vielä vakava masennus, joka varmasti hyvin pitkälle johtui kiusaamisen aiheuttamista itsetunto-ongelmista.
Monet nuoret voivat pahoin
Virpi Sikkilä tietää, että myös tämän päivän nuorista monet voivat pahoin, niin kiusaajat kuin kiusatutkin.
Kiusauksen kohteena oleville Virpi haluaa sanoa lohdutukseksi, että kaikki kyllä järjestyy, ennemmin tai myöhemmin.
Sisartensa kahta ihanaa lasta seurattuaan hän haluaa myös muistuttaa vanhempia siitä, että kaikki lähtee kotoa. Mitä paremman itsetunnon vanhemmat voivat lapsilleen antaa, sitä paremmin lapsi ja nuori kestää tulevaisuuden haasteita.
Niille lapsille ja nuorille, jotka tälläkin hetkellä kiusaavat, Virpi haluaa aidosti esittää pyynnön miettiä itseään kiusatun paikalle. Sillä paikalla ei kukaan ansaitse olla.
Ihan meidän jokaisen kannattaa muistaa myös se, että kiusaaminen ei ole vain lasten ja nuorten juttu. Valitettavasti aikuisten maailmaan siirtyessä kiusaaminen esittäytyy usein työpaikkakiusaamisena, joka särkee kiusatun aivan yhtä tehokkaasti, kuin lapsena ja nuorena koettu kiusaaminen.
Tuula Jokiaho
