Kalastetuimpien petokalojemme, ahvenen, hauen ja kuhan, jälkeläisten laatu paranee emokalan koon kasvaessa. Tehokas kalastus muuttaa kalakannan kokorakennetta ja koko vesiekosysteemin toimintaa. Ihminen voi kuitenkin omilla toimillaan vaikuttaa kalanpoikasten ominaisuuksiin, sillä kalastuspaineen säätelyllä voidaan vaikuttaa kalakantojen rakenteeseen.
Nämä seikat ilmenevät Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteisessä kestävän kalastuksen periaatteet Keskala -hankkeessa, joka toteutettiin vuosina 2005 – 2017.
Ahvenella voimakas kalastus heikensi kudettujen mätijyvien laatua, koska isot emot vähenivät ja naaraat tulivat sukukypsiksi aikaisempaa nuorempina ja pienempinä. Tämän lisäksi mätimunat olivat pienempiä naaraiden kokoon nähden kuin ennen kalastusta.
– Hälyttävää on lisäksi se, että kalastus voi aiheuttaa kalakannoissa myös perinnöllisiä muutoksia, jos vain tietyn tyyppiset kalat pääsevät lisääntymään, kertoo professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitokselta.
Hauen kohdalla kalastus lisäsi jäljellä olevien haukien saatavilla olevaa ravintomäärää, ja suuret haukiemot tuottivat aikaisempaa painavampia mätimunia. Isojen emojen määrä kuitenkin väheni kalastuksen myötä hauellakin.
– Voimakas alamitalla säädelty kalastus voi hävittää isot emokalat jo neljässä vuodessa, toteaa Lehtonen.
Haukikannan tiheys, biomassa sekä kokorakenne säilyivät paremmin välimittasäätelyllä, jossa kalastettiin vain 40 – 65 -senttisiä haukia.
Tutkimuksen yhtenä johtopäätöksenä on, että kalastuspaineen säätelyllä voidaan vaikuttaa kalakantojen rakenteeseen.
– Pelkkä alamittoihin perustuva säätely ei aina ole se kestävin ratkaisu, vaan kalakannan ominaisuudet on myös huomioitava, korostaa Lehtonen.
Esimerkiksi nopeakasvuisilla kuhakannoilla 50 cm:n alamitta on perusteltu. Voimakkaassa kalastuspaineessa välimittakaan ei tuo ratkaisua siihen yleiseen ongelmaan, että pienenä kutevat kalat saavat eniten poikasia ja sukukypsyyskoko tämän takia ennen pitkää alenee johtaen kalakantojen heikentyneeseen tuottavuuteen.
Veden kirkkaus tärkeää
Hankkeessa havaittiin, että vesien tummuminen voi muuttaa lajien välisiä kilpailusuhteita. Tumma vesi vaikeuttaa ahventen siirtymistä kalaravintoon ja haittaa saalistusta. Tästä syystä kalat jäävät keskimääräistä pienikokoisemmiksi. Kirkkaissa vesissä ahvenet ovat aktiivisempia ja tehokkaampia eläinplanktonin syöjiä kuin särki. Näkyvyydeltään heikoissa vesissä ahven sen sijaan häviää särjelle ravintokilpailussa.
Ilmastonmuutos lämmittää ja tummentaa järvivesiä. Naaraiden herkkyys heikentyneille olosuhteille tai muille häiriöille ympäristössä voi kertautua edelleen kalakantoihin, sillä suuret naaraat tuottavat eniten ja parhaiten selviytyviä poikasia. Naaraat ovat myös koiraita herkempiä ympäristöpaineille kuten veden samenemiselle, lämpötilan nousulle ja kalastukselle.
Kalastuksen kohdistuessa isoihin ahveniin suurikokoiset pohjaeläimet runsastuivat huomattavasti. Pieniä ahvenia poistettaessa pohjaeläinyhteisö pysyi sen sijaan melko vakaana. Eläinplanktonyhteisössä tapahtuneet muutokset olivat enemmän riippuvaisia ahventen käyttäytymisestä ja eläinplanktonyhteisön sisäisestä dynamiikasta kuin ahventen määrästä.
– Kalastuksen aiheuttamat muutokset ravintoketjuissa voivatkin olla odottamattomia, summaa Lehtonen.
