Miesten superpesis: Vimpelin Veto – Kouvolan Pallonlyöjät 1-0 (5-5,6-4)
Vimpelin Veto otti kotisaaressaan isot pisteet Kouvolan Pallonlyöjiltä ja kuittasi samalla joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Kouvolassa menettämänsä kolme pistettä kahden pisteen arvoisella voitollaan. Voitollaan Veto piti itsensä iskuetäisyydellä runkosarjan piikkipaikalla olevaan Joensuun Mailaan. Koleassa ( +12 C) säässä pelattu ottelu oli tasaista vääntöä alusta loppuun Kouvolan hallitessa molempien jaksojen alkua. Ottelun kolmostilanteet 24-19 voittaneen Vedon toisen jakson lopun tiivis ulkopeli ja vieraita parempi lyöntipeli muodostuivat lopulta ottelun ratkaisuksi.
Vedon voiton takuumiehiksi nousivat kaksi juoksua lyönyt ja yhden tuonut Henri Puputti ( 8/10 ) sekä kunnarin Kouvolan kentästä iskenyt ja kolmesti kentän kiertänyt Sami Haapakoski ( 9/15) . Heidän ohellaan hyvä peli-ilta oli vaihtolyönneissään sataprosenttisesti onnistuneella ja kaksi juoksua lyöneellä Matias Rinta-aholla ( 6/6 ) sekä kakkostilanteet sataprosenttisesti purkaneella ja kertaalleen kotiutuksessaan onnistuneella Perttu Ruuskalla ( 6/9 ). Iltaanasa tyytyväinen voi olla myös kolmesti kentän kiertänyt ykköskärki Olli Heikkala ( 4/8 ).
Kouvolan parhaimmistoon nousivat neljä juoksua lyönyt ja kaksi tuonut Juho Hacklin ( 6/8 ) sekä
vaihtolyönneissään onnistunut ja kertaalleen kotiutuksessaan onnistunut Toni Laakso ( 9/10 ).
Ottelun ensimmäisen jakson alussa Kouvola siirtyi kuskin paikalle menemällä Juho Hacklinin kahdella ja Toni Laakson ja Valentin Ikosen yhdellä kotiutuksella 4-0 johtoon. Veto ei kuitenkaan lannistunut tästä, vaan nousi Mikko Kanalan, Matias Rinta-ahon, Janne Mäkelän ja Sami Haapakosken lyönneillä tasoihin. Neljännen vuoron alussa Matti Latvala löi Kouvolan 4-5 johtoon, mutta Veto tuli tasoittavallaan tasoihin Perttu Ruuskan lyönnillä. Vedolla oli tämän jälkeen vielä mahdollisuus voittojuoksun tekoon, mutta Janne Heimosen kotiutusyritys kilpistyi Kouvolan polttolinjaan.
Kouvola pelasi vahavsti myös toisen jakson alun. Juha Korhosen lyömän jakson avausjuoksun Veto vielä kuittasi, mutta Kouvola siirtyi toisen tasoittavallaan 1-4 johtoasemaan Juho Hacklinin kaksi juoksua tuottaneella kolmospuolen puhkaisulla ja Matti Latvalan juoksun arvoisella välilyönnillä.
Vedon takaa-ajo käynnistyi kolmannen alussa Henri Puputin kaksi juoksua tuottaneella takakentän läpilyönnillä, jonka jälkeen Puputti karkasi tasoitusjuoksun Kouvolan lukkarin Janne Kivipellon ykköspesälle heittämän pallon sirvahdettua pesävahdin räpylästä sopivasti sivuun. Jakson lopullisen ratkaisun löivät Vedolle Mikko Haukkala ja Matias Rinta-aho.
Vedon kakkospelinjohtaja Jussi Haapakoski oli tyytyväinen voitoon ja kahteen arvokkaaseen sarjapisteeseen.
– Isot pisteet. Meillä oli tänään kova tahtotila ja halu voittaa. Vaikka Kouvola hallitsi kummankin jakson alkua, emme lannistuneet vaan luotimme siihen, että sisäpelimme kestää isossakin takaa-ajoasemassa, kiteytti Haapakoski.