On lauantai-iltapäivä: Anteron Aittamuseon salossa on ensimmäistä kertaa lippu, jota koristaa Matti Storstrangin puumerkki. Storstrangin jälkeläinen neljännessä polvessa, Antero Mattila, istuu helpottuneena keittiössä – tämän kesän museopäivä on lopuillaan.
– Oli henkeä salpaava homma saada prosessi päätökseen. Sain pidettyä puheen ja kaikki meni hyvin, olo on nyt tyytyväinen, Antero toteaa.
Sairaudet vievät voimia, mutta päässä kytenyt idea on konkretisoitunut sinivalkoiseksi lipuksi, jota kuvittavat Anteron isän isoisän, Matti Storstrangin puumerkki sekä syntymävuosi. Lapualla toimiva Mainos Santala suunnitteli lipun mallinaan valokuva aitan seinään kaiverretusta Storstrangin puumerkistä.
– Olen perustanut museon Matin tavaroiden varaan. Aitassa on suuri määrä hänen tekemiään työkaluja, Antero kertoo.
Matti Storstrang oli muun muassa itseoppinut hammaslääkäri, mistä kertovat selkäpiitä karmivat hammaspihdit aitan seinällä. Mies eli aikansa ihmiseksi harvinaisen vanhaksi, 95-vuotiaaksi.
Matti vaihtoi sukunimensä Storstrangista ensin Männiköksi ja nykyiselle Mattilan paikalle siirryttyään Mattilaksi.
Idea museosta syntyi taksissa
Anteron Aittamuseo avasi ovensa vuonna 2002. Anteron idea iti taksissa matkalla kotiin poliklinikkakäynniltä Seinäjoelta.
– Olin kuntoutumassa aivoverenvuodosta. Sairaalassa oli ollut puhetta siitä, että minusta ei ole enää ansiotyöhön – mutta minulla oli näyttämisen halua.
Hän otti yhteyttä kolmeen kylän mieheen: Rauno Lakaseen, Tarmo Nyyssölään ja Pentti Pekkolaan. Pekkola siivosi aitan sisätilat, ja Nyyssölä ja Lakanen puhdistivat vanhat tavarat pihamaalla sekä penslasivat puuesineet pellavaöljyllä innokkaiden koulupoikien avustamana.
Aarteisto sisältää työkaluja, työkoneita, kirjallisuutta, lehtiä, kirjeitä, valokuvia, sota-ajan muistoja, suksia, polkupyöriä, kotitalousvälineitä ynnä muuta vanhan ajan tavaraa. Osa niistä on lahjoituksia.
Matti Hakalahden tuore kunnianosoitus museolle on omatekoinen symbolinen avain. Materiaalina ovat olleet muun muassa osat kahdesta niittokoneesta, Osbornesta ja Deering Ideal Chicagosta.
Mattila oli lasten leikkipaikka
Museopäivään osallistuivat jokavuotiset vieraat Kaisa ja Heimo Hautala.
– Meillä on mielenkiintoa kaikkeen vanhaan. Minä tykkään vanhasta kirjallisuudesta ja isäntä sota-ajan esineistä, Kaisa kertoi.
Heimo tutki tykinammuksen hylsyä. Merkinnöissä kerrotaan muun muassa kuulan lentonopeus kymmenessä asteessa. Kaisa selasi Suomen opettajain raittiusliiton vihkosta vuodelta 1942: Leivässä turva – väkijuomissa turma.
– Tällainen jaettiin koulussa joka vuosi, se piti lukea ja sen pohjalta kirjoitettiin aine. Voittaja sai kirjapalkinnon, minäkin voitin sen kerran.
Museossa pistäytyneelle Kaija Pilbackalle Mattilan pihapiiri tuli tutuksi lapsena.
– Tähän seinään on lyöty pesäpalloa lukemattomia kertoja. Täällä on oltu purkkista ja hiihdetty puolipimeässä paanaa ympäri väsyksiin asti, Kaija muisteli.
Hän löysi museosta kuvan Mattilan vanhasta tuvasta.
– Tehtiin lentolehtisiä ja heiteltiin ne tuolta yläkerran kuistin ikkunasta ulos.
Mattila oli paikka, johon lapset naapurustosta kokoontuivat.
– Anteron äiti Aune piti pyhäkoulua. Ja kersat olivat aina muulloinkin tervetulleita Mattilaan.
Anne Savela