Villa Väinölässä eilen torstaina avautunut näyttely ”_muistaa_unohtaa_” vie katsojansa aikamatkalle, joka avautuu paitsi alajärveläisille, myös kaikille meille muille, jotka olimme.
Näyttely onkin mielenkiintoinen sekoitus paikallista alajärveläistä, mutta myös sitä yhteistä mielenmaisemaa, josta jokainen, missä tahansa Suomessa, on ollut osa viime vuosikymmeninä oman koulunsa kuvaamataidon tunneilla.
Näyttelyssä on esillä 30 vuoden ajan kuvataidetta Alajärven lukiosta ja yläkoulusta. Niitä töitä, joita syystä tai toisesta ei viety kotiin vaan ne jäivät kuvataideluokan seinille tai hyllyille, vahingossa tai tarkoituksella.
– Viime kesänä omaksi muodostunut taideluokka piti tyhjentää, kun tarvittiin tilaa seuraajalleni, kertoo kuvataideopettajana Alajärvellä pitkään toiminut näyttelyn kuratoija Saila Sippola.
– Halusin koota näistä minulle arvokkaista hylätyistä töistä näyttelyn.
Sippola kertoo, miten hän prosessin aikana sai vielä pyöritellä mielessään menneitä rakkaita vuosia ja muistella oppilaitaan.
– Sain juurta jaksain haikailla unohtuneita aikoja ja silmäillä muutamia arkea täyttäneitä ajatuksia.
Sippola kiittää kuvisopettajan työtä ihanaksi. – Ensin on ihminen tyhjän paperin kanssa ja sitten paperille syntyy jotain. Saamme nähdä, miten luodaan jotain aivan uutta. Olen onnellinen siitä että olen saanut olla seuraamassa tätä luovaa prosessia, se on aina yhtä liikuttavaa.
Näyttely tuokin nyt esille ne työt vuosikymmenten varrelta, joita ei ole viety kotiin, mutta näyttelyn päättyessä ne voi vielä hakea! Useimmissa töissä tekijän nimi on joko näkyvillä tai tiedoissa.
Sippola toivookin, että näyttely herättää muistoja alajärveläisissä ja teokset löytävät mahdollisesti takaisin tekijöidensä luo.
– Menneisiin vuosiin sisältyy monia kiinnostavia oppilaita ja hetkiä, upeita taideteoksia, innostavia tutkimuskohteita ja ihania tunnelmia. Paljon kokeiluja, luonnoksia, piirroksia, maalauksia, veistoksia ja kirjoituksia, Sippola sanoo.
Kuvisluokkaa tyhjentäessään Sippola löysi myös rutistettuja papereita ja rikki menneitä töitä, niiden mukana kulkeneita hymyjä, nauruja ja kyyneleitä.
– Voi olla että joistain teoksesta on minulle sanottu, ettei sitä saa laittaa seinälle, mutta en enää muista sellaista. Nämä kaikki ovat töitä joista voi olla ylpeä!
Näyttelyn töistä löytääkin jokainen peruskoulua tai lukiota käynyt myös palan omaa historiaansa, vaikka konkreettisesti omia tai kaverin töitä ei ripustuksessa olisikaan. Aikakaudet ja niiden teemat ovat kuitenkin tuttuja, toistuneet nuorten töissä varmasti kautta maan.
Paikallisetsi näyttely on luonnollisestikin vielä tätäkin kiinnostavampi – kukapa tietää vaikka sieltä löytäisi palan omaa itseään?
Näyttely on avoinna Villa Nelimarkassa 22.3. saakka, joten kannattaa nyt suunnata katsomaan kuvataideluokka -tyyliin toteutetun näyttelyn antia.
Tuula Jokiaho
