– Venla ja Väinö -kodissa kerran eräs sairaanhoitaja sanoi, että Vimpelissä kuollaan yksin. Siitä heräsi ajatus, että tänne viriämään saattohoitoryhmä.
– Saattohoitoa käsitelleessä, Suomen Punaisen ristin Vimpelin osaston ja Vimpelin seurakunnan järjestämässä yhteisessä infotilaisuudessa oli 48 osallistujaa, kertoi SPR:n Vimpelin paikallisosaston laitosystävävastaava Terttu Viita Vimpelin seurakuntatalolla järjestetyn, saattohoitoystävätoimintaa käsitelleen tilaisuuden aluksi.
Suomen Punaisen Ristin Vimpelin osaston väki sai vieraita Lappajärveltä, jossa saattohoitorinki nimeltään Saattohoidon ystävät on toiminut vuodesta 2017 lähtien.
Kaikille asiasta kiinnostuneille avoimessa tilaisuudessa vimpeliläiset kysyivät ja olivat kuunteluoppilaina ja lappajärveläiset kertoivat saattohoitoystävänä toimimisen käytännön puolesta ja omista kokemuksistaan.
Vimpeliläisten tarkoituksena on sitouttaa 5–10 henkilöä toimimaan saattohoitoystävänä.
– Varsinaista päätöstä saattohoitoringin perustamisesta ei ole tehty. SPR:llä ei ole saattohoitoystäville räätälöityä koulutusta. Saattohoito ei ole aiheena helpoimmasta päästä.
– Vimpelissä on tarvetta saattohoitoystävätoiminnalle, kertoo SPR:n Vimpelin osaston puheenjohtaja Anni Korkea-aho, joka työskentelee sairaanhoitajana ja jolle kuolema on tullut tutuksi koulutuksen kautta ja joka on työssään nähnyt kuolemaa eri tilanteissa.
Empatia ja läsnäolo
Vimpeliläisillä oli paljon kysyttävää Saattohoidon ystäviltä. Kuinka kauan kerrallaan ollaan saattohoidossa olevan luona? Kuinka paljon saattohoitoystäväpyyntöjä tulee?
Miten toimitaan, jos kuoleva on tuttu tai sukulainen? Tuleeko saattohoitotilanne kotiin ja miten jaksatte? Miten toimitaan, jos omaiset pyytävät saattohoitoystävää, mutta saattohoidossa oleva itse ei tätä halua?
Millä tavoin ryhmän jäsenet saavat vertaistukea, etenkin jos ei ole työtehtävien puolesta kokemusta kuolemasta?
Saattohoitoystävätoiminnasta kiinnostuneille kerrottiin, että empatia ja läsnäolo ovat tärkeitä saattohoitoystävän toiminnassa.
– Teillä on elämänkokemusta. Se ohjaa, kannustettiin vimpeliläisiä.
Ensimmäinen saattohoitotehtävä saattaa jännittää ja pelottaa. Siitä selviää, kun on ihminen ihmisenä toisen luona. Voi laulaa tai koskettaa saatettavaa. Hänen kanssaan puhutaan tavallisista arkielämän asioista.
– Kerrallaan yksi saattohoitoystävä on läsnä 2–4 tuntia. Yöaikaan emme ole tehtävässä, kertoo yhteyshenkilönä toimiva Sanna Grönholm.
Kuoleman muistutettiin myös olevan osa ihmiselämää. Sanna Grönholm kertoo, että saattohoitoystävän tehtävä on antoisa. Pyyntöjen määrä vaihtelee ja saattaa olla pitkiäkin aikoja, ettei pyyntöä esitetä.
Tärkeä vertaistuki
Kuten Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta, myös saattohoitoystävätoiminta perustuu aina pyyntöön.
Mikäli saattohoidossa oleva henkilö on laitoksessa, eikä lähiomaisia ole, voi henkilökunta pyytää saattohoitoystäviä käymään saattohoidossa olevan luona.
Anni Korkea-aho huomioi, että saattohoitoystävän läsnäolo antaa saattohoitopäätöksen saaneen henkilön omaisille hengähdystauon.
Lappajärvellä toimiva Saattohoidon ystävät -ryhmä kokoontuu yhteen kerran kuussa. Tapaamisissa annetaan ja saadaan vertaistukea.
Ryhmätapaamisissakin mennään asiakkaan ehdoilla, mutta saattohoitoystävän omia ajatuksia keventäen. Ryhmän tuki koetaan tarpeelliseksi ja tärkeäksi: kokemusten kanssa ei jää yksin.
– Puhumme asioista kuitenkin varoen, sillä meillä jokaisella on vaitiolovelvollisuus. Ryhmämme on tiivis ja luottamuksellinen, sanoo Marita Järvinen.
Saattohoidon ystävien kanssa kokoontumisissa on mukana myös Lappajärven seurakunnan diakoniatyöntekijä Eveliina Korkea-aho työnohjaajan roolissa. Hänen mukaansa Saattohoidon ystävät ovat todella sitoutuneita tehtäväänsä.
Kokeneet saattohoitoystävät viestittivät vimpeliläisille asiasta kiinnostuneille, että säännöllisillä kokoontumisilla työstetään kuoleman hetkeen liittyviä kokemuksia.
Etenkin saattohoitoystäväuran alkumetreillä kokemuksia ja ajatuksia on hyvä työstää.
Itsellä tasapaino
Saattohoidon ystävät -ryhmän Marita Järvinen ja Elli Taskila kertovat, että saattohoitoystäväksi aikovan tulee olla itsensä kanssa tasapainossa.
– Jos itsellä on jokin vaikea tilanne, en kuvittelisi ottavani tätä tehtävää vastaan. Myötäeläminen on tässä tehtävässä tärkeää.
Tärkeässä osassa saattohoitoystävällä on Marita Järvisen mielestä auttamisen halu. Läheskään aina saattohoitoystävä ei tapaa omaisia. Rinnalla kulkeminen, kuunteleminen ja keskustelu ovat myös tärkeässä osassa.
Vimpeliläiset olivat tyytyväisiä lappajärveläisiltä saamiinsa vastauksiin ja muuhun tietoon. Terttu Viita sanoi tilaisuuden jälkeen, että kokemus on paras opettaja tällaisessa asiassa.
Paikallisosaston puheenjohtaja Anni Korkea-aho miettii, että Vimpelissä voitaisiin järjestää asiasta vielä yksi tilaisuus, jossa kartoitettaisiin tehtävästä kiinnostuneet ja suunniteltaisiin, miten toimintaa lähdetään aloittamaan.
Virpi Poikelin
