Päivittäiset kävelylenkit, arkisten aherrusten lomassa otetut tanssiaskeleet ja iloinen mieli – siinä lienevät Lehtimäen Rantakankaalla asuvan Seemi Rantakankaan konstit pitkään ja hyvään elämään.
Nauru on miehellä herkässä ja hyvät muistot menneistä menevät muistoissa ikävämpien ohi.
Seemi muistelee kuitenkin mielellään myös sitä aikaa, jolloin tanssi ei ollut ajatuksissa päällimmäisenä, vaan yksinkertainen toive selvitä hengissä. Ja Seemi selvisi, vaikka asetovereita, hyviä ystäviä kaatui viereltä.
Nyt 95 vuotta täyttänyt Seemi Rantakangas on viimeinen elossa oleva Lehtimäen sotaveteraani. Hän asuu omassa kodissaan, syntymäkotipaikallaan.
Tänään Itsenäisyyspäivänä, jos kunto sen sallii, hän laskee seppeleen Lehtimäen sankarihaudoille sinne, missä viimeisellä lepopaikallaan ovat monet hänelle niin tutut nuorukaiset.
Rantakankaan perhe muutti Lehtimäelle Kuortaneelta, missä Seemi syntyi kahdeksanlapsisen perheen neljäntenä loppuvuodesta 1924. Työntekoon hän tarttui jo poikasena, kuten muutkin lapset tuohon aikaan.
Koulua ei paljon ehditty käydä, pari luokkaa, ja sen jälkeen opinnot jatkuivat iltakoulussa. Seemistä olisi kyllä ollut lukumieheksi, sillä todistus oli hyvä ja laskennostakin hän sai täyden kympin.
Lapsia kylän taloissa oli paljon ja hevoskärryllä pääsi tuohon aikaan Lehtimäelle ja sieltä kirkkoon, tosin tie kulki eri paikasta kuin nyt.
Seemi muistelee aikaa ennen Talvisodan syttymistä kertoen, että sodan syttymistä odotettiin. Aikuiset pohtivat paljon, syttyisikö sota ja jos syttyy, milloin? Kun sota syttyi, niin loppui koulunkäynti, sillä opettaja lähti rintamalle. Sinne lähti myös perheen isä.
Kun isä lähti sotaan, loppui perheen elinkeino, hevosten länkien valmistus.
Seemin matka rintamalle alkoi kutsunnoissa vuonna 1943 ja eri vaiheiden jälkeen hän päätyi Riihimäelle koulutettavaksi puhelinmieheksi.
Seemi kertoo mielenkiintoisena yksityiskohtana tilanteen, jossa hän oli kolmen muun miehen kanssa rakentamassa puhelinlinjoja Viipurin pohjoispuolella. Seipäitä kuljetettiin resiinalla radanvarteen, mutta kukaan ei ollut ilmoittanut, että vastaan oli tulossa juna.
Kun miehet huomasivat lähestyvän junan, ei resiinan siirtämiseksi ollut enää mitään tehtävissä, mutta miehet ehtivät pois kyydistä ja törmäyksessä ei sattunut vahinkoja sen enempää resiinassa olleille, kuin junassakaan. Mutta resiina meni romuksi ja seipäät lentelivät kauaksi.
Talvella 1944 oli edessä lähtö rintamalle 19. prikaatin joukkoihin.
Kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä, niin kesäkuussa -44 prikaati vetäytyi Taipaleenjoen taakse Talvisodan aikaisiin asemiin.
Rintamalla oma tontti täytettiin Seemin mukaan velvollisuudesta, oli pakko.
Hän kertoo eteläpohjalaisten olleen rintamalla aina hyviä johtajia ja sotilaita, joten heidät myös laitettiin vaikeisiin paikkoihin. Helpolla ei päästy.
Myöhemmin sota jatkui Lapissa ja Seemi päätyi osana JR5:ttä vartiotehtäviin Ouluun.
Tämän jälkeen hän teki vielä kirvesmiehen töitä Helsingissä, ennen kuin palvelus sotaväessä tuli täyteen.
Työtä ja tanssia
Kun Seemi pääsi siviiliin, oli hänellä selvänä mielessä hankkia varoja, jotta pääsisi kunnolla oman elämän alkuun.
Hän suuntasi jälleenrakennukseen pohjoiseen, saksalaisten tekemän hävityksen jäljille, ja sai paikan Rovaniemellä kuuluisan Pohjanhovin työmaalta.
Ahkera nuorimies miellytti ammattimiehiä ja hän oli suureksi avuksi myös työmaan tukkijätkille. Raittiin nuorukaisen viinakaupasta hakemat juomat nimittäin kelpasivat hyvin jälleenmyyntiin.
Ahkeruus ja nokkeluus kaupanteossa aikaansaivat sen, että Seemi ei palannut Lehtimäelle tyhjätaskuna. Niin hän osti sahan läheltä kotipaikkaansa ja alkoi pyörittää sahatoimintaa ja rakentaa taloja.
Lehtimäellä ja lähiseuduilla on edelleen paljon hänen rakentamiaan taloja ja moneen niistä on puutavara tullut Seemin sahalta.
Parhaimmillaan sahalla oli töissä 11-12 miestä, palkat pitkistä työpäivistä maksettiin käteisellä ja bisnes pyöri rakennustoiminnan ollessa vilkasta.
Kaiken lisäksi Seemi on myös innokas marjastaja, useana syksynä hän on poiminut puolukkaa yli tuhat kiloa!
Ahkeruus ja yritteliäisyys ovatkin leimanneet Seemi Rantakankaan elämää, mutta unohtaa ei pidä myöskään sitä, että työnteon rinnalla hänellä on ollut toinenkin tärkeä asia elämässään: tanssi!
Ahkerana tanssijana Seemi on tanssittanut varmasti satoja naisia kautta maan! Oman tanssitettavan, vaimonsa, hän löysi aikanaan Töysän puolelta ja toi kotiin Rantakankaalle.
Tanssi on edelleenkin Seemille tärkeää ja sen myötä mieleen nousee mitä värikkäämpiä tarinoita.
Tanssiaskelia hän ottaa päivittäin askareidensa välissä ja vielä muutama vuosi sitten hän kävi säännöllisesti päivätansseissa Töysässä. Mäkihallilla hän pyörähteli parketilla vielä toissa kesänä.
Tämän päivän asioita Seemi seuraa uutisista, mutta ei jaksa niistä isompaa murhetta kantaa. Ja miksipä murehtisi, jos kaikki olisimme hoitaneet oman osamme tässä maailmassa yhtä hyvin kuin hän, mahtaisi olla jo valmista.
Tuula Jokiaho
