-9.2 C
Alajärvi
sunnuntai 22.12.2024
MAINOS
MAINOS

#pelastetaanlahipalvelut kampanja tavoitti tuhansia

Alajärven Yrittäjäyhdistys käynnisti maaliskuun lopussa facebook-kampanjan #pelastetaanlahipalvelut, jolla se halusi omalla panoksellaan auttaa paikallisia yrityksiä selviämään koronaepidemian aiheuttamista ongelmista ja kannustaa ihmisiä tekemään hankinnat paikallisista yrityksistä.

Kampanja päättyi 30.4. ja sen näki sosiaalisessa mediassa lähes 10000 silmäparia. Kampanjaan osallistuneiden ja ohjeiden mukaan vastanneiden kesken arvottiin 500 euroa shoppailurahaa paikallisiin yrityksiin. Arvonnan voitti Marjukka Rinne.

MAINOS

Alajärven yrittäjät muistuttavat, että on äärimmäisen tärkeää alueemme elinvoiman säilymisen kannalta, että autamme yritykset yhdessä tämän kriisin yli.

Meillä on tällä hetkellä Järviseudun kaupan keskuksena lähes velvoittava tilanne säilyttää palvelut omille ja pienien ympäristökuntiemme asukkaille.

Yksittäisen kuluttajan ja kaupungin tulee hankinnoissaan tukea paikallisuutta. Muistetaan, että kunta on juuri niin vahva kuin sen yritykset.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät