Sinilevätilanne on kuluneena kesänä ollut vaihteleva sekä sisävesillä että merialueilla. Sinilevähavaintojen määrä noudatti kesä−elokuun aikana varsin tiiviisti sääolosuhteita.
Järvillä, rannikolla ja saaristossa sinileväkesä alkoi tavanomaista aiemmin lämpimän alkukesän seurauksena. Heinäkuussa sinilevätilanne oli rauhallisempi viilentyneiden säiden takia, mutta elokuun puolivälissä lämpimät säät runsastuttivat jälleen sinileviä.
Järvillä vaihteleva sinileväkesä
Järvillä pintavedet lämpenivät nopeasti lämpimän kevään ja alkukesän seurauksena, ja sinilevät alkoivat runsastua monilla valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla tavallista aiemmin.
Pintavedet olivat kesäkuussa paikoin useita asteita keskimääräistä lämpimämpiä, mikä kiihdytti sinilevien kasvua ja kukintojen syntyä. Heinäkuussa viileä ja sateinen sää viilensi vesiä ja hillitsi sinileväkukintojen syntyä ja tuulinen sää piti sinilevät sekoittuneena veteen.
Erittäin runsaita sinileväkukintoja ei juurikaan esiintynyt. Heinäkuussa ja elokuun alussa suurimmassa osassa maata sinileväkukintoja esiintyi keskimääräistä vähemmän.
Elokuun puolivälissä palanneet lämpimät säät runsastuttivat jälleen sinileviä erityisesti Keski-Suomen ja Itä-Suomen alueilla. Vaikka sinileväkukintojen tyypillinen esiintymisaika järvillä on kesä-heinäkuun vaihteesta elokuuhun, sään suosiessa sinileväkukintoja voi esiintyä vielä syyskuussa.
Tänä kesänä valtakunnalliseen leväseurantaan kuului noin 240 havaintopaikkaa. Kuluneen kesän aikana hieman sinilevää tavattiin 97 havaintopaikalla.
Runsaasti levää esiintyi 20 havaintopaikalla ja erittäin runsaasti vain neljällä havaintopaikalla.
– Tyypillisesti runsaiden tai erittäin runsaiden sinileväkukintojen kesto oli lyhyt – kaksi viikkoa tai vähemmän. Yksittäisillä järvillä vähäiset sinileväkukinnat ovat saattaneet kestää pidempään.
– Muutamalla järvellä runsaat sinileväkukinnat ovat kestäneet jopa lähes koko havaintojakson ajan, mikä on tyypillistä reheville järville, kertoo erikoistutkija Kristiina Vuorio Suomen ympäristökeskuksesta.
Vaihtelevat säät näkyivät myös merialueiden sinilevähavainnoissa
Sinilevähavaintojen määrä noudatteli kuluneen kesä−elokuun aikana varsin tiiviisti sääolosuhteita.
Rannikon ja saariston havaintopaikoilla sinilevät runsastuivat lämpimän alkukesän johdosta poikkeuksellisen aikaisin jo kesäkuun lopulla. Viileän ja sateisen heinäkuun alun aikana sinilevähavaintoja tehtiin valtakunnallisesti tarkasteltuna keskimääräistä vähemmän, mutta heinäkuun loppupuolella havaintomäärät kasvoivat vuosien 1998−2019 keskiarvon tuntumaan.
Tänä kesänä sinilevähavaintojen määrä kasvoi vielä elokuun puolivälin jälkeen lämpimien säiden myötä, vaikka Suomen läheisillä merialueilla sinilevien määrä on yleensä suurimmillaan heinäkuun lopulla ja elokuun alussa.
– Järvi-meriwikin leväbarometrin perusteella sinilevähavaintojen määrä rannikolla ja saaristossa oli kesä-elokuun havaintojaksolla valtakunnallisesti tarkasteltuna suurin elokuun puolivälissä, sanoo erikoistutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta.
Rannikon ja saariston sinilevähavainnot tehtiin pääosin Suomenlahden, Saaristomeren, eteläisen Selkämeren ja Merenkurkun havaintopaikoilla. ELY-keskukset ovat tiedottaneet tarkemmin omien alueidensa sinilevätilanteesta ja sen muutoksista pitkin kesää.
Suomen läheisillä avomerialueilla sinileviä esiintyi satelliittikuvien ja Rajavartioston lentäjien havaintojen perusteella koko Suomenlahden alueella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, Saaristomeren eteläosassa, Ahvenanmerellä, Selkämerellä ja Merenkurkussa.
Tuulisella säällä sinilevät pysyivät veteen sekoittuneina, mutta tuulettomampina jaksoina sinileviä kertyi pintakukinnoiksi ja sinilevälautoiksi.
SYKE ja Ilmatieteen laitos laativat yhdessä viikoittain ajelehtimisennusteet havaituille sinilevien pintaesiintymille.
Ajelehtimisennusteiden mukaisesti avomeren sinileväesiintymät pysyivät pääosin havaituilla alueilla, eivätkä ajelehtineet huomattavissa määrin esimerkiksi Suomen rannikolle.
Selkämerellä, Suomenlahdella ja Saaristomeren eteläosassa sijaitsevan Utön saaren edustalla esiintyi sekä Aphanizomenon-, Nodularia- että Dolichospermum-suvun sinileviä.
Lajistoa analysoitiin sekä mikroskooppisesti vesinäytteistä että seuraamalla Utön ilmakehän ja merentutkimusasemalla sijaitsevan FINMARIn kuvantamislaitteen lähettämiä lajikuvia.
Sinilevätilanne tyypillisesti hiipuu meriveden viilentyessä ja valon vähentyessä, mutta sinilevien pintaesiintymät ovat mahdollisia myös myöhemmin syksyllä. Osa sinilevälajeista voi muodostaa paikallisia esiintymiä suotuisissa oloissa viileänkin veden aikaan.
Hajoavista sinileväsoluista vapautuva fykosyaniini-väripigmentti voi värjätä vettä ja rantoja sekä talvella jäärailoja turkoosiksi tai sinertäväksi, ja muodostaa turkoosia maalimaista massaa rannoille.
Meriveden pintalämpötila oli ulkomerellä korkeimmillaan hieman yli 20 astetta Pohjois-Itämerellä ja Suomenlahdella, pohjoisempana oli viileämpää. Lämpötila nousi kesäkuussa, mutta laski heinäkuussa. Elokuussa pintavesi oli taas lämpimämpää.
