3.3 C
Alajärvi
maanantai 25.11.2024
MAINOS
MAINOS

Marjastaminen on geeneissä – Aulikki ja Airi poimivat puolukkaa yli 3000 kiloa, muut marjat päälle!

Sisarukset Aulikki Ojala ja Airi Pitkänen Alajärven Kuolemasta arvelevat, että metsässä viihtyminen ja innokas marjastaminen on heillä geeneissä.

Oma lisänsä on silläkin, että heidän isänsä menehtyi tyttöjen ollessa kymmenen vuoden tietämillä ja perhettä elättämään jäänyt äiti kehotti lapsia mukaansa marjametsään, jotta nämä saisivat itselleen rahaa.

MAINOS

– Kyllä tämä meillä geeneissä on, olen luvannut että marjaan mennään vielä kepin kanssakin, Aulikki nauraa.

Tänä syksynä Aulikki ja Airi ovat poimineet yhdessä yli 3000 kiloa puolukkaa. Määrä on valtava, sillä yksi sangollinen painaa keskimäärin vajaat seitsemän kiloa. Vähimmilläänkin puolukkasankoja on täyttynyt 430 – tarkkaan niitä ei ole kukaan ehtinyt laskea.

Puolukkaa sisarukset poimivat joka syksy tuhansia kiloja, mutta tämä syksy on ollut ennätys. Marjaa on ollut hyvin, muutamasta kohdin sitä on poimittu yli sata sankoa per paikka.

Mustikkaa, puolukkaa, näitä ennen lakkojakin on poimittu ämpärikaupalla. Metsissä riittäisikin marjaa kenen tahansa poimittavaksi!

– Aloitamme aina aamulla kahdeksalta. Poimimme kymmenen sankoa, mihin menee kolmesta neljään tuntia, ja pidämme tunnin paussin. Sitten lähdemme takaisin ja lähes joka päivä poimimme 20 sankoa täyteen. Poikkeuksen tekevät sadepäivät, jolloin määrä voi jäädä vain kymmeneenkin sangolliseen.

Marjaa riitti hyvin poimittavaksi tänä vuonna siitäkin syystä, että thaimaalaiset poimijat pääsivät töihin varsin myöhään koronarajoitusten vuoksi.

– He eivät ehtineet ollenkaan mustikalle, jota sitäkin poimimme noin 400 sangollista. Ja ennen mustikkaa poimimme lakkoja, useita sangollisia niitäkin.

Työtä, josta saa palkan ja hyvän mielen

Aulikki ja Airi harmittelevat sitä, että metsässä ei paljon muita poimijoita tapaa. Marjaa olisi mättäät täynnä ja sitä riittäisi poimittavaksi kaikille halukkaille.

– Marjoja kannattaisi poimia jokaisen, joka haluaa ansaita rahaa. Poiminta on oikeaa työtä, joka ei paljon tuota jos sillointällöin käy hetken poimimassa, mutta jos siihen asennoituu kuten muuhunkin työhön ja tekee sitä säännöllisesti, niin verotonta tuloa on tarjolla ihan kenelle tahansa.

Poiminta on työtä myös sikäli, että mitä enemmän sitä tekee, sen paremmin sen oppii. Poimureita löytyy moneen käteen sopivaa ja testaamalla löytää omansa.

Aulikki myöntää että hänellä selkä joskus alkukaudesta vähän kiukuttelee hommaa vastaan, mutta sekin kyllä tottuu. Välillä mennään sitten pelkän sisun voimalla.

Marjan ja siitä saatavan tuoton lisäksi metsästä saa myös rautaisen kunnon ja hyvää mieltä. – Kävellä saa kyllä aika paljon kun metsästä kantaa autolle 20 sangollista marjoja. Me emme myöskään koskaan poimi läheltä maantietä, vaan kävelemme ainakin vartin metsään, ennenkuin alamme poimia.

Vaikka työ on fyysistä ja loppukesästä hirvikärpäsiäkin riittää, niin vuodesta toiseen kesäkuun tullen alkaa jalkapohjaa jo kutitella metsän suuntaan. Marjojen kypsymistä ei malttaisi odottaa ja kun kausi viimein alkaa, sitä sitten riittääkin syksyyn saakka.

Illalla on hyvä paljun kautta mennä nukkumaan herätäkseen uuteen aamuun, ja unta ei todellakaan tarvitse odotella.

Joko lähdetään?

Vaikka marjastus on ollut sisarusten harrastuksena vuosikymmeniä, ei kyllästymisen merkkejä näy. Sellaista päivää ei tule, että jompikumpi kysyisi, josko tänään jäätäisiin kotiin?

– Päinvastoin, kun puhelu aamulla tulee, kysymys on aina: ”Joko lähdetään?”
Sisarukset marjastavat yleensä noin 10-15 kilometrin säteellä kodeistaan olevissa metsissä.

Kommelluksiltakaan ei reissuilla ole voitu välttyä, mutta eksytty ei ole koskaan. Airi tosin kiusoittelee siskoaan, että Aulikki voisi vaikka eksyäkin, kun pää alaspäin menee pitkät matkat marjojen perässä ja siitä sitten lähtee kävelemään suuntaa tarkastamatta.

Karhuja naiset eivät ole reissuillaan kohdanneet, mutta todennäköisesti karhut ovat nähneet heidät, niin tuoreilla jäljillä on joskus oltu. Viime kesänä osuttiin kahteen otteeseen samaan ampiaispesään ja saatiin vauhdikkaat lähdöt.

Kerran oli kuukauden ajan yksi marjasanko kateissa ennen kuin löytyi. Marjat uivat löydettäessä jo veden vallassa.

Osan poimimistaan marjoista Aulikki ja Airi vievät tutuille vanhuksille ja sukulaisille, jotka itse eivät pääse metsään. Lisäksi niitä on myynnissä kaupalla, mutta valtaosa menee jälleenmyyjien kautta eteenpäin.

– Myymme marjat Seinäjoelle jobbareille. Näissä on se hyvä puoli, että marjat voi viedä sinne roskineen, tällaisia marjamääriä ei nimittäin enää kukaan jaksa siivota. Siinähän se aika menisi, naiset sanovat ja toteavat, että marjat saa aina myytyä, roskineen tai siivottuna.

Tältä syksyltä puolukat on nyt todennäköisesti Aulikin ja Airin toimesta poimittu, mutta Airin mieli palaisi vielä karpaloita poimimaan. Tähän Aulikilla on ehdottoman kielteinen kanta, häntä ei märällä nevalla tarpominen innosta.

Mutta kuka tietää, saako Airi vielä pikkusiskon pään käännettyä?

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät