Ansiopäivärahaa on maksettu tänä vuonna kesäkuuhun mennessä 1,4 miljardia euroa. Tämä on 14 prosenttia enemmän kuin alkuvuoden 2020 aikana ja 61 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 alkupuoliskolla. Maksettujen ansiopäivärahojen määrä on kuitenkin laskenut viime kuukausina. Kesäkuun ansiopäivärahakulut olivat lähes neljänneksen maaliskuun kuluja pienemmät.
Ansiopäivärahan saajien määrä on laskenut kesäkuuhun mennessä maaliskuusta noin viidenneksellä ja viime kesäkuusta noin neljänneksellä. Ansiopäivärahaa lomautuksen ajalta saavien määrä oli kesäkuussa 39 prosenttia pienempi kuin maaliskuussa ja 70 prosenttia pienempi kuin viime vuoden kesäkuussa.
Viime vuodesta alaspäin
Uusien ansiopäivärahahakemusten määrä alitti touko- ja kesäkuussa vuoden 2019 vastaavan ajanjakson luvut. Alkavia työttömyys- tai lomautusjaksoja koskevia hakemuksia saapui siis touko- ja kesäkuussa vähemmän, kuin koronakriisiä edeltävänä vuonna. Viime vuoden kevääseen verrattuna uusien hakemusten määrä laski huhti-kesäkuussa 82 prosenttia.
Ansiopäivärahahakemusten määrä yhteensä laski Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön mukaan huhti-kesäkuussa 37 prosenttia viime vuoden kevääseen nähden. Toissa vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna hakemusten määrä oli 35 prosenttia koholla.
Ansiopäivärahahakemus käsiteltiin työttömyyskassassa huhti-kesäkuussa keskimäärin alle kahdessa viikossa. Puolet hakemuksista käsiteltiin alle viikossa.
Maksettujen vuorottelukorvausten määrä on ollut alhaisella tasolla erityisesti viime vuoden syksyn ja tämän vuoden kevään aikana. Keväällä maksettujen korvausten määrä on kuitenkin hiljalleen noussut ja kesäkuussa vuorottelukorvausten taso nousi vuoden 2020 kesäkuun tasolle ja lähelle vuoden 2019 tasoa.
Pitkiä työmatkoja varten maksettavan liikkuvuusavustuksen käyttö on samaten lisääntynyt.
Kesäkuussa maksettujen liikkuvuusavustusten määrä nousi 151 prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Liikkuvuusavustus on ollut käytössä vuoden 2017 alusta alkaen ja sitä voi saada, jos ottaa työttömänä vastaan työn kaukana omasta asuinpaikasta. Liikkuvuusavustuksen ehtoja on kevennetty tänä ja viime vuonna osana työttömyysturvan väliaikaisia lakimuutoksia.