STTK-Opiskelijoiden uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Lehtimäeltä lähtöisin oleva Lauri Kujala. Hänen jäsenliittonsa on Tehy.
Kujalalla on aiempaa kokemusta opiskelijatoiminnasta ja sen kehittämisestä. Hän on muun muassa tänä vuonna toiminut Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOKin puheenjohtajana.
STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja valitaan aina vuodeksi kerrallaan.
Haaveilu paremmasta ei riitä
Kujala on huolissaan opiskelijoiden asemaan tehdyistä merkittävistä heikennyksistä tällä hallituskaudella.
– Tänä vuonna julkaistu Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus paljastaa, että opiskelijoiden hyvinvointi ja toimeentulo ovat heikentyneet merkittävästi. Monet joutuvat tinkimään perusasioista kuten ruoasta ja lääkkeistä. Opiskelijoiden toimeentuloon on myös tehty paljon suoria leikkauksia ja heitä on siirretty kattamaan elämisen kustannuksia lainalla.
Jotta korkeakoulutettujen määrä saadaan kasvuun, tarvitaan panostuksia opiskelijoiden toimeentuloon ja olosuhteisiin.
– Tulevaisuudessa on entistä tärkeämpää vaikuttaa opiskelijoiden asemaan, jotta ei palattaisi syvälle menneisyyteen ja vanhoihin huonoihin aikoihin. Haaveilemalla parempia aikoja ei saavuteta, vaan tarvitaan kovaa vaikuttamistyötä, Kujala toteaa.