Tällä kaudella 0-6-vuotiaiden lasten influenssarokotuskattavuus on Etelä-Pohjanmaalla Suomen matalimpia.
Kattavuus on tällä hetkellä ainoastaan yhdeksän prosenttia. Influenssarokotus olisi kuitenkin tärkeä ennaltaehkäisevä toimi, koska pikkulapset sairastavat influenssaa enemmän kuin muut ikäryhmät.
Jopa joka viides lapsi saa vuosittain influenssan. Vielä enemmän on niitä, joilla on oireeton influenssatartunta ja jotka voivat levittää influenssaa eteenpäin. Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluville lapsille rokotukset ovat erityisen tärkeitä. Rokote on maksuton alle 7-vuotiaille lapsille osana rokotusohjelmaa.
– Influenssarokotuksen avulla voidaan estää lasten sairastuminen sekä influenssaan että sen jälkitauteihin, joista yleisimpiä ovat bakteerin aiheuttamat korvatulehdukset ja keuhkokuume. Rokotetuilla on influenssakautena ollut jopa kolmannes vähemmän korvatulehduksia kuin rokottamattomilla, kertoo Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen infektioylilääkäri Elina Kärnä.
– Viime vuonna influenssarokotus tarjosi pikkulapsille noin 80 prosentin suojatehon tartunnalta. Influenssarokotteen ehtii vielä ottaa hyvin, koska influenssaepidemia ei ole Suomessa vielä alkanut.
Pistettävä influenssarokote voidaan antaa kuuden kuukauden ikäiselle. Sitä nuorempia lapsia voidaan suojata epäsuorasti rokottamalla heidän vanhempiaan ja muita läheisiä. Nenäsumuterokote voidaan antaa 2–6-vuotiaille.
Rokotusaikoja voi varata hyvinvointialueen OmaEP-mobiilisovelluksella tai osoitteessa omaep.fi. Aikoja voi tiedustella myös lastenneuvoloista.
Influenssa vie lapsia sairaalahoitoon
Influenssa on eri tauti kuin flunssa. Lapset joutuvat influenssan vuoksi sairaalahoitoon yhtä usein kuin ikääntyneet.
Yleisimpiä syitä lasten sairaalaan joutumiselle ovat verenmyrkytysepäilyt, alahengitystieinfektiot, astman vaikeutuminen tai kuumekouristus. Harvinaisia influenssaan liittyviä vakavia komplikaatioita ovat esimerkiksi aivoaineen tulehtuminen eli enkefaliitti ja sydänlihaksen tulehdus.
Lapsia pidetään merkittävimpinä influenssan levittäjinä, sillä kun influenssa tulee Suomeen, lapset sairastuvat todennäköisemmin kuin aikuiset, ja lapset erittävät influenssaviruksia jopa kahden viikon ajan oireiden alkamisesta.
Lapsen rokottaminen auttaa suojaamaan myös muita perheenjäseniä ja esimerkiksi lähipiiriin kuuluvia ikäihmisiä. Näin voidaan epäsuorasti suojata myös alle puolivuotiaita, jotka ovat altteimpia saamaan sairaalahoitoa vaativan influenssaan, mutta joille ei voi antaa rokotetta. Influenssarokote on maksuton alle 6 kuukauden ikäisten lasten lähipiirille.