Lehtimäen keskeisimmällä paikalla sijaitseva grilli on heinäkuusta lähtien ollut Xmeal Hampurilaisravintola, jonka yrittäjä, perholainen Kirsi Viitala on tyytyväinen siihen, millaisen vastaanoton uusi konsepti on kylällä saanut.
– Kesä oli toki vilkkaampaa kuin talvi, mutta sehän on aina odotettavissakin. Joka tapauksessa tuntuu sille, että minut on otettu tänne hyvin vastaan.
– Nyt kun olen löytänyt grillille paikallisen työntekijän, saamme aukioloajatkin vakiintumaan niin, että grilli on avoinna ainakin nyt talvella aina keskiviikosta lauantaihin.
Grillin valikoimiin kuuluvat niin perinteiset, aikuisempaan makuun istuvat grilliannokset kuin nuorten suosimat Xmeal -konseptin tuotteet. Xmealin konsepti on hyvin samantyyppinen kuin vaikkapa Hesburgerilla ja näiden tuotteiden myötä grillin asiakaskunta on selvästi nuorentunut.
Xmealilla suosikkiannokseksi on kohonnut Lehtimäellä jättipekonituplajuusto -ateria sekä ranskalaiset makkaralla, kebabilla tai molemmilla.
Grillituotteiden lisäksi tarjolla on luonnollisesti myös kahvia ja kastettavaa.
Työntekijän löytyminen grillille on suuri helpotus, sillä Kirsi itse työllistyy grillin lisäksi Perhossa sijaitsevassa lounasravintolassaan.
Hänellä on ollut Perhossa myös grilli, sekin Xmeal -konseptilla, joten sama systeemi oli helppo siirtää myös Lehtimäelle.
Tuula Jokiaho